Kansikuva

Kansikuva

maanantai 5. syyskuuta 2011

GFG 12., 13., 14. ja 15. päivä

Onpa aika mennyt nopeasti! Ihan hirmuisesti ei ole ollut kirjoitettavaa. Aika lailla samoja ruokia olen tehnyt, joten ei niissäkään ole isommin esittelemistä. Kävin viime viikolla pari kertaa jumpassa, siinä BodyVivessä ja Bollywoodissa ja kerran ihan salilla. Lisäksi tuli paljon kävelyä koiran kanssa, Heiaheia juuri laittoi meiliä, että harrastin liikuntaa viime viikolla 5 tuntia ja 3 minuuttia, tavoitteena mulla on siellä 3 tuntia. Tuosta osa noita jumppia ja osa koiran ulkoilutusta, toki tulee muutakin arkiliikuntaa, kuten bussipysäkille kävelyä.

Kertaakaan en ole mihinkään repsahtanut, mistä olen kovin ylpeä ja onnellinen! Mies lähti illalla työreissuun ja vähän pelkäsin, että kuinka käy, kun kukaan ei ole mua valvomassa :-) No, ostin illalla pienen pullon Pepsi Maxia ja annoin luvan repsahtaa siihen, sehän on ihan sallittua pieninä määrinä, mutta en ole sitä tän parin viikon aikana juonut. Nuo marjat rahkat kanssa tuntuu olevan niin nameja etten juuri muuta kaipaa.

Viikko siis vielä jäljellä ja parin viikon päästä alkaa Lite, mikä on maksullinen jatko tälle GFG:lle. Liityn tuohon ehdottomasti mukaan, en vielä pärjää itsekseni, otan kaiken tuen vastaan! Tuossa ilmeisesti muuttuu hieman ruokavalio, hiilarit kai vähän vähenee, mikä on ok mulle. Lisäksi tulee muutama tankkauspäivä tuon 10 viikon aikana eli sillon saa syödä muutakin, mikä voi olla ihan kivaa noin pitkän ajan aikana. Tuolle väliviikollekin saa jotkut ohjeet ja tarkoitus on kyllä niitä noudattaa tarkasti!

Parin viikon muutos on -3.2 kg ja senttejäkin on hävinnyt. Vaatteista huomaa, että pientä muutosta on tapahtunut. Olen pitänyt mm. farkkuja, jotka olen ostanut 4v sitten (ostan aika harvoin vaatteita :-)) ja ne oli alussa jo hieman tiukat. On ollut kausia, kun en ole voinut pitää niitä ollenkaan, eivät ole menneet kiinni tai ovat olleet niin tiukat, että olo on ollut todella tuskallinen. Nyt on vähän niin, että niitä pitää vähän välillä nykiä ylöspäin :-) Työhousuja en ole testannut, tuskin päältä tippuvat, mutta toivon mukaan pääsen jossain vaiheessa vaihtamaan pienempiin :-)

Tsemppiä vaan kolmanteen viikkoon mukana oleville ja muuten vaan kanssaeläville kiitokset kannustuksesta :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti