Kansikuva

Kansikuva

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Vähän sitä ja tätä, kuvia, pt-päivää, retkiluistelua

Huomasin just, että tää on mun 101 blogikirjoitus! Olisi ollut syytä pitää vaikka joku arvonta viime postauksessa, mut ei voi mitään, ehkä sitten, kun tulee 200 kirjoitusta täyteen :-) Tai kun laskuri näyttää, että lukijoita on ollut 40 000, nyt niitä näyttäisi täällä käyneen 37 878, aika hieno määrä. Iso kiitos siitä!

Kirjoittelin viimeksi hukassa olevasta kehonkuvasta. Eipä sitä ole vielä löytynyt ja hukassa tulee olemaan varmaan vielä pitkään! Näin tänään pari kuvaa elokuulta, kun oltiin koulun kanssa vaeltamassa. Näytin niissä jotenkin tosi pieneltä. Sniff.

Lauantaina oli pt-päivät ja kävin treenaamassa olkapäät. Meillä oli tosi hyvä treeni, ihan parhaita pt-päivien treenejä, missä olen ollut! Tehtiin kiertoharjoitteluna aikaa vastaan. Oli kahdeksan eri liikettä, jokaista tehtiin minuutti ja puoli minuuttia oli aikaa vaihtaa seuraavaan liikkeeseen. Pieni tauko ja uudestaan, neljä kierrosta taidettiin tehdä.

Wfc ja Fitarmin pt-päivät

Vipareita tekemässä


Päivätorkut

Mulla menee yleensä aina tiukan paikan tullen silmät kiinni ja niin mä tota ylläolevaakin tein aika pitkälti silmät ummessa :-)


Vipunostoja eteen

Treenin jälkeen mulla oli reilu tunti aikaa käydä suihkussa ja syödä evästä ja sitten olikin posetreenien vuoro. Tällä kertaa meitä olikin 20 Body Fitness -tyttöä ja meidän jaettiinkin heti kahteen ryhmään, yli ja alle 170cm. Mä oon semmosen n. 157cm pitkä, joten ei tarvinnut arpoa, että kumpaan ryhmään kuulun :-)

Sirpa piti pitkille tytöille treenit ja Satu Kalmi Helsingistä meille lyhyille. Lähinnä me tehtiin niitä neljäsosakäännöksiä, eli treenattiin niitä asentoja sekä tietysti line up -asentoa. Koska meitä oli niin paljon, niin hirveän henkilökohtaista opastaminen ei tällä kertaa ollut, mutta tuli kyllä monta kertaa pyörähdykset tehtyä ja samalla vähän rutiinia niihin saatua.


Takapose, ei taida selkä olla oikein kunnolla auki?
 Innostuin sitten viikonloppuna kaivamaan esiin lokakuun 15 päivä otetut kuvat, mitkä on ekoista posetreeneistä. Tuon jälkeen on tietysti taidot karttuneet, mutta on sitä lihastakin kyllä tullut!


Lokakuun 15 ja tammikuun 25
Olkapäät on saaneet kunnolla pyöreyttä ja väittäisin, että selkäkin on leventynyt, vaikka toki tossa topillakin on vaikutusta. Tuossa näkee myös sen, että vyötärö näyttää heti kapeammalta, kun selkä on leveämpi, voin nimittäin kertoa, että vyötärö on tällä hetkellä aika paljon paksumpi :-) Tosin, mullahan se kaikki on tossa edessä, ei niinkään sivulle tule.

Mulla on pikkasen ollut noiden olkapäiden kanssa ongelmia. Oikeassa vaivasi vuosi sitten kiertäjäkalvosin ja nyt kun olkapäitä on enemmän tahkottu, niin pikkasen on taas ilmoitellut olemassaolostaan. Vasen puoli ei ole kipeä, mutta treeneissä huomaa ihan selkeän voimatasoeron eli vasen ei jaksa läheskään yhtä paljon kun oikea. Ja sen näkee ehkä tosta tammikuun kuvastakin, että vasen olkapää ei oo yhtä "tykissä". No, kävin eilen Ristolla hierottavana, ensin murjottiin selkä kuntoon, se olikin tosi jumissa vähän joka puolelta ja siltä se on pidemmän aikaa tuntunutkin. Sanoin jossain vaiheessa, että olisi kiva puristella jotain stressipalloa käsissä, kun sattuu niin pirusti ja sainkin sitten pienen pyyhkeen käsiini :-) Käsitin etten ollut ensimmäinen sitä tarvitseva, ehkä ens kerralla vielä suukapula :-D

Selkä saatiin siis kuntoon ja sitten hoidettiin olkapäät, mulla oli vasemman lavan alla oleva lihas ihan krampissa ja se ilmeisesti oli syynä tohon voimaeroon. Käsiteltiin molemmat puolet ja oikea ei ollut kipeä ja liikkuvuus oli hyvä, vasen sattui pirusti ja liikkuvuus oli huono. Aikansa Risto sitä käsitteli ja lopuksi testasi vielä, että voimaa oli tullut huomattavasti lisää. Huomenna mulla on pt-treeni ja olkapäitä tehdään, siinä sitten näkee, että riittikö tuo käsittely vai laitetaanko vielä teipit.

Illalla sitten mietin taas kerran sitä, että vitsi, että oon hyvissä käsissä! Mulla on valmentaja, vähän toistakin, sitten kasa noita personal trainereita, jotka osaa ja tietää ja mua piiskaa. On peruspunttitreeniä ja toiminnallista ja aina oppii jotain uutta. Sitten toi kehonhuolto, oon huono venyttelemään, mut sit mulla on mahdollisuus käydä huippuhierojalla, joka tuntuu parantavan vaivan kun vaivan, jos vaan tajuaa sille niistä kertoa!

Hankin pari viikkoa sitten Zero Pointin kompressiosäärystimet, kun olin kuullut niistä niin paljon hyvää. Ostin ne juuri ennen lepoviikon alkua, joten treeneihin ne ei ole vielä päässeet mukaan, olen kuitenkin käyttänyt niitä jonkin verran ihan kotosalla ja viime viikolla koulussakin. Tuntuu, että jalat on jotenkin vähemmän väsyneet niiden kanssa. Jatkossa tulee varmasti käytettyä noita treeneissäkin. Pinkit ei oo ihan mun väri, mutta kaupassa ei ollut mun kokoa muita värejä tarjolla, joten noi sit lähti mukaan. Ihan söpöt ne on, eikös vaan :-)

Pötköttelyä sohvalla
Viime viikolla koulussa pulpetissa aherruksen lisäksi käytiin kokeilemassa retkiluistelua. Mulla oli luistimet jalassa viimeksi talvella 2009-2010 ja sukset ehkä 1992 eli lukiossa joskus. Retkiluistimisissahan on monot ja niihin sitten kiinnitetään ne luistimet ja sauvojen kanssa viiletetään pitkin järven jäätä. Muutama tunti oltiin jäällä ja 10 km luisteltiin. Aluksi tuntui tosi hankalata ja toinen olkapää ei tykännyt touhusta jotenkin ollenkaan. Loppumatkasta alkoi sujumaan paremmin ja uskalsin vähän mennä kovempaa, piti vaan aina välillä vähän himmailla ettei mee nurin, kun oli epätasaisia kohtia. Mehän ei siis menty mitään aurattua reittiä vaan ihan siellä järvellä, lunta oli kevyt kerros ja se ei menoa haitannut. Hauskaa oli ja suosittelen kokeilemaan!

Sää suosi meitä

Joskus kuvissa vähän enemmän vaatetta päällä :-)
Semmosta tällä kertaa. Huomenna olisi tiedossa taas kuntotsekkiä ja toivon kovasti, että kehitystä olisi tapahtunut sen verran paljon, että ruokaa vähän nipistettäisiin pois tai olisi edes alustavaa puhetta, että koska sitä nipistettäisiin. Mä tajuan, että polttoainetta pitää olla, että lihasta tulee, mutta kun mulla näemmä osa ravinnosta kertyy tohon vatsanseudulle ja siitä en tykkää yhtään :-( Mut jos valkut on sitä mieltä, että tällä jatketaan edelleen, niin sitten jatketaan, tiedän, että viimeistään vuoden kuluttua tuun dieetillä olemaan, ei oo pitkä aika enää ;-)

Mutta nyt painun koiran kanssa tuonne pakkaseen ja sitten odottelemaan tämän illan Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmaa, tällä kaudella tulee olemaan taas mun oma valmentaja Mikko mukana, samoin muutama muakin ohjannut pt ja tietysti Bull, jonka kommentteja on aina hauska kuunnella :-)

Muistakaa treenata ja syödä rahkaa :-)

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Oma kehonkuva, kuinka hukassa se usein onkaan?

Sellaista naista ei varmaan löydykään, joka olisi kroppaansa tyytyväinen? Joko se takamus on liian pieni tai sitten yksinkertaisesti liian iso! Puhumattakaan reisistä, ihan tikut tai sitten vaan turhan paksut. Ja vatsasta ei kannata edes aloittaa... Harva varmaan aamulla ekaa kertaa peiliin katsoessaan totetaa, että vitsi näytän hyvältä!

Kun ylipainoa on paljon, kuten mulla aiemmin yli 50 kg, niin sitä toki tajuaa, että on lihava, reilusti ylipainoinen. Mutta jotenkin sitä koko totuutta ei vain näe. Peilistä katsoo vastaan joka puolelta runsas ihminen, mutta valokuvista oikeasti näkee vasta totuuden. Jostain kumman syystä niitä kuvia ei vaan hirveästi ole, sillä iso ihminen yleensä joko ottaa itse niitä kuvia tai pyrkii olemaan jossain muiden takana tai vaikka se tyyny sylissä ettei vatsamakkarat näy. Moni huomennaloitankyllälaihiksen-päätös saa varmasti alkunsa juuri niistä kuvista, kun näkee, että on tainnut karkit ja sipsit tarttua vähän vyötärölle.

Sitten kun paino parissa vuodessa putoaa 35 kg, niin ei sitä ehdi pää mitenkään mukaan, edelleen näkee vain ne huonot puolet itsestään ja peilistä katsoo vastaan väärällä tavalla liian iso takamus tai housujen päällä rötköttävät jenkkakahvat ja jos sitä rasvaa ei enää olisikaan, niin sitten nahkaa, sitä on vaan yksinkertaisesti liikaa vähän joka puolella.

Viime kesänä ihmiset kommentoi tosi paljon mun muuttunutta olomuotoa, mutta itse en vaan nähnyt itseäni pienenä. Näin vaan sen ison mahan ja paksut reidet, en kokenut itseäni pieneksi, saati hoikaksi. Tajusin, että jaloissa on lihasta, mutta koska yläkropassa ei ollut, niin oli vaikea hahmottaa omaa olemustaan. Apuun tuli valokuvat, etsin vanhoja kuvia ja vertailun tuoreisiin ja aina löytyi joku paikka kropassa, mikä oli muuttunut parempaan suuntaan.

Heinäkuussa 2012 otettu, projektia 10 kk takana
Oli myös kuvia, missä olin muiden ihmisten kanssa ja tämä alla oleva kuva on hyvä esimerkki siitä, miten en todellakaan hahmottanut kokoani. Kuva on otettu kesäkuun alussa, kun oltiin menossa Muonioon koskenlaskukilpailuun ja käytiin kuvaamassa vähän laskupaikkaa. Vieressä on ihana ystävä, joka on mun mielestä tosi pieni ja siro ja kun katsoin kesällä tuota kuvaa, niin totesin vaan, että vitsi mä näytän pieneltä :-)

Mä olen tuo huppupäinen
Kannattaa siis ottaa kuvia ja niiden avulla opiskella sitä, että miltä näyttää! Ne aloituskuvat on aina kamalia, siitä ei pääse mihinkään, mutta ne kannattaa ehdottomasti! Ne jos mitkä motivoi, kun ei meinaa muuten jaksaa! Ne motivoi siksi, että niitä katsomalla tajuaa, että mä en halua näyttää tolta enää ikinä!!! Ja kun viereen laittaa sen tuoreemman kuvan, niin huomaa, että mä pystyn tähän, työ palkitaan!

Syksyllä, kun mulla lisättiin ruokaa ja treeniä, niin aika pian tuli sellainen olo, että näytän ihan saksalaiselta kuulantyöntäjältä! Lihasta tuli lisää, samoin keskivartalo pehmeni ja koin oloni paksuksi. Sitten löysin jossain vaiheessa olkapääni ja aloin vähitellen näkemään itseni hieman eri silmin. Tähän toki vaikutti myös se, että sain positiivista palautetta siitä, että olen kehittynyt, että sitä lihasta on tullut. Yksi pt sanoi, että onhan mulla nyt normaalia naista leveämmät hartiat, lämmitti juuri tuona päivänä kovasti :-) Yksi sanoi, että näytän atleettiselta :-) Ja viimeksi oma valkku viime viikolla myhäili tyytyväisenä, kun olkapäät näytti kasvaneen kuukauden aikana.

En mä edelleenkään koe olevani pieni ja siro, mutta olen alkanut näkemään kropassani enemmän ja enemmän niitä hyviä puolia. Tänään herätessäni luin kännykästä heti fb:n kautta tulleen tosi positiivisen viestin ystävältä ja kun hyvällä fiiliksellä kurkkasin hammaspesulle mennessä peiliin, niin ajattelin mielessäni, että onpas mulla kivan näköiset olkapäät :-) En nähnyt hapsottavia hiuksia tai tyynynjälkeä poskea, näin vaan kivat lihaksikkaan näköiset olkapäät!

On ollut aika paljon sulattelemista siinä, että ruokaa tulee lisää ja keho pehmenee, jos nyt niitä lihaksiakin tulee lisää. Tajuan sen, että lihasta ei oikein tule miinuskaloreilla eli ruokaa täytyy vaan syödä, jos haluaa kasvaa. Ja dieetillä lihasta lähtee aina, joten sitä pitää tehdä ihan kunnolla nyt ettei sitten lavalla ole pelkkää roikkuvaa nahkaa! Silti, kun on pari vuotta koittanut pienentyä ja on siinä onnistunutkin, niin pelottaa joskus ihan miniskiittisesti, että mitä jos musta tulee taas iso? Että jos toi maha ei enää lähdekään pois?

Ulkotreeniin lähdössä, eka kerros vaatetta
Viime viikolla kirjoitinkin jo mahasta enemmän, ihan kuvien kera. Toki normisti koitan otattaa lähinnä miehellä sellaisia kuvia, missä näytän hyvältä. Korostetaan mielummin niitä hyviä puolia, ei huonoja. Mun kohdalla se tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että jalat saa näkyä, samoin olkapäät ja selkä, ne alkaa olla hyvässä kunnossa. Ei hirveesti sivuposeja, koska maha rötköttää, vaikka kuinka yrittäisin vetää sen sisään...

Ihan kivat jalat ym., mut kyl mä nään vaan ton mahan...

Olkapäätä ja selkää ja pientä jenkkakahvaa...
Mikä oli blogauksen opetus? En tiedä :-) No ei vaan, ottakaa kuvia, pyytäkää puolisoa ottamaan kuvia, ihan projektin alussa ja säännöllisesti muutaman kuukauden välein. Laita ne vierekkäin ja jos et itse näe niissä mitään muutosta, niin pyydä apua puolisolta tai kaverilta, hän näkee ihan varmasti! Olettaen siis, että olet noudattanut jotain ruokavaliota/treenannut, sohvalla sipsia syödenkin muutosta varmaan tulee, mutta ei välttämättä positiivista.

Kun katsot niitä kuvia, niin koita olla takertumatta niihin huonoihin osa-alueisiin. Kuten alussa kirjoitin, tuskin yksikään nainen on kroppaansa tyytyväinen. Mutta ihan jokaisen kropassa on niitä hyviä puolia ja jos et niitä löydä, niin opettele etsimään! Opettele tykkäämään itsestäsi, opettele katsomaan itseäsi aamulla peilistä ja näkemään niitä hyviä puolia, opettele hymyilemään itsellesi ja taputtamaan itseäsi olkapäälle, kun olet onnistunut. Vaikka sanotaankin, että kehitys päättyy tyytyväisyyteen, niin se ei tarkoita sitä ettei koskaan saisi olla itseensä tyytyväinen. Ei se kehitys siihen pääty, että näkee itsessään hyviä puolia, päinvastoin!

Vitsi, mulla olisi tästä vielä vaikka mitä mielessä, mutta alkaa tulla pituutta sen verran, että jatkan joku toinen kerta :-) Huomenna on tiedossa olkapääjumppaa mestarin kanssa ja posetreenit kaverin kanssa. Eilen treenattiin yhdessä selkää ja täytyy sanoa, että tuntuu kyllä just siellä, missä pitääkin! Tehtiin ala- ja ylätaljassa pudotuksia ja taisi saada lihakset vähän erilaista ärsykettä, hieno homma, siivet kasvaa vaan :-)

Ihanaa talvista viikkoa kaikille :-)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Motivaatiosta, pt-treenistä, kehonhuollosta ja mahastakin, mikä siellä on ;-)

Syksyllä oli blogeissa tosi paljon kirjoituksia fitness-buumista, osa melkein lopetti treenamisen, kun ei jaksaneet enää treenihypettelyä ja kisatyttöjen kuvatulvaa. Oli varmaankin just syksyn kisojen jälkeen. Itse en sillon jaksanut oikein asiaa sen kummemmin miettiä, kisapäätöstä ei vielä ollut ja koin olevani vähän tuon buumin ulkopuolella. Ja koen edelleen. Ehkä se on tämä ikä? Täytän kesällä 40v ja olen ollut aika lailla semmonen omien polkujen kulkija aina, lapsesta asti, pyrkinyt välttämään juttuja, mitä kaikki tekee. Tai en välttämään, mutta jonkun suosio ei tee siitä yleensä mun silmissä tavoittelemisen arvoista.

Säännöllisesti joku kysyy multa, että mitä järkeä tässä on ja kysyn sitä toki välillä itseltänikin :-) Viimeksi sitä kysyi äitini viikonloppuna tai lähinnä hän ihmetteli noita pt-treenejä. Puhuimme tammikuussa alkavasta Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmasta ja äitini kauhisteli niitä treenejä, mitä valmennettaville siinä pidetään. Onhan ne hurjia, mutta niistä saa niin paljon, kehittyy sekä pää että lihakset. Olo etenkin rankan jalkatreenin jälkeen on ihan mieletön, sitä ylittää itsensä ihan täysin ja on niin voittajan fiilis jälkikäteen. Usein sitä saa myös positiivista palautetta, mikä ainakin mun mieltä lämmittää aina tosi paljon. Jokainen pt on erilainen, treenitapa on erilainen, toiset antaa enemmän palautetta ja toiset vähemmän.

Kisaaminen on sitten erikseen. Ei kai siinä oikeasti tämän ikäisen kohdalla pahemmin järkeä ole :-) Anna kirjoitti omassa blogissaan tänään motivaatiosta, kopioin tähän yhden kappaleen:

Motivaatio ei ole mikään ihmisen sisälle rakennettu juttu. Se on asia, minkä ihminen luo itse itselleen omien toiveiden ja tavoitteiden pohjalta. Se on parhaimmillaan luja tahtotila, missä ihminen toimii saavuttaakseen tavoitteensa. Ihminen motivoituu asioista, mitkä kokee itselleen tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Motivaatiota löytyy eniten yleensä silloin, kun tehdään töitä asioiden eteen, jotka vaikuttavat suoraan omaan elämään. Itse olen huomannut, että paras motivaatio ja tahtotila löytyy, kun tekemisellä on joku konkreettinen ja selvä tavoite.

Kisapäätös on mulle tuo konkreettinen ja selvä tavoite. Toki voisin treenata ja syödä terveellisesti ihan omaksi iloksenikin, mutta huomasin syksyllä, että se ei vaan riittänyt. Olin onnistunut ensimmäisen vuoden valmennuksessa hyvin, pudottanut 30 kg ja vaikka vielä olikin pudotettavaa, niin se ei vaan enää pelkästään riittänyt. Piti saada jotain konkreettisempaa ja jotain sellaista, mihin tähdätä kun ns. normaalipaino olisi saavutettu. No, en koskaan päässyt siihen normipainoon, kun tehtiin kisapäätös ja lisättiin ruokaa ja sillä tiellä ollaan :-)

Tällä viikolla tajusin, että en oikeastaan tee enää mitään elämäntaparemppaa. Se on jo tehty, onnistuneesti. Nyt pitäisi tehdä töitä oikeasti sen eteen, että näkisin itseni kilpailuihin tähtäväänä urheilijana? Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta kun tähtäin on n. 1v 3 kk päässä, niin ei siihen kyllä pitkä aika ole!

Eilen mulla oli treeni mun oman valmentajan Mikko Korpeisen kanssa. Tehtiin olkapäitä, koska ne vaatii nyt eniten töitä. Jossain vaiheessa Mikko sanoi, että ota toi äskeinen asento ja niin mä seisoin kädet lanteilla, kyynärpäät koukussa. Näytin kuulema tosi isolta :-) Vähänkö tuli hyvä fiilis tosta!!! Mikko ei anna turhaa palautetta, tiedän, että tarkoittaa, kun jotain sanoo ja nyt oli reilussa kuukaudessa olkapäissä tapahtunut kehitystä, ihan mahtavaa! Seison jatkossa aina ja joka paikassa noin :-) Jossain vaiheessa mietin ääneen, että olikohan mulla jotain murhetta nyt mielessä? Siihen Mikko totesi vaan, että eihän sulla nyt oo mitään murheita, kun oot täällä :-) Ja se oli niin hyvin sanottu! Koska, jos jotain murhetta onkin, niin treeni ja jo pelkästään Wolfin ilma auttaa aina.

Hyvä oli treeni ja ihan superhyvä fiilis sen jälkeen! Kävin vielä Ristollakin laittamassa niskan kuntoon ja ei ollut tällä kertaa mitään isompaa jumia ehtinyt tulla. Seuraava aika varattiin taas kolmen viikon päähän, sillon on takana taas kouluviikko ja varmaan juminen niska. Hierotaan myös taas vähän jalkoja, mulla on toinen polvi vähän kenkkuillut ja samalla puolella pakara tuntuu tosi tiukalta, noilla saattaisi olla jotain tekemistä keskenään? Myös alaselkä on tuntunut väsyneeltä ja pakarat vaikuttaa myös siihen. Mullahan on pakatreeniä pari kertaa viikossa, lisäksi ne saa isku kyykyissä, mitä mulla on myös parina päivänä, mavekin ottaa vähän joka paikkaan. Täytyy olla kyllä tyytyväinen, että voin käydä hänen luonaan säännöllisesti!

Nyt on vähän heikosti kuvia tarjolla, kun ei ole tullut mistään treeneistäkään kuvia otettua, siellä kun on aina vähän muutakin tekemistä. Ehkä pieneksi kevennykseksi kuitenkin loppuun kuva, joka ei tuo ihan mun parhaimpia puolia kropassa esille. Mikko sanoi mulle eilen, että tällä ruokavaliolla ei rasvaa tulee lisää. Sitä sitten vaan miehen kanssa illalla mietittiin, että mitäköhän tuolla mun mahassa sitten on :-)

Massu täynnä ruokaa
Tollein kivasti toi maha aina pullahtaa, kun syön. Melkein voisi kuvitella, että on perheenlisäystä tulossa, mutta ei kyllä ole :-) Mulle on luvattu, että tuo lähtee kyllä pois sitten, kun on se aika ja luotan siihen! Mutta kieltämättä, kun on pitkän ajan tehnyt töitä sen eteen, että saa ton repun tosta edestä pienenemään, niin hieman harmittaa, kun farkut kinnaa nykyään reisien lisäksi myös vyötärön kohdalta...

Ai miten niin vaakaraidat leventää?!
Takaapäinhän tilanne ei näytä ollenkaan pahalta, mun maha on vaan edessä, ei sivulla. Kivan leveältä näyttää selkä vaakaraidoissa :-)

Nyt painun unille. Huomenna olisikin tiedossa pakollinen lepopäivä salilta, ihan ohjeiden mukaan ei mennyt tämän viikko, kun tein 4 treeniä peräkkäisinä päivinä. Huomenna kuitenkin lepoa ja sunnuntaina treenataan taas ulkona, tällä kertaa ei pitäisi hiekan pöllytä, päästään lumeen peuhaamaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Mun treenihistoriaa 80-luvun loppupuolelta lähtien

Sisareni löysi muuton yhteydessä vanhoja valokuvia, mitkä on otettu Bodauksen ammattilaiskilpailusta Finnish Grand Prix:stä, mikä pidettiin Helsingin jäähallissa syyskuussa 1990.


Mä aloin käymään salilla yläasteella, ehkä kasilla tai ysillä. Asuin Hyvinkäällä ja eka sali oli semmonen pieni naisten kuntosali yhden omakotitalon sivurakennuksessa ihan keskustan tuntumassa. Se oli pieni, mutta ihan ok sali, kahdessa kerroksessa ja kävin siellä varmaan kolmisen kertaa viikossa. Sieltä sai aina uuden ohjelman tasaisin väliajoin ja ohjelma kirjoitettiin semmoseen kolmeen osaan taitettuun pahvikorttiin.

Tuolta siirryin sitten jossain vaiheessa ns. Rauskin salille, jota piti Rauno "Rauski" Mäkelä, josta ei netin syöverit tiedä mitään, mutta joka oli jollain tavalla Suomen bodauksen historiassa ollut mukana. Tunsi kaikki 80-luvun bodytyypit ja tiesi lajista paljon! Sali oli simppeli, oli jopa jotain itse väkerrettyjä laitteita, mutta kaikki oleellinen löytyi. Rauski piti salilla säännöllisesti aloituskurssin, missä taidettiin käydä 2-3 krt/vk, kieroharjoittelutyyppisenä tehtiin aina treeni, alussa ja lopussa tehtiin ryhmänä lämmittelyt ja venytykset. Tuolla oppi todella hyvän perustan treenaamiseen! Salin seinällä oli erilaisia ohjelmia ja niistä Rauski sitten aina neuvoi uuden ohjelman tuon kurssin jälkeen. Treenasin usein hiljaisena aikana niin, että Rauski oli neuvomassa, ehkä hän jonkinlainen valmentajan tapainen oli.

(Rauno Mäkelä oli perustamassa Suomen Kehonrakennus ja Voimanostoliittoa)

Käytiin myös siskon ja hänen miehensä kanssa katsomassa paljon kisoja, sekä ihan SM-kisoja, että noita ammattilaiskisoja, ainakin Helsingissä, Lahdessa ja Mikkelissäkin. Alla oleva kuva on Helsingin Jäähallista, joko noista lippujen kisoista vuodelta 1990 tai sitten Mr Olympia -kisoista vuodelta 1992.

Minä ja Samir Bannout

Tuolla salilla treenailinkin sitten useamman vuoden, yksikseni, yhden kaverin kanssa ja pitkän aikaa myös mun siskon miehen kanssa. Hänen kanssaan treenit sai uutta potkua, kun kumpikaan ei rautaa pelätty :-) Mä olin kiinnostunut kehonrakennuksesta, haaveilin erityisesti lihaksikkaista reisistä ja kyykkäilin paljon ne saadakseni. Ruokavaliossa treeni ei näkynyt mitenkään, en tiennyt siitä mitään, eikä mulla ollut kotona oikein mahdollisuutta mitään lisäprotskuja saadakaan.

Kävin salilla paljon, välillä parikin kertaa päivässä. Jossain vaiheessa iski varmaan vähän jotain ylikuntoa, sillä en kehittynyt enää ollenkaan, olin tosi väsynyt ja treenikin kyllästytti.  Salitreenin lisäksi kävin lenkillä ja tietty aerobicissä, oltiinhan sentään 80-90 -luvulla :-)

Sitten kävi se klassinen, rakastuin :-) Kävin vielä jonkin verran salilla, mutta vaihdoin toiselle salille, missä poikaystäväkin kävi. Syksyllä 1994 muutettiin opiskelujen perässä pk-seudulle ja siihen loppui mun treenit. En tuntenut uudelta paikkakunnalta ketään, enkä varsinkaan tiennyt mitään kuntosaleja, se oli aikaa ennen nettiä ja facebookia :-) Muutettiin melkein vuoden välein uuteen kotiin, pari kertaa koitin aloittaa treenamisen uudestaan, mutta ei se oikein alkanut rullaamaan.

Kesällä 2005 muutettiin perheen kanssa ulkomaille. Siellä sitten ystävän esimerkin voimin aloin jossain vaiheessa käymään taas salilla ihan säännöllisesti. Sytyin hommaan ihan kunnolla jossain vaiheessa, mutta sitten tuli jotain sairasteluja ja homma taas jäi. Vikana vuonna olisi ollut kuntosali ihan oman kerrostalokompleksin tiloissa, siis ihan kunnon punttis ja sinne olisi ollut ilmainen pääsy, mutta kertaakaan en vuoden aikana siellä käynyt.

Syksyllä 2011 aloitin Go Fat Go:n ja tein vuosisopparin Gogo:n kanssa, kävin muutaman kerran salilla ja jonkin verran ryhmäliikuntatunneilla, mutta yllättäen sekin innostus hiipui. Alkukesästä 2012 aloitin ekan Superdieetin ja itsellenikin vähän yllätyksenä tein siihen kuuluvat kotitreeni säännöllisesti, mutta en käynyt salilla.

Elokuussa 2011 alkoi sitten pt-valmennus ja treenaaminen salilla. Kävin ekan vuoden Pirkkalan Gogo-expressillä ja viime lokakuussa siirryin kokonaan Wolfille, mikä on kyllä ihan paras sali, missä olen ikinä käynyt!

Ja tässä sitä mennään, koko ajan eteenpäin! Tiukkaa treeniä ja suorastaan fanaattisen tarkkaa ruokavalion noudattamista. Sivusta katsottuna saattaa näyttää ihan idioottimaiselta touhulta, mutta mä tykkään ja voin paremmin kuin koskaan! Jollain tavalla koen, että oon löytänyt sen Satun uudelleen, joka nuorempana olin, hukuin jossain vaiheessa arjen pyöritykseen, mutta nyt, kun lapset on isompia, on ollut aikaa tehdä tutkimusretkeä ja sieltä mä löydyin, kauppakassien, pyykkivuorten ja sipsipussien keskeltä :-) Kauppakassit ja pyykkivuoret on mukana edelleen, mutta sipsipussien tilalle olen löytänyt muuta.

Vuodesta 2014 tulee mahtava! Tulee varmasti olemaan paljon vaikeuksia, mutta ihan varmasti enemmän niitä onnistumisia, tulen menemään oman mukavuusalueeni ulkopuolelle monta monta kertaa, tekemään uusia ennätyksiä, kaikkee hienoo ja huikeeta :-)


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 paketoitu, paljon kuvia, vähän asiaa :-)

Mitä blogissa tapahtui vuoden 2013 aikana?

Tammikuu:
Fitfarmin pt-valmennusta oli takana vajaa 5 kk, kun vuosi vaihtui. Aika oli mennyt helposti ja tuloksia tullut. Treenasin pt:n kanssa parin viikon välein jalkoja ja muutoin tein omat treenit suunnitellusti ja lisäksi aamuaerobisia. Loppukuusta tulehtui oikean olkapään kiertäjäkalvosin ja se aiheutti ongelmia treeneihin.

Muutoskuva 19.1.2013 / kesä 2009 / - 23 kg


Helmikuu:

Puolessa välissä kuuta tuli 6 kk valmennusta täyteen. Tässä tuloksia:


Paino -16.9kg

Vyötärö -21 cm

Lantio - 16cm

Hauis - 3cm

Reisi - 5cm

Rinnanympärys - 15cm


Joulusta jäi paljon mielitekoja ja taistelin niiden kanssa. Treenit kulki hyvin, pt-treeneissä tehtiin paljon kyykkyjä, voimaa tuli lisää. Rasva kropassa väheni ja lihasta alkoi tulemaan. Olkapää vaivasi edelleen.

Yksi mahtava treeni


Maaliskuu:

- 20 kg valmennuksen aloittamisesta tuli täyteen, pidin tankkauspäivän ja opettelin sarjakokkaamaan :-)

Sarjakokkaamista


Huhtikuu:

Kirjoitin mm. siitä, kuinka en osaa kirjoittaa oikein negatiivivista asioista. Elämänasenteeni on positiivinen, välillä jopa yltiöpositiivinen. Tein kuitenkin pienen valituslistan:
  • aamuaerobiset on mulle vaikeita, siis ne aamulenkit, mutta toivon vuodenajan muutoksen auttavan siihenkin ongelmaan
  • välillä aamulla väsyttää salille lähteminen ja joskus ahistaa, kun siellä tulee liian kiire
  • joskus aamupala tökkii, kun mehukeitto ja piltti on ihan eri makuisia
  • ärsyttää, kun ulkomaiset vadelmat pitää keittää ja maku menee ihan pilalle
  • viime aikoina unensaannin kanssa on ollut ongelmia
  • treenijuomien mittaaminen on ärsyttävää
  • 8kk karkittomuuden jälkeen edelleen tekee mieli karkkia (jouluna söin)
  • olkapää (kiertäjäkalvosin) on vaivannut enemmän/vähemmän jo 2-3kk
Aloin treenaamaan pt:n kanssa joka viikko ja jalkoja edelleen. Viikosta olin aina 4-5 päivää jalat kipeenä, pari päivää oli ok ja sitten ne tuli taas kipeeksi :-) Nautin treenistä ja homma rullasi omalla painollaan. Kävin katsomassa Helsingin Kulttuuritalossa kisoja ja sain niistä paljon motivaatiota, en kuitenkaan ajatellut, että itse nousisin koskaan kisalavalle.

Pt-treenistä
Toukokuu:
Pidettiin valmentajan kanssa palaveri, missä kyseli, että oonko harkinnut kilpailemista. Vastasin, että ei oo mun juttu :-) Päätettiin kuitenkin, että heinäkuussa 2014, kun täyttäisin 40v, olisin ns. kisakunnossa. Treeniä paljon, 5 aamulenkkiä viikossa, blogiin tuli vähitellen kuvia kropasta ja kävin posettelemassa muiden ei kisoihin menevien kanssa, mistä tosin muutama ainakin on jo kisavalmennuksessa :-)

7/2012 ja 5/2013
Kesäkuu:
Alkukuusta taas tankkasin, hirveesti hiilaria yhden päivän aikana, pastaa, hedelmiä, riisikakkuja, leipää ja jäätelöä. Sitten kohtalokas reissu Muonioon ja koskenlaskukilpailuun. Vika lasku epäonnistui, vene kaatui ja kelluin loppumatkan. Ton reissun jälkeen jouduin miettimään vähän, että kuka oon ja missä meen. Tein päätöksen, että hyppään hetkeksi pois oravanpyörästä. Ostin melkein karkkia Turtolan Citymarketista, keräsin motivaatiota ja pääsin takaisin treenimoodiin.

Meidän Madde-paatti

Projekti eteni
Heinäkuu:
Olin pari viikkoa kesälomalla ja kävimme Lapissa. Sain ensimmäisen vapaasyöntipäivän joulun jälkeen ja herkuttelin tyttöjeni synttäripäivänä mm. parilla jäätelöllä, leivällä, karjalanpiirakoilla, karkilla ym. Vaelsimme Lapissa, nautimme luonnosta ja otimme rennosti.

Aakenustunturilla

Heinäkuun kuntoa
Elokuu:
Vuosi Fitfarmilla tuli täyteen ja aika tarkalleen -30 kg painoa putosi. Kävin Mielikylvyssä rentoutumassa ja "näin" itseni kisalavalla. Pohdin kovasti sitä, että olisiko kisat mun juttu vai ei? Haluaisinko blingiä? Miten mun vatsanahka? Aloitin myös opiskelun.

Fitfarmin fb-sivuillakin ollut kooste

Vanhat työhousut :-)
Syyskuu:
Kävin pt-päivillä näyttämässä kuntoani Jarille ja Samulille ja vihreää valoa näyttivät. Tehtiin kisapäätös eli Body Fitness Masters keväällä 2015. Hirmuinen motivaatiopläjäys tommonen kisapäätös! Lahden kisat oli ennen pt-päiviä ja vaikka en tuntenutkaan suurta vetoa lavalle, niin siitä se ajatus kuitenkin sitten lopulta lähti! 

Kuvassa kapeaposkisen Suomen mestarin kanssa
Lokakuu:
Pt-treeneissä alettiin tekemään yläkroppaa, sillä reisien ei tarvii tällä erää ainakaan kasvaa enempää, pitää saada kroppa tasapainoon. Aika lailla vuorotellen tehtiin olkapäitä ja selkää, treenasin useamman treenin Killen kanssa. Kävin Hämeenlinassa testailemassa voimamieslajeja Heavy Events -salilla, oli ihan kivaa, mutta ei ehkä kuitenkaan ihan mun juttu. Kävin ystävien kanssa Tallinnassa, olin taas viikon koulussa ja negailin opiskelujuttuja. Sain uuden rankemman treeniohjelman ja kävin Sirpan opissa harjoittelemassa poseerausta.

Heavy Events -salilla

Ennen/jälkeen 
Marraskuu:
Ostin kisakengät! Aloin käymään Annan järkkäämissä ulkotreeneissä, mitkä toi kivaa vastapainoa salilla treenaamiseen. Pientä alavireisyyttä ja tahmaisuutta treeneissä oli havaittavissa. Ihana Anna Tanskasta piristi yhtä päivää ja vietettiinhän me Fitfarmin pikkujoulujakin. Vapaasyöntipäivänkin sain vielä kuukauden loppuun.

Uudet popot

Minä ja mun valmentaja Mikko
Joulukuu:
Musta tehtiin juttu Utaimeen. Käytiin Mikon kanssa Jarin luona mun kuntotsekissä ja hän oli tyytyväinen näkemäänsä, oikeaan suuntaan ollaan menossa! Mikon kanssa treenattiin selkää ja mavessa nousi ekaa kertaa 120kg! Mies otti mun olkapäistä kuvia ja tajusin, että ne on kehittyneet ja selkä myös! Jouluna pari vapaasyöntipäivää ja treenit jatkui Tapaninpäivänä. 

Mavessa nousee 120 kg

Olkapäät ja selkä
Kaiken kaikkiaan aika mahtava vuosi takana! Olin paljon vaikeita hetkiä, mutta enemmän niitä hyviä ja hienoja! Paljon uusia kavereita, hyviä treenejä, lukemattomia uusia enkkoja! Hyppäsin hetkeksi pois oravanpyörästä ja opintovapaa jatkuu toukokuun loppuun asti. Nautin yhteisestä ajasta perheen kanssa, kiireettömistä treeneistä, runsaasta levosta ja paljosta ruoasta :-) Vuosi 2014 tuo varmasti paljon tullessaan, treenit ja ruoat päättää onneksi edelleen valmentaja ja mä koitan vaan parhaani mukaan noudattaa ohjeita! 

Oikein mahtavaa vuotta 2014 kaikille lukijoille! Toivottavasti pysytte edelleen matkassa mukana :-)