#justhyvänäin

Monna kirjoitti tällä viikolla blogissaan omista tavoitteistaan. Hän oli laittanut Instagramiin kuvan itsestään ja heti katunut sitä, koska käsi näytti kovin pieneltä ja hauistakaan ei osaa oikein pullistella. Jotenkin niin tunnistan ton fiiliksen!

Laitoin itse torstaina mun fb-sivulle tän kuvan:

Ennen - jälkeen

Tän kuvan jälkeen mietin, että luuleeko joku nyt, että näytän tuolta jälkeen kuvan tyypiltä tai että haluan antaa sellaisen kuvan. Kirjoitin kyllä kuvan yhteyteen, että olen nyt jotain tuolta väliltä ja että vaikka haluankin vielä joskus olla pienempi, niin nyt on ihan hyvä näin. Totuushan on, että painan reilu 10kg enemmän, kun oikeanpuoleisessa kuvassa. Osa on varmasti lihasta etenkin yläkropassa, mutta ei puhettakaan, että noi housut mahtuisi mistään kohtaa enää päälle ja jos kiinni menisivätkin (ei mee!), niin päälle tulisi ihanan pehmeä vararengas, ei nättiä :-)

Noudatin pari vuotta tiukkaa ruokavaliota, ensimmäisen vuoden todella jokaista grammaa noudattaen, viime vuonna jonkun kerran repsahdellen. Jonkinlainen väsymys iski, kesällä ei dieetin noudattamisesta tullut enää mitään. Syksyllä sain ruokavalion, mihin lisättiin vähän ruokaa dieettiin verrattuna. Nyt oon valmentajan luvalla ottanut viikonloput vähän rennommin, ostanut lauantaikarkit, syönyt pari kertaa jätskiä päiväkahvin kanssa, ruisleipää juustolla iltapalaksi ym normaalia elämää. Arki menee 99% ruokavalion mukaisesti ja usein viikonloppuisinkin aamupala, lounas ja välipala on ruokavalion mukaista. Ja tällä mennään nyt ainakin jonkin aikaa. Haluan kuitenkin tosta vararenkaasta vielä joskus eroon, ehkä joskus keväällä?

Nyt on kuitenkin hyvä näin! Tykkään mun treeniohjelmasta ihan älyttömästi, etenkin pt-treeneistä on taas tullut vähän jänniä, omat odotukset tulee ylitettyä joka kerta ja sitä omaa mukavuusaluetta tulee joustettua pitemmälle. Pää on niin kovilla, kun tangossa on paljon rautaa, mutta ihan mahtava tunne, kun se rauta nousee! Välillä melkein itku pääsee, kun ei onnistukaan, tulee fiilis, että pettää pt:n odotukset, hassua. Monenlaisia tunteita.

Kroppa on pehmeä, mutta harvemmin vaikka peiliin katsoessa jään siihen vatsan kohdalle tuijottamaan. Mä tykkään mun olkapäistä, mun selästä, mun jaloista, vaikka ne ei enää kovin hemoreidet olekaan treenitauon vuoksi. Mä rakastan sitä fiilistä salilla, kun teen uusia enkkoja,  kun huomaan, että voimaa on. Se, että kroppa toimii ja jaksan tehdä juttuja,  on niin paljon tärkeämpää kun ulkonäkö, mulle. Toki haluan näyttää hyvältä, mutta laihuus ei oo mulle ollut koskaan se mittari, eikä tule varmasti koskaan olemaankaan. Ja oon älyttömän tyytyväinen,  kun olen sen tajunnut. Voin olla just hyvä näin!

Julkaisin tän kuvan syyskuussa pt-päivien jälkeen. Pitkään mietin julkaisua,  koska keskivartalo näyttää niin paksulta

Vähän plösö tässäkin? Oikeesti ihan kivat jalat ja tekemisen meininkiä!

Taas maha... No syykin selvii samasta kuvasta!

En julkaissut kesällä,  koska ma... Kivat reidet, tyytyväisen näköinen nainen!

Näitä kuvia otettiin paljon, melkein jäi julkaisematta! Kuka oikeesti katsoo mun makkaroita?

Kesältä, melkein jäi tääkin julkaisematta koska maha. 

Tarinan opetus? Pitäisi opetella tykkäämään itsestään sellaisena kun on! Ei ainakaan ihan älyttömästi kannattaisi käyttää energiaansa itsensä inhoamiseen. Tuskin kukaan, nainen ainakaan, on tyytyväinen itseensä täysin,  siis kroppaansa, mutta jotenkin surullista, jos ei löydä itsestään mitään hyvää. Ja jos se onnellisuus on siitä kropasta kiinni, oon onnellinen sitkun painan 50kg tai sitkun mun vatsapalat näkyy.

Multa kysyttiin tohon ekaan kuvaan liittyen, että onko olo nyt onnellisempi ja seesteisempi kun ekan kuvan aikoihin. Vastasin etten muista olleeni erityisen onneton isompanakaan, mutta toki voin nyt paremmin ja olen varmasti onnellisempi. Elämään on treenin ja Fitfarmin kautta tullut paljon uutta sisältöä, uusia ihmisiä, mielettömästi kokemuksia ja mahdollisuuksia. Olen varmasti itsevarmempi, mutta se ei varmasti ole pelkästään kiloista kiinni.