Kansikuva

Kansikuva

torstai 9. heinäkuuta 2015

Vedä, vedä, vedä ja Satu vetää!

Blogi ollut hiljaiselossa jo pitkään. Treenit ja muut elämän muka tärkeät jutut tulee laitettua aina facebookiin tai kuva Instagramiin. Viimeksi olen tänne kirjoittanut pääsiäisen jälkeen, kun olin kokeillut maksimit vedossa, kyykyssä ja penkissä. Siitä heti seuraavalla viikolla alkoikin uusi voimaohjelma, missä oli kaikille noille kolmelle treeninsä, mutta tälläkin kertaa kävi niin ettei jaksu riittänyt loppuun asti. Tai pää.



Vetotreenit tein kuitenkin 100% ohjeen mukaan loppuun asti, ensimmäiset 6-7 viikkoa oli taas aika helppoja, mutta sitten alkoi loppusuora ja treenit kovilla painoilla. Tein viimeiset 5 vetotreeniä ohjatusti pt:n kanssa, en halunnut ottaa mitään riskejä, että pää ei kestä, yksikseen nimittäin hajoilee paljon herkemmin, kun on tiukka paikka. Kun joku huutaa vieressä naama punaisena, niin ei sitä oikein voi olla onnistumatta :-)



Tänkin ohjelman pt-treenit tein suurimmaksi osaksi Killen kanssa, meillä yhteistyö sujuu loistavasti! Kille kisasi kesäkuun alussa ja ei pystytty kaikkia treenejä vetämään yhdessä, joten jouduin ottamaan muutaman treenin Kivisen Terolta, mikä ei ollut huono asia ollenkaan. Oon mä Teron kanssa toki treenaillut aikaisemminkin ja nää treenit tuli kyllä just oikealla hetkellä!

Tehtiin Teron kanssa kaksi treeniä yhdessä, ekalla kerralla oli vähän tekniikkaongelmaa, mulla muutettiin vähän vetoasentoa erilaiseksi ja se ei ollut vielä ihan selkärangassa. Tokaa kertaa edeltävänä päivänä keräsin ihan hirveet paineet ja stressin tulevasta vedosta. Koko yön säpsähtelin siihen, että mulla on vetopäivä ja en osaa. Hirvee ahdistus päällä.



Verrattuna aiempaan ns. body-treeniin tää voimahomma on päälle älyttömän paljon rankempaa. Tää on tavallaan helpompaa, kun sun ei tarvii kun saada raudat ylös, ei oo maksimeissa väliä, että millä lihaksella työn teet, kunhan se nousee! Ei tartte hakea sitä tuntumaa. Mut sit taas pääkoppa on välillä tosi kovilla, koska rauta pitää saada ylös, jos et saa, niin oot epäonnistunut. Hyvin yksinkertaista. Jos epäonnistuminen tulee lähellä maksimivetopäivää, niin se kaivelee tietysti vielä enemmän ja aika paljon saa itselleen uskotella, että pystyy siihen!

Tuo toinen treeni Teron kanssa meni kuitenkin ihan loistavasti. Saatiin tekniikkavaivat hoidettua ja vedot nousi helposti.



Lauantaina koitti sitten maksimivetopäivä. Maksimit vedän aina mun valmentajan Mikko Korpeisen valvonnassa. Mä olin tosi rennolla fiiliksellä ja nukuin yön ihan loistavasti. Mikko ei ollut nukkunut ihan niin hyvin, kun oli jännittänyt mun suoritusta :-) En toivo kenellekään huonoja yöunia mun vuoksi, mutta arvostan kyllä sitä, että valmentaja ottaa vastuun tekemästään ohjelmasta ja valmennettavan edistyminen otetaan vakavasti!



Tein kevyet lämmöt alle, keppijumpat ja vähän liikkuvuusharjoitteita. Muutama veto tyhjällä tangolla, sitten laitettiin 70kg, 100kg, 120kg, olikohan 140kg ja sitten mun tuorein vetoenkka eli 160kg. Ei se kevyesti noussut, mutta onhan toi 100 kertaa parempi kun joulukuinen maksimiveto! Tero kysyikin heti vedon jälkeen, että mitä sä jäit miettimään? Kieltämättä mä ehdin miettiä, että *ittu kun tää painaa, mut Mikko huutaa vedä vedä, pakko saada ylös! Ja se nousi! Melko helpottunut fiilis ton jälkeen, meillä kaikilla :-) Koitettiin vielä 165kg, mut ei se noussut kun pari senttiä, ens kerralla sitten!


Tässä vielä video:

Nyt teen loppukuun jotain bodytreeniä, annetaan hermoston palautua, vetoja en saa tehdä ollenkaan. Samalla otettiin pieni dieetti, tän kestosta ei oo vielä tietoa, mutta elokuun alussa menen toimistolla käymään ja mietitään tulevaa syksyä. Voimatreenit jatkuu ehdottomasti ja tavoitteena on kisat joulukuussa. Elokuussa alan opiskelemaan urheiluhierojaksi, joten sekin todennäköisesti alussa vähän treeneihin vaikuttaa, mutta otetaan sekin ohjelmassa huomioon.


Minä ja maailman paras valmentaja :-)

2 kommenttia: