Kansikuva

Kansikuva

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kisalämpöä ja uusia opintoja :-)

Ulkona paistaa aurinko ja takareisi-pakara-treeni odottaa, mutta muutama sana ennen sitä.

Viikon kuluttua on Helsingin Kulttuuritalolla Fitness Classic, missä kilpailee moni mun tuttu ja meidän tiimiläinen. Tässä muiden kisaviimeistelyjä seuratessa pikkasen se omakin kisakuume nousee tai pieni lämpö :-)

Viime pt-päivien jälkeen on kisakengätkin olleet taas muussakin käytössä, kun koristeena. Olen joka ilta tehnyt ennen nukkumaan menoa peilin edessä ne pakolliset anatomiset asennot ja kyllä ne on jo jonkin verran selkärankaan mennyt. Viime viikolla olin yhden tiimikaverin kanssa Sirpan ohjauksessa ja laitettiin t-kävely myös alulle, sitäkin on tullut muutaman kerran treenattua. Varmasti sitä vielä säädetään ja parannetaan, mutta nyt on jonkinlainen alku kuitenkin. Kisoissa saa varmasti siihenkin vähän vinkkejä, että mitä siellä lavalla voi oikein tehdä :-)

Mun t-kävelyn yleisö :-)

Kisojen jälkeisellä viikolla mulla onkin taas kuntotsekki, viimeksi oli helmikuun alussa. Vaikea itse sanoa, että onko tässä mitään kehitystä tapahtunut. Helmikuun olin yläkropan osalta miltei täysin treenaamatta, nyt on sentään pari viikkoa ollut jo melkein normaaleja treenejä. Viime viikolla tein pitkästä aikaa Harrin kanssa olkapäitä ja eilen Killen kanssa. Killen kanssa juteltiin siitä, että lepo saattoi tehdä ihan hyvääkin, ehti kroppa palautua kunnolla. Voimat ei oo kadonneet mihinkään, Killen mukaan oon liian voimakas :-)

Miehen tabletin taustakuva :-)

Huhtikuun lopulla joutuu voimat kunnolla koetukselle, kun meen FitFarmin järkkäämälle treenileirille, mikä pidetään tuolla mun kotisalilla eli Wfc:llä. Leiri kestää perjantaista sunnuntaihin ja meillä on 4 treeniä sekä luentoja. Vastaavanlaisia leirejä on aiemminkin, mutta en ole niihin päässyt mukaan, tosi iloinen olen, että nyt on mahdollisuus osallistua! Rankkaa tulee varmasti olemaan, mutta myös upeeta! Saa ylittää itsensä monta kertaa yhden viikonlopun aikana :-)

Koulu vetelee viimeisiään ja toukokuussa onkin aika paljon kaikenlaista puuhaa. Meidän osuuskunta järkkää muutaman vuorokauden kestävän luontoleirin ja siellä olen kovasti menossa mukana. Ollaan myös menossa parin yön melontavaellukselle vikoilla viikoilla. Toukokuussa joudun vähän enemmän suunnittelemaan treeniäkin, kun olen niin paljon Jämsässä, ei välttämättä onnistu joka viikko tehdä viittä treeniä, mutta toisaalta muuta liikuntaa tulee kyllä sitten senkin edestä. Ja kesäkuussa koittaakin sitten paluu arkeen ja töihin. Vähän ristiriitaiset on ajatukset töiden suhteen, tavallaan ihan kiva mennä ja sitten taas ehkä vähän ahdistavaa, mutta jospa se siitä sitten taas lähtisi arki rullaamaan!

Vaatteiden sovittelua :-)
Syksyllä onkin sitten taas vähän uusia kuvioita, kun syyskuussa aloitan uudet opinnot :-) Oon lievästi sanottuna into piukeena tästä mahdollisuudesta!!! Mut nimittäin valittiin FitFarmin pt-koulutukseen ja kovasti on ideoita, että mitä mä voisin sitten "isona" tehdä, kun tuolta valmistun. Nyt vaan pitää olla avoin ja rohkea!

Mut nyt lähden tekemään lempipuuhaani, NOT, eli mittailemaan treeniäjuomia ja sitten auringon kautta salille treenaamaan.

Superkivaa viikonloppua kaikille!!!

2 kommenttia:

  1. FitFarmin treenileiri kuulostaa jo pelkästään ajatuksena mahtavalta! Varmasti rankkaa, mutta antoisaa! Tekstejäsi on kiva lukea, käy visiitillä blogissani, jos ehdit :)

    http://marisight.blogspot.fi/

    VastaaPoista