Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pt-päivä takana

Eilen oli taas Fitfarmin pt-päivä, mikä järjestetään parin kk välein. Täällä Tampereella on aina treenit ja illemmalla vielä joku luento. Pt-valmennuslaisia on paljon, joten etukäteen ilmoittaudutaan yhteen kolmesta ryhmästä ja näissä ryhmissä jakaannutaan vielä eri lihasryhmiin.

Mä menin eilen tekemään etu- ja takareisiä, ryhmää veti vakipt:ni Harri ja Antti, joka on kilpaillut Fitfarmin teamissa. Treenattiin parin kanssa ja mä treenasin Annan kanssa, hän on mun työkaveri ja hyvä "vertaistuki". Me aloitettiin etureisistä ja tarkoitus oli tehdä neljä eri liikettä, oli Smith-kyykkyä, Hackia, reiden ojennusta ja vielä joku muu, mikä jäi meiltä kyllä tekemättä, kun aika loppui :-) Aloitettiin tolla Hackilla ja tehtiin neljä sarjaa, vaikka tarkoitus oli tehdä kaksi. Mulla oli Harrin mielestä ekassa sarjassa liian vähän painoja ja siitä tulikin lämmittelykierros. No, neljän sarjan jälkeen oli todellakin lämpöiset reidet! Hackista mentiin Smithiin ja kyykky tehtiin jalat lankulla, kantapää oli melko korkealla ja asento oli aika erikoinen. Tehtiin 5 syvää kyykkyä, sitten 5 puolikasta eli ei ihan ylös asti ja vielä 5 syvää. Oli todella tehokas ja rankka! Tuota taisi olla kolme sarjaa. Vielä hetkeksi reiden ojennukseen ennen takareisiä.

Takareisissä aloitettiin romanialaisella kyykyllä, mikä oli mulle ihan uusi liike. Takimmainen jalka oli penkillä ja toinen jalka siis edessä ja siitä kyykättiin. Aluksi oli vähän vaikea löytää tukeva asento ja sitten kun se löytyi, niin alkoi jaloista loppua puhti. Muutama kiekka tehtiin ja oli rankka, mutta hyvä liike! Sitten Harri houkutteli prässiin, joka oli vapaana. Tehtiin leveää prässiä, hitaasti alas, pito ja nopeasti ylös. Tuskainen, mutta niin hyvä liike! Tuota tehtiin useampi sarja ja paljon toistoja. Sitten alkoikin jo aika loppua, mutta tehtiin vielä vähän suorin jaloin maasta vetoa.

Treeni oli tosi hyvä ja reidet oli melko väsyssä kunnossa, kun pakerrettiin Wolfin alakerrasta ylös tekemään aerobista. 30 minuuttia cross trainerilla meni kuitenkin yllättävän kevyesti, kun höpöteltiin samalla ja katseltiin muiden treenaamista.

Hetkeksi kotiin suihkuun ja syömään, jonka jälkeen hain Annan ja mentiin kahville. Kahvittelun jälkeen mentiin yliopistolle, missä meille piti luentoa Kadonneen motivaation metsästyksestä Ilona Vilkman Ilona-tuotannosta. Luennolla tehtiin jonkin verran tehtäviä ja vaikka mulla ei ole juurikaan motivaation suhteen ongelmia ollut, niin hyviä eväitä sieltä sai matkaan. Otin tehtävissä motivoinnin kohteeksi aamuaerobiset, mitkä on mulle todella vaikeita, etenkin näin talvella. En vaan saa itseäni ajoissa ylös lähteäkseni ulos, salille lähden kyllä helposti. Mutta koitan nyt tehdä tuon suhteen muutoksen, step by step!

Päivä oli todella kiva! Treeneissä on mukana aina kaiken tasoisia treenaajia eli sekä kilpailuihin tähtääviä että meitä isoja kilomääriä pudottavia. Kaikilla meillä on sama tavoite tuolla, treenata kovaa ja tulla paremmaksi.

Laitetaan vielä loppuun tämmönen melkein puolivälin ennen-jälkeen -kuva, vaikka järjestys tuossa onkin nyt toinen. Eka kuva on otettu eilen ja tuo jälkimmäinen heinäkuussa 2009, kun asuttiin vielä Kiinassa. Painoa on kadonnut 23 kg ja kyllä sen taitaa huomata! Melkein kaikki on lähteneet Fitfarmin avulla, syksyllä 2011 lähti kasa Go Fat Go:ssa, osa tuli takaisin ja viime keväänä sitten Superdieetissä taas osa, viimeiset 15 kg on lähtenyt tän 5kk aikana. Elokuussa on varmasti aivan erilainen kuva, niin hyvin tää homma etenee eikä epäilystäkään etteikö kaikki menisi suunnitelmien mukaan!


Ai niin, reidet alkaa olla melko jumissa, etenkin etureidet. Huomenna saattaa olla tuskainen päivä...

4 kommenttia:

  1. No todellakin taitaa huomata! Ja tuolla treenimäärällä ja motivaatiolla sä olet tosi timmi tuota pikaa. Upea mimmi kerrassaan! Nostan hattua sun saavutuksille ja tavoitteille! Hyvä Satu!

    VastaaPoista
  2. Näyttää niinku olisit jo nyt "puolet pienempi" :) on se vaan hienoo miitä voikaan saada aikaan, kun motivaatiota riittää. Uteliaana odotellaan sitä elokuun muodonmuutoskuvaa :)

    VastaaPoista
  3. Ehkäpä näitä kuvia tulee tänne nyt useamminkin, kun alkuun pääsin :-)

    VastaaPoista