Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen

Loma on tosiaan jo kaukana takana päin, eka viikko töitä kohta takana. Loma oli hyvä, Lapin reissu hieno! Teimme pari pidempää n. 13 km patikointireissua ja muutaman lyhyemmän. Kerran kävin salilla Levin kylpylähotellissa samalla, kun muut polskivat ja lopuksi menin minäkin polskimaan.

Lomalla pidin vapaasyöntipäivän ja kuten valmentajallekin meilissä tunnustin, niin pari ohisyöntiäkin loman aikana tapahtui, karkkia meni kolmena iltana :-( En ole tuosta ylpeä, mutta en jäänyt sitä sen enempää murehtimaankaan, eteenpäin mennään koko ajan, taakse on turha vilkuilla!

Tässä vielä vähän kuvia reissusta, ensin vapaasyöntipäivästä, sillä se oli ihana <3

Aamupalan karjalanpiirakka <3

Kauan odotettu ruisleipä juustolla <3

Tän olisin voinut jättää väliin, mutta Kittilässä ei ihan kauheesti ravintoloita ollut :-)

Näitä meni muutama.

Välipalalla taas karjalanpiirakka

Iltapalalla ruisleipää loimulohella <3

Karkki on liian hyvää <3
Söin myös yhden pehmiksen ja yhden Magnum-jäätelön päivän aikana ja lisäksi pizzan kaverina salaattia. Oli pään kannalta todella tarpeellinen päivä, viimeksi mulla on ollut vapaasyöntipäivä jouluna ja enpä usko, että seuraavaa ennen sitä tuleekaan.

Pakkasin reissuun luonnollisesti kaikki vitamiinit mukaan, otin 6pack-kylmälaukun mukaan ja siinä oli iltapalat ja aamupalat meille kaikille. Otin kolmea treeniä varten palautusjuoman minigrip-pusseihin annoksiin pakattuina, mutta tosiaan vaan yhdelle oli käyttöä.

Lisäravinteet
Menimme Lappiin yöjunalla ja junassa söin ilta- ja aamupalaksi rahkan piltin kera. Toi Muksun vadelmaherkku on mun ehdoton lemppari!
Ulkoilupuku on vaihtunut pienempään :-) Hyttyshattu oli mökin  ulkopuolella todella tarpeellinen, tuntureilla sitä ei onneksi niin tarvinnut.

Tässä ollaan noustu Aakenustunturin Moloslaelle.


Tankkasin vaelluksilla banaanilla ja riisikakuilla, muutoin ihan normiruoilla ja hiilariaterin söin vaelluspäivinä.


Näin huikeissa maisemissa käveltiin
Lomalle osui myös meidän 15:sta hääpäivä, tässä ollaan laavulla hääpäiväkahvilla, muilla suklaakeksejä, mulla riisikakku :-)

En ole koskaan oikein tykännyt lakoista, mutta tää setti oli hyvää! Puolet rahkaa ja puolet raejuustoa ja reilusti lakkoja. Todella herkkua!


Vielä loppuun vähän tän hetkistä kuntoa. Paino humpsahti viime viikolla ihan uudelle kymmenluvulle ja nyt oon enää 1.8 kg:n päässä siitä - 30 kg:sta! Vakaa aikomus on saada toi kuukauden aikana pois ja kun vuosi tätä projektia tulee täyteen, niin olisi toi 30 kiloa lähtenyt pois! Vaatii paljon treeniä, aamulenkkejä ja tietysti ennen kaikkea ruokavalion tiukkaa noudattamista ja sehän multa käy!

Kuvasta näkyy hyvin toi mun heikoin lenkki eli toi keskivartalo. Jalathan on paksut nekin, mutta ne on kyllä aika lihasta nykyään. Käsissä on toki myös vielä rasvaa ja selän puolella myös, mutta toi vatsa on se isoin "ongelma". Mutta sekin siitä vielä katoaa, tiedän sen!

Tällainen pikainen raapustus tällä kertaa. Eilen oli taas pt-päivät ja siitä voisin kirjoittaa ihan oman juttunsa. Oli taas treeniä ja parikin erilaista luentoa.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille. Mä lähden ihan just töihin :-)