Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Flunssailua

Eipä ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Olen melkein pari viikkoa ollut flunssan kourissa, sen parissa meni melkein koko lomaviikkokin. No, sainpahan ainakin otettua rennosti ja nukuttua riittävästi!

Salilla en ole käynyt siis pariin viikkoon ollenkaan. Nyt ihan loppuviikosta olisin varmaan jo voinut mennä, mutta laiskotti ja väsytti ja päätin, että relaan vielä. Zumbassa kävin pitkästä aikaa torstaina ja menen tänäänkin. Huomenna taas aamulla salille ennen töihin menoa! Onneksi mulla aika usein alkaa työt aamuvuorossakin vasta 9-11 välillä, ehtii käydä hyvin salilla ilman, että tarvii ihan aamuyöstä herätä. Teen aina aamupalan valmiiksi ja syön sen töissä ennen töiden alkua.

Ruokavaliota olen toki noudattanut gramman tarkuudella. Aamupalan systeemit sekoitan edelleen blenderillä, sokerintonta mehukeittoa, rahkaa, soijalesitiinirakeita, kaurahiutaleita ja marjoja, lopuksi vielä ripsaus suolaa, kun sitä pitää päivän aikana syödä aika paljon.

Lounas on koostunut usein parska- tai kukkakaalista ja kaveriksi katkiksia, tunaa, broiskua ja joskus naudan jauhelihaakin, vaikka alunperin sitä ei ollut aikomus syödäkään, se on vaan niin helppa raaka-aine. Lisäksi raejuustoa, öljyä ja tomaattia/kurkkua ja tietty suolaa! Eiliseen asti lounaaseen on myös kuulunut vähän ruisleipää tai hedelmä, mutta se jäi nyt pois, kun sain uuden ruokavalion.

Välipalaksi syön kahvin kaverina vähähiilarisen proteiinipatukan ja cashew-pähkinöitä suolalla höystettynä. Syön sekä Fastin että Leaderin patukoita ja joskus pieniä Diet Mixin patukoita, ne on extrahyviä!

Päivällisellä syön yleensä pastaa tai riisiä, perunaa en ole syönyt vielä kertaakaan. Ja lisäksi tietysti kasviksia ja raejuustoa ja suolaaaa!

Iltapalalla syön pienen purkin raejuustoa, siihen laitan soijalesitiinirakeita sekaan, kipollinen marjoja ja uusin herkku on vehnäleseet vedessä! Noi vehnäleseet tökki aluksi, en tykännyt niistä raejuuston enkä marjojen seassa. Kerran kokeilin laittaa vaan veden sekaan ja nyt sitten lasista lusikalla syön eikä ne oo ollenkaan niin pahoja :-)

Eilen illalla sain tosiaan tuon uuden ruokavalion, neljä viikkoa noudatin tätä ekaa. Nyt ei ole uusimpia mittoja saatavilla, mutta kolmen ekan viikon saldo oli -2.7kg ja senttejä lähti 10! Mittaan rinnanympäryksen, vyötärön, lantion, reiden, haban ja pohkeen. Olen ihan tyytyväinen. Toki aina olisi kivempi, jos lähtisi nopeammin heti mulle kaikki pois, mutta ei nää kilot ole kuukaudessa tulleetkaan ja tässä vuoden aikana toivon mukaan saan selkärankaani sen tiedon, miten oikeasti pitäisi syödä! Ei mitään pikakuureja, ihan uusi elämä tältä osin!

Ensi viikonloppuna lähden parin yön reissulle Tallinnaan. Otan sinne osittain omat eväät, jotain ostan paikan päältä kaupasta ja kokkaan majapaikassa ja pari ateriaa syön ravintolassa. Vaakaa en ota mukaan, mutta koitan arvioida annoskoot mahdollisimman tarkasti. Otan mukaan myös patukoita ja prodea, millä voin tarvittaessa korvata aterian.

Semmosia mietteitä näin sunnuntaina. Ihanaa viikkoa kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti