Kansikuva

Kansikuva

lauantai 29. syyskuuta 2012

Kuusi viikkoa fitfarmeilua takana

Torstaina tuli täyteen kuusi viikkoa tätä uutta elämää. Fitfarmin valmennuspaketti on varmasti yksi elämäni parhaista päätöksistä, vielä on onneksi 46 viikkoa jäljellä!

Syömisten suhteen tämä kuusi viikkoa on ollut helppoa. Aterioiden valmistaminen menee jo aika rutiinilla, edelleen punnitsen melkein kaiken minkä suuhuni laitan. Tällä viikolla tein yhtenä aamuna  puuron, mutta yleensä heidän hiutaleet blenderiin rahkan ja muiden sekaan. Punnitsemiseen menee hetki aikaa, mutta muuten valmistaminen on nopeaa. Nykyään muistaa jo hyvin grammatkin, minkä verran mitäkin saa syödä.

Eilen kävin taas treenaamassa pt:n kanssa. Fitfarmilla on useampi pt ja heistä saa valita kenelle varaa ajan. Mä olen nyt kaksi kertaa käynyt treenaamassa Harrin kanssa, pari viikkoa sitten piti treenata myös Varpun kanssa, mutta olin sillon sairaana, uusi aika on parin viikon päästä. Eilen siis taas Harrin kanssa, tehtiin yläkroppaa ja samalla harjoiteltiin erinäisten varusteiden käyttöä. Sain edellisellä kerralla kritiikkiä, kun mulla ei ollut vyötä, rannetukia ja remmejä, eilen hain ennen treeniä varusteet Body Actionilta. Treeni ei ollut ollenkaan niin paha kun jalkatreeni kuukausi sitten, mutta hyvin se silti otti, etenkin olkapäät ja ojentajat on kipeät, kevyesti tuntuu rintalihaksissakin penkki käsipainoilla. Paljon isommilla painoilla tein kun mitä olen itsekseni tehnyt ja ens viikolla nostankin yläkropan liikkeissä melkein kaikissa painoja. Sain hyviä tekniikkavinkkejä ja lisää itsevarmuutta tehdä yläkroppaa.

Viime viikonloppuna olin siellä Tallinnassa ihanien ystävieni kanssa <3 Joukkomme on monen kirjava ja jokainen saa olla aito itsensä. Ketään ei haitannut mun alkoholin välttäminen ja omien eväiden syöminen. Perjantaina laivalla söin buffassa, vaakaa en mukaan raahannut, mutta silmämääräisesti arvioin ateriani, söin kalaa, kasviksia ja riisiä. Mulla oli kylmäkassissa mukana mm. rahkaa ja raejuustoa, jälkimmäistä ostin kyllä Tallinnasta Rimistäkin. Olin punnannut pusseihin suolaa ja soijalesitiinirakeita ja kavereilta otin vähän kaurahiutaleita. Alla kuva eväistäni :-)


Tallinnassa ostin kaupasta kasviksia ja sekä lauantaina että sunnuntaina söin lounaaksi kasviksia ja raejuustoa. Tässä kuva herkullisesta lounaastani, ihan kaikki tomaatteja en kyllä jaksanut syödä :-)


Lauantaina söimme kaikki yhdessä Kalev Spa:ssa, muu porukka nimittäin kävi siellä pulikoimassa ja hoidoissa. Valitsin listalta lohiaterian ilman kastiketta, lautasella oli iso pala lohta, kasviksia ja perunasosetta. Lautasella oli varmasti jotain, mikä ei kuulu mun ruokavalioon, mutta halusin syödä muiden kanssa ja ravintola ei olisi ehkä tykännyt omista eväistä :-) Todella harvinaista mulle tällainen ns. pakollinen ulkona syönti, joten tavaksi en tätä ota! Lokakuun lopussa on tiedossa yhdet syntymäpäivät ja sillon saan herkutella luvan kanssa!

Eipä tässä ole kyllä herkkuja tehnyt mieli. Toki sitä välillä vaikka töissä tulee nopeita mielitekoja, kun katsoo asiakkaiden ostamia herkkuja, mutta ne menee aina ohi. Kun vaan jaksaa pitää ruokailuväleistä huolta, niin mielitekoja ei tunnu tulevan. Herkuksi riittää proteiinipatukka päiväkahvin kanssa ja marjat illalla. Jopa vehnänleseet veden seassa maistuu hyvältä! Laitetaan vielä kuva iltapalasta, tällä jaksaa taas aamuun asti, kauniita unia!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti