Kansikuva

Kansikuva

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Nettishoppailua

Tilasin viime lauantaina Sportsdirect.comista itselleni uudet treenikengät. Oon nyt vajaan vuoden treenaillut ihan hyvillä Adidaksilla, missä on tasainen pohja eikä mitään pehmusteita missään. Treenikengäthän ei saisi olla mitkään tuetut juoksulenkkarit mitä nuo edeltäjätkään ei olleet, mutta eivät parhaat mahdolliset nykyisiin treeneihinkään. Ne on myös olleet jo useamman vuoden käytössä, pohjista kuluneet ja kärjistä menossa rikki, joten hei, kyllä mun oli ihan pakko saada uudet kengät :-)

Uudet popot on Lonsdalen Stormit, musta-punaiset eli samanväriset on popot kun ennenkin. Suomessa kyseiset popot maksaa 80-90e ja tuolta Briteistä tilattuna n. 25e. Ekan treenin perusteella hyviltä tuntui!

Tilasin samalla muutamat treenitopit ja mulle sekä miehelle kotilökärihousut. Topit oli kaikki ihan ok, yksi menee kaappiin vähän kasvamaan vielä :-)

Ettei kaikki rahat menisi Britteihin, niin hain myös Body Actionilta tänään itselleni uuden treenikassin! Kassi on mun makuun tosi bling bling, mut ehkä elämässä saa olla vähän bling blingiä :-) Vanha kassi alkoi olla auttamattomasti liian pieni ja tiimikaverit on kehuneet tota kovasti just koon suhteen ja tilavalta se vaikuttaakin!

Kävin tänään ekassa flunssan jälkeisesssä pt-treenissäkin. Olo oli vielä vähän tukkoinen, mutta riittävän hyvä, että uskalsin treenata. Treeni tuntui ihan tiukalta, mutta ei vedetty mua kuitenkaan ihan niin piippuun kuten normaalisti, mikä oli varmasti hyvä juttu. Ehkä vähän normaalia enemmän piti istuskella ja hengitellä sarjojen välissä, joten suorastaan leppoisa oli tän päivän treeni Harrin kanssa. Vaikka leppoisaa se on tavallaan aina, joskus itkettää, toisinaan oksettaa, pyörryttää jne., mutta fiilis treenin jälkeen on silti aina tosi positiivinen ja hyväntuulinen :-)

Nyt lapset kaipaa ruokaa ja mullakin alkaa olla päiväkahviaika, joten heippa ja mukavaa viikonloppua!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Parisuhde

Parisuhde tuntuu usein olevan koetuksella, kun toinen käy läpi elämäntaparemppaa. Aika paljon kuulee tarinoita siitä, kuinka rempan läpikäynyt  puoliso vaihtaa uuteen. Miksi niin käy?

Oman elämänsä remontointi, puhumattakaan kilpailuihin valmistautumisesta, vaatii tietysti tosi paljon. Monella elämä muuttuu ihan täysin. Jos ennen on puolison kanssa vietetty vapaa-aikaa lähinnä baarissa tai kotona kaljoitellen ja sohvalla pizzaa syöden, niin onhan se muutos iso, jos puoliso ei enää noihin harrastuksiin osallistukaan. Saattaa olla niin ettei se toinenkaan enää saisi syödä sitä pizzaa sohvalla ettei iske repsahdus.

Raha varmasti myös rassaa monesti. Tavoitteellinen treenaaminen ja oman elämänsä parantaminen valmentajan avulla ei ole ilmaista. Valmennusmaksun lisäksi maksaa ylimääräiset pt-treenit, lisäravinteet ja treenijuomat sekä tietysti se laadukkaampi ruoka. Jos ei tulot ole kovin suuret, niin joutuu väkisinkin priorisoimaan menoja ja välttämättä puolison mielestä ne pt-treenit ei ole tärkeimmästä päästä. Aika paljon menee rahaa myös vaatteisiin, kun koko vaatekaappi pitää uusia, mulla jopa osa kengistä on nykyään liian isoja!

Saanko mä nyt kehua mun puolisoa :-)

Viime aikoina on kevyttä napinaa tullut siitä, että en puhu kun ruoasta, ruoan tekemisestä, syömisestä, eilisestä treenistä, huomisesta treenistä, pt-treenistä, muiden pt-tyyppien treeneistä jne. ja tottahan se on! Mun elämä pyörii nyt niin tän oman hauiksen ympärillä etten oikein muusta tiedä tai ainakaan osaa puhua. Luen vaan treeniblogeja, alan lehtiä ja työn lisäksi tapaan lähinnä ihmisiä, joiden kanssa puhun ruoasta tai treenaamisesta. Ja sori vaan työkaverit, en mä taida osata siellä töissäkään paljon muusta puhua :-( Mies osaa jo parhaat Bullin sloganit ja osaa sanoa niitä oikeisiin paikkoihin :-)

Napina on siis todellakin tullut ihan syystä! Ollaan oltu yhdessä pian 20 vuotta ja vuosia menty niin ettei kummallakaan ole ollut mitään omia juttuja työn lisäksi, Kiinassa mulla ei ollut sitä työtäkään. Nyt onneksi kummallakin on myös kodin ulkopuolisia harrastuksia ja saatan mäkin joskus kuunnella miehen juttuja :-) Selvähän on, että kaikki me muututaan, ei olla samanlaisia, kun 20 vuotta sitten, onneksi!

Rahasta meillä ei ole onneksi tullut napinaa. Puoliso hiffaa, että tää on ihan jo terveydenkin takia tosi tärkeä juttu! Lisäksi talous on sen verran vakaa ettei lapset oo ruoatta äidin treenien takia, vaatteet ei tosin oo ihan niin vimpan päälle, mut onneks niitä ei haittaa :-) Selkeästi haluan, että puoliso antaa mulle ne rajat, minkä verran sitä rahaa tähän käytän, on siinä se mun järjen ääni.

Tehdään onneksi juttuja yhdessäkin. Meillä on aika samanlainen musiikkimaku ja tykätään käydä keikoilla. Viime vuonna nähtiin mm. Muse, Jukka Poika (aika monta kertaa), Von Hertzen Brothers, Elokuu, Nightwish, Red Hot Chili Peppers ja varmaan pari muutakin. Tänä vuonna ollaan käyty The Killersin keikalla ja ens viikolla lähdetään Helsinkiin Raappanan keikalle. Mä en oo kauhee Nightwish-fani eikä mies hillitön Jukka Poika -fani, mutta yhdessä on kivaa ja livemusa pääsääntöisesti aina hyvää!

Musen keikalle menossa joulukuussa

Oon kyllä aika vakuuttunut siitä, että olen parempi puoliso kun ennen. En mielestäni oo koskaan ollut mikään kova nalkuttaja ja oon aina ajatellut, että me ollaan yhdessä tiimi. En tajua oikein ihmisiä, jotka aina vaan haukkuu puolisoitaan, vaikka tiedänkin ettei se tarkoita ettei niissä puolisoissa silti hyvääkin olisi. Itse en oikein tuota miestä osaa haukkua ja moittia, kun ei oo tapana takertua semmosiin pikkuseikkoihin ja mitään isompaa valittamista ei oo vielä tullut vastaan. Oon nykyään paljon rennompi, puran paljon energiaa salilla ja otan vapaa-ajan aika lailla laiskotellen. Kotona voisin tietysti olla aktiivisempi ja mies varmaan toivoisikin, että mun treeniohjelmaan tulisi myös liikkeitä kuten imurointi ja pölyjen pyyhkiminen, toivottavasti Mikko ei lue tätä :-)

Olen nykyään paljon onnellisempi ja kiitollisempi kaikesta ja varmasti se näkyy myös kotona. Olen tyytyväinen ja onnellinen tästä arjesta, mikä meillä on. Lapset alkaa olla isoja, mikä vaikuttaa moneen, mm. siihen, että meidän menot ei oo enää niin riippuvaisia toisen aikatauluista. Tuntikaupalla tai yöksi lapsia ei vielä yksin kotiin jätetä, mutta illalla voi kummallakin olla menoa.

Flunssan viimeisiä päiviä toivottavasti viedään ja sitten varmaan taas blogikin päivittyy harvemmin. Huomenna olisi tarkoitus mennä kokeilemaan, että kulkeeko happi pt-treenissä. Vaikea on tietää, että koska on riittävän parantunut ja toipunut, mutta meen kokeilemaan. Ainut kunnon flunssapäivä oli maanantai ja lämpöä oli max 37.1 eli mikään kova tauti ei ollut päällä. Jäätävä nuha vaan maanantaina ja kevyttä yskää. Nyt on vielä kevyesti tukkoinen olo, mutta eipä juuri muuta. Tänään vielä paljon lämmintä teetä ja lepoa, niin sitten jaksaa!


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Unelmakroppa :-)


Satu-Marja
toivoi multa eilen postausta unelmakropasta, kun linkkasin FB:ssa kuvan CrossFitissä kilpailevasta Camille Leblanc-Bazinetista:


Ihan mielettömän olkapäät ja kädet ja koko kroppa!

Satu-Marja kommentoi kuvaa sanomalla ettei haluaisi näyttää noin voimakkaalta. Sillon mä tajusin, että sitähän mä haluan, haluan näyttää voimakkaalta! Ja tietysti myös olla voimakas! Oon nimittäin jonkin aikaa miettinyt, että miltä mä haluaisin näyttää. Jos siis ajatellaan nyt, että mä tässä sitä omaa unelmakroppaa teen, niin pitäisi ehkä vähän tietää, että millainen se olisi. Sairasloman kunniaksi sitten käytin yhden päivän googlettamiseen ja tässä vähän lisää kuvia. Vaikea oli miettiä, että millä hakusanoilla sitä hyvävartaloista naista etsisi, ehkä se tuntui hieman hämärältä touhulta, mutta tässä kuitenkin tuloksia!

CrossFitin maailmasta löytyy seuraavankin kuvan kaunis ja voimakas nainen:



Islantilainen Annie Thorisdottir, ehkä vähän liian jykevä keskivartalo mun makuun, mutta muutoin upea. Katsoin myös eilen yhden hänen kisansa ja ihan mieletön voima ja kestävyys!
 

Julie Foucher ja tässä kuvassa myöskin noi kädet on se juttu, ne näyttää voimakkailta


Tässä onkin Fitfarmin oma valmentaja Satu Kalmi ja yllättäen noi kädet ja olkapäät on se juttu :-) Katsoin myös tänään Bullfarmin sivuilta parin vuoden takaisen videopätkän, missä Satu kyykkäsi ja ei puutu voimaa tältäkään naiselta!

Tässä vähän jotain, miltä mä haluaisin näyttää. Minkälainen teidän unelmakroppa on?

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Positiivisuudesta ym. tajunnanvirtaa

Jutta kirjoitti viikonloppuna blogissaan kommentoinnista Fitfarmin fb-sivuilla. Negatiivinen kommentointi on jotenkin tosi yleistä nettimaailmassa, on niin helppoa laukoa omia mielipiteitään, kun ei tarvitse katsoa ihmistä silmiin.

Asioistahan voi ja pitääkin olla eri mieltä. Kaikkien ei tarvii tykätä kaikesta, eihän tää maailman toimisi, jos ei mistään oltaisi eri mieltä. Mutta välillä sitä miettii, että pitääkö joka asiaan sanoa se oma mielipiteensä? Jos sä vaikka naamakirjassa kerrot, että uusin Tuure Kilpeläinen on ihan superhyvä, niin en mä tuu siihen huutamaan, että vittu mitä paskaa! Saatan tulla kirjoittamaan, että ei oo kyllä ihan mun juttu, mutta eihän se multa pois oo, että joku siitä tykkää :-) Pitääkö se oma negatiivinen mielipide tuoda aina esille?

Mun blogiin tuli Kiinan aikoihin kommenttia, että kirjoitan liian positiivisesti. Katselin joidenkin mielestä elämää Kiinassa liian vaaleanpunaistan lasien läpi. En kirjoittanut riittävästi negatiivisista asioista vaan kirjoitin liikaa positiivisista kokemuksista. Samanlaista kommenttia koin aikoinaan, kun olin sähköpostilistalla, missä oli joko kaksosten äitejä tai sitten vaan samana vuonna tms. syntyneiden äitejä, meidän kaksostytöt oli siis ihan vauvoja sillon. Joku lähti siltä listalta pois, kun ei kestänyt mun ns. helppoa elämää kaksosten kanssa :-(

En oo mielestäni koskaan ollut sellainen, että kehumalla kehuisin  omaa elämääni. En arvosta juurikaan mitään materiaa, mua ei kiinnosta muiden automerkit tai asuntojen omistussuhteet. Olen itse tosi pienipalkkainen ja kun miehen tulot suhteuttaa tähän perhekokoon ja mun palkkaan, niin ihan syystä meidän perhe ei käy Thaimaassa hiihtolomalla. Se, että mulla on taloudellisesti mahdollisuus tällaiseen valmennukseen, ei ehkä niinkään ole kiinni niistä tuloista vaan niistä menoista! En sano, että jokaisella olisi tähän halutessaan varaa, mutta kyllähän se on tosi paljon kiinni niistä omista valinnoista.

Mun ongelma on siis siinä, että en osaa kirjoittaa riittävästi negatiivisista asioista. Pakko tunnustaa, että olen myös tosi huono lukemaan niitä. En todellakaan lue blogeja, missä joku valittaa koko ajan jostain, en itse asiassa katsele nykyään pahemmin uutisiakaan, vaikka tiedostan kyllä ettei maailman ongelmat katoa, vaikka mä en niistä tiedäkään. En sulje silmiäni niiltä ongelmilta, olen kyllä mukana aikanakin taloudellisesti monissa hyväntekeväisyysjutuissa, minkä avulla toivottavasti jonkun elämä jossain paranee edes ihan ministi.

Olen kirjoittanut tästä valmennuksestakin pääasiassa positiivisia juttuja. Tää on tuntunut tosi helpolta. Mulle ei tee yhtään tiukkaa syödä päivittäin samoja ruokia, ruusukaali uppoo aina, vaikka paljon olisi muitakin vaihtoehtoja. Salitreenit aamutuimaan on ihan parasta ja pt-treenit jotain sanoinkuvaamattoman mahtavaa.

Mutta jos mä nyt keksin tähän jotain valitusta, niin säilyy tasapaino, voin olla sitten taas loppuvuoden positiivinen:
  • aamuaerobiset on mulle vaikeita, siis ne aamulenkit, mutta toivon vuodenajan muutoksen auttavan siihenkin ongelmaan
  • välillä aamulla väsyttää salille lähteminen ja joskus ahistaa, kun siellä tulee liian kiire
  • joskus aamupala tökkii, kun mehukeitto ja piltti on ihan eri makuisia
  • ärsyttää, kun ulkomaiset vadelmat pitää keittää ja maku menee ihan pilalle
  • viime aikoina unensaannin kanssa on ollut ongelmia
  • treenijuomien mittaaminen on ärsyttävää
  • 8kk karkittomuuden jälkeen edelleen tekee mieli karkkia (jouluna söin)
  • olkapää (kiertäjäkalvosin) on vaivannut enemmän/vähemmän jo 2-3kk
En mä nyt jaksa keksiä enempää. En oo mikään superihminen, ihan samanlaisia ongelmia on kun muillakin. Oon onnekas, kun mulla on hyvä parisuhde, mahtavat lapset, loistavat työkaverit, muutenkin loistavia ihmisiä lähipiirissä, taloudellisesti vakaa elämä, kiva koti, ihana koira, ihanan lyhyt työmatka, loistava valmennussuhde, hyvä pt, vähemmän nuha kun eilen, paljon proteiinipatukoita kaapissa, kesällä tiedossa kaksi reissua Lappiin, hyvin istuvat farkut, liput Raappanan Tavastian keikalle, liput syksyn Nordic Expoon jne. onhan noita ihania asioita!

No, tää oli tämmöstä tajunnanvirtaa taas, kunhan tyhjensin päätäni :-) Olen onnekas, kun oon tajunnut, että mun elämä on hyvä! Se ei ole mitään ihmeellistä, ihan tavallista, mutta se koostuu monesta pienestä jutusta, mikä tekee siitä todella hyvän! Tää valmennus on valmentanut mua monella tavalla, oon tuolta korvien sisältä ihan eri ihminen kun vuosi sitten ja toivon mukaan en kuitenkaan huonompaan suuntaan oo mennyt :-) Aion jatkaa samalla tiellä!

Tää?

Vai tää?

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kuvia ja videoita pt-treeneistä

Viime yö meni niistäessä ja yskiessä, käväisinkin aamusta työterveydessä ja sain pari päivää sairaslomaa. Oon mielestäni aika harvoin kipeänä, viimeksi olin flunssassa syyskuun alussa ja nyt sitten seuraavan kerran. Perheen muutkaan jäsenet eivät ole tässä välissä sairastelleet eli ollaan aika tervettä sakkia :-) Ihan jäätävä nuha on tällä hetkellä

Perjantaina olin taas treenaamassa Wolfilla Harrin kanssa. Houkuttelin miehen mukaan katsomaan, minkälaista touhu on ja samalla ottamaan vähän kuvia. Ajattelin laittaa tähän videot vikasta prässin pudotussarjasta, mutta en saa ensimmäistä tänne ladattua. Sen voi katsoa kuitenkin mun fb-sivulta. Siihen jatkoksi on sitten nämä alla olevat videot. Tiukkaa vääntöä oli, kuten aina pt-treeneissä! Maksimipainot oli 210kg, mikä ei ole mun enkka, mutta omissa treeneissä en noin isoilla painoilla takareisiä tee, mulla taitaa vikassa sarjassa olla 170kg:n edestä kiekkoja.


video


video

video

Sarjan jälkeen olo oli nääntynyt :-) Ja onnellinen!


Prässin jälkeen väännettiin Hackia, mikä on mulle aina tosi vaikea. Nytkään ei ollut juuri yhtään painoa, mutta se on vaan niin raskas tehdä! 


Seuraavassa kuvassa näkyy kuitenkin ettei treenit oo hukkaan mennyt, erotan jopa omilla silmilläni lihasta :-) Takareidessä on selkeästi muotoa!


Nyt menen jatkamaan niistämistä. Eiköhän perjantain treenikuvia tule vielä tänne lisää tulevissa blogauksissa. Kerrankin juttu ilman ruokakuvia :-)

Muistakaa treenata!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kuulumisia!

Viime viikolla laittelin taas valmentajalle tuoreita mittoja. Tässä teillekin (suluissa olevat mitat vajaan 4vk aiemmin):

Paino - 1.3 kg  (- 21.1 kg)
Vyötärö - 3 cm (-26 cm)
Lantio  - 2 cm  (- 19cm)
Hauis   +- 0 cm     (- 3cm)
Reisi       - 1 cm       (- 7cm)
Rinnanympärys - 1cm (- 18cm)

Itse sitä aina tuijottaa tota painoa, mikä tietysti tuntuu vajaan 4vk saldona tosi pieneltä. Mutta noi sentit sitten taas kertoo jotain ihan muuta, vyötäröltä lähti monta senttiä. Valmentajakin järjen äänenä kommentoi, että ei kannata tuijottaa painoa, hyvin tulee mitat alaspäin. Uskotaan :-) 

Olen joskus merkkaillut syömisiäni Kiloklubiin ja laittanut sinne tietysti myös painon. Kesäkuulta 2010 löytyi aika hurja merkintä painosta, painoin sillon n. 35 kg enemmän kun nyt! Olimme asuneet vajaan vuoden Suomessa ulkomailta muuton jälkeen ja varmaan vajaan 10 kg olin kerännyt tuon vuoden aikana painoa, syönyt niitä kaikki herkkuja, mitä ilman jouduin olemaan neljä vuotta lomia lukuunottamatta. Karkkia, juustoja, leipää, juustoja ja varmaan vielä vähän juustoja. Liikuin myös vähemmän ja kaikinpuolin elämä oli tosi epäsäännöllistä. 

Aika paljon on elämä muuttunut tuosta. Kaiken A ja O tässä ns. uudessa elämässä on säännöllinen ateriarytmi, asia, jota en vielä muutama vuosi sitten arvostanut vaan kuvittelin, että mulle sopii ruisleipäateria kahvin kanssa 3 krt päivässä ja muuta en tarvitse!

Nykyään syön n. 3 tunnin välein, välillä joutuu vähän tiivistämään, mutta äärimmäisen harvoin menee 4 tuntiin. Joskus työvuorot vähän vaikeuttaa säännöllisyyttä, en pääse aina tauolle silloin, kun olisi paras aika syödä, joskus siis venyy yli tuon 4 tunnin tuo ruokailu, mutta onneksi todella harvoin. Yksi aamutreenin hyvä puoli on se, että ruokailut on sen jälkeen helppo ajoittaa. Jos kävisin salilla päivällä, niin joutuisin paljon enemmän miettimään, että mitä syön ja mihin aikaan. Jos olisin töissä 8-16, niin tilanne olisi tietysti ihan toinen. Mutta kun olen töissä 8-21:30 välillä ja työvuorot voivat olla mitä tahansa 4-10 tunnin välillä, niin se aiheuttaa vähän haasteita. Tai ei aiheuta, kun treenaan aamulla tyhjällä vatsalla :-)

Olin viikonloppuna Helsingissä Fitness Classicissa keräämässä vähän motivaatiota. Mulla ei itsellä ole mitään kisahaaveita (totesin, että hiukset on liian lyhyet siihen touhuun :-)), mutta kyllähän se tsemppaa treenaamaan paremmin, kun näkee hyvin treenattuja kroppia! Kuvia en kisoissa ottanut, mutta niitä löytyy paljon mm. Pakkotoiston galleriasta. Sieltä vaan treenimotivaatiota hankkimaan!

Reissussa mulla oli taas eväät mukana. Korvasin ekan aterian protskupatukalla ja iltapäivällä ennen naisten kisoja söin eväänä olleen kanasalaatin, minkä joukossa oli myös parsaa. Olin pysynyt ihan riittävän viileänä, kun alla samassa kassissa oli Frozzypack. Kisan aikana söin toisen patukan ja pähkinöitä ja illalla hotellissa sitten toisen salaatin realin kera.


Treenit jatkuu kovina, mulla on toukokuun loppuun asti varattu joka viikolle yksi pt-treeni, joten tiedossa on hyvin vähän päiviä, jolloin ei jalat olisi kipeät :-) Perjantaina tuo puoliso lähtee mukaan ihmettelemään treeniä ja ottaa samalla vähän kuvia, joten viikonloppuna päivitän tänne varmaan jotain matskua, jos en kamalan kriittiseksi ryhdy :-)

Mukavia treenejä!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Fanaattinen ruoan punnitsija

Multa on kysytty, että pitääkö olla fanaattinen, että Fitfarmin valmennuksissa onnistuu. Vastasin, että kyllä rennommallakin otteella varmasti tuloksia tulee, mutta se 100% tulos tulee vain, jos ohjeita noudattaa täysin.

Mä olen fanaattinen ohjeiden noudattaja. Sain tällä viikolla ruokavalioon vaihtoehtoiseksi hiilarin lähteeksi Real-leivän ja annoskoko ei ole ihan kahta viipaletta leipää, joten murentelen vaa'an päällä leivästä palasia :-) Myönnän, että raejuustoa saattaa joskus mennä gramman enemmän tai vähemmän, puhumattakaan mehukeitosta, mitä on vaikea annostella just oikeaa määrää, kun joskus vaan lorahtaa vähän enemmän. Mutta todennäköisesti tulokset ei olisi kovin paljon paremmat, vaikka noi menisikin ihan aina grammalleen.

Ensimmäinen Real-ateria

Miksi olen fanaattinen? Maksan aika paljon siitä, että joku miettii mun ruokavalion grammalleen. En näe mitään järkeä siinä, että maksan siitä, mutta en noudattaisi tarkalleen. Jos grammoilla ei olisi väliä, olisi ohjeet todennäköisesti väljemmät. En halua pohtia missään vaiheessa dieettiä, että olisinko paremmassa kunnossa, jos olisin noudattanut ohjeita paremmin. Eiköhän elämässä tule vielä sekin vaihe, kun en enää punnitse kaikkea ja ainahan on vapaasyöntipäivät, joita ehkä on joskus, viimeistään jouluna :-)

Koska haluan punnita kaiken, mulla on tietysti aina ja joka paikassa eväät mukana! Pari kertaa olen syönyt ravintolassa ruoan, jonka olen arvioinut listan perusteella olevan suht ok, näihin en ole edes pyytänyt erikseen valmentajalta lupaa, jos Mikko tätä luet, niin tässä nyt kuulet :-) Kyläreissuilla olen aina omien eväiden kanssa, kahviloissa olen kaivanut omat pähkinät ja patukan kahvin kaveriksi ja töissä on tietysti aina ne omat eväät.

Yhden pitkän työpäivän eväät, lounas salaatteineen, päivällinen ja välipala
Perjantaina olin Helsingissä ja olin pakannut onneksi hyvät eväät mukaan. Söin patukan lounaan tilalla menomatkalla ja kaverin kanssa kahvilassa kaivoin taas patukan ja pähkinät esiin. Oli tehnyt Frozzypackiin itselleni salaatin evääksi. Frozzypackin kansi on kylmävaraaja, joka laitetaan pakastimeen ennen käyttöä, se pitää ruoan 7 tuntia viileänä. Mä tein salaatin aamulla 9 aikoihin ja kuudelta se oli vielä selkeästi viileä. Todella näppärä pitemmillä reissuilla, missä ei saa ruokaa välillä kylmään, kylmälaukkuakaan ei viitsi aina mukana raahata, vaikka mulla semmoinen pieni onkin.

Evässalaatti, seassa Realia
Olin onneksi pakannut extra-patukoita matkaan mukaan. Meidän juna nimittäin seisahtui jo aika alkumatkasta, kun joku suunnitteli hyppäävänsä junan alle lähellä Purolaa. Kaikean kaikkiaan juna oli paikoillaan melkein kaksi tuntia ennen kuin tilanne päättyi "onnellisesti" ja pääsimme jatkamaan matkaa. Söin siis vielä iltapalankin junassa, patukan ja pähkinöitä. Olisin pärjännyt toki kotiinkin asti, ruokailuväli olisi kyllä venynyt vähän yli 4 tuntiin, mikä on mulla se maksimiruokailuväli.

Kaikkien ei tarvitse olla fanaattisia ruoan punnitsijoita tai miettiä tarkkaan, mitä suuhunsa laittaa. Mulle tää on kuitenkin tällä hetkellä jotenkin ainoa vaihtoehto ja kun valmennuksessa olen, niin tietenkin haluan noudattaa ohjeita täysin. En itse koe tätä hankalaksi, mutta jonkin verran kyllä saan ihmettelyä ja vähän kritiikkiäkin siitä, että onko tässä mitään järkeä, onko tämä normaalia? On kysytty, että koska alan syömään taas normaalisti? Koen syöväni ihan normaalisti, toki punnaaminen ei ehkä sitä ole, mutta ruoka itsessään on ihan normaalia perusruokaa, terveellistä ja määrät on ihan runsaita. Vuosi sitten söin miten söin ja en todellakaan koe, että se olisi ollut normaalia, muuten en olisi ollut niin ylipainoinen. Kaikki ei sovi kaikille, mutta tää sopii mulle ja tällä jatketaan ainakin elokuulle 2014!