Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pt-treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pt-treeni. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. tammikuuta 2015

Parempaa elämää

Muistan, kuinka ehkä 10 vuotta sitten 30-vuotiaana mietin, että mun elämä on nyt tässä. Oon vaimo, äiti ja perusduunari. En ollut itseeni ja koko kuvioon ihan tyytyväinen, mutta ajattelin, että tähän on tyytyminen, mun elämä on nyt tässä ja en mä tästä enää muutu ja kehity. Koska oon jo niin vanha...

Kuinka väärässä olinkaan???



Vieläkin oon vaimo, äiti ja perusduunari, mutta myös paljon enemmän! Olen tietoisesti kehittänyt itseäni ja haluan kehittää edelleen. Olen tehnyt muutoksia, millä olen saanut lisää elämänlaatua. Painonpudottaminen ja treenaaminen ovat tietenkin olleet se isoin muutos, mutta lisäksi olen tietoisesti vähentänyt elämästäni kaikkea negatiivisuutta aiheuttavaa kuten uutisten katsomista, erilaisten huonoja viboja aiheuttavien nettivideoiden katsomista ja onpa muutama fb-tuttukin päässyt ei-seurattavien listalle sen vuoksi etten jaksa päivittäin lukea ainaista valitusta ihan mistä vaan. 

Tän hetken treeniohjelma on aika rankka. Teen vaan neljä treeniä viikossa ja niiden lisäksi parina aamuna koiran kanssa vähän pitemmän lenkin, joskus harvoin salilla treenin jälkeen aerobista. Kroppa on kuitenkin treeneistä aika väsy, osittain varmaan siksi, että treenit on aika kovia, osittain varmaan siksi, että mä olen kuitenkin jo 40v ja kyllä se varmasti on palautumisen suhteen eri asia kun 20v! 

Treenit antaa kuitenkin tällä hetkellä tosi paljon! Ja vaikka en treenien ja työn lisäksi jaksa paljon muuta tehdäkään, niin en mä tehnyt ennenkään, nyt vaan en makaa sohvalla karkkipussin kanssa :-) Tää on ehdottomasti parempaa elämää! 

Tällä viikolla tein kaksi treeniä Killen kanssa, selän ja jalat, rinnan ja hauiksen tein itsekseni ja tänään meillä oli FitFarmin pt-päivä, missä olin olkapääryhmässä, mitä veti kolme farmin huikeeta personal traineria. 

Tehtiin poikkeuksellisesti tiistaina selkätreeni. Tällä viikolla oli ihan perusmavea ja kaikki nousi, mitä oli ohjelmaan merkattu, nythän mulla on siis mavessa painot valmiina ja sen mukaan tehdään. Tää oli vielä suht kevyt viikko, vaikka tunnustettava on, että kevyttä ei rauta oo! 

Mavesarjat oli 4 x 112,5kg, 115kg, 117,5kg ja 120kg
Hyper reverse 10 x 82.5kg, 9 x 82.5kg ja 7 x 82.5kg 
Julle 3 x 8 x 70kg
Ylätalja 9 x 61kg, 6 x 69kg ja 6 x 69kg
Alatalja 10 x 60kg, 8 x 65kg ja 6 x 70kg

Keskiviikkona kävin tekemässä rinnan, hauikset ja vatsan. Ihan perustreeni, mistä ei oo ihmeempää kerrottavaa, loppuun tein fyssarin antamat liikkeet.

Killelle ilmiintyi torstaille vapaa aika, joten tehtiin ekaa kertaa ikinä jalat yhdessä! Pikkasen nousi tulokset :-)

Mulla on jalkapäivän alussa nopeusvetoja ja tein ne itsekseni alta pois, turha käyttää niihin yhteistä aikaa. Vetojen jälkeen sitten kyykyn kimppuun! Opin, että huppu pitää olla päässä, näyttää heti uskottavammalta, vaikka kyykkäisi tyhjän tangon kanssa ;-) 

Kyykky 8 x 50kg, 4 x 80kg, varsinaiset sarjat 6 x 105kg, 105kg ja 115kg
Lantionnosto 8 x 100kg, 10 x 120kg ja 8 x 150kg (pikkasen vajaita)
Leveä prässi 8 x 200kg, 7 x 250kg ja 5 x 250kg
Reiden koukistus istuen 12 x 70kg, 5 x 80kg ja 8 x 70kg
Reiden ojennus 9 x 50kg, 7 x 55kg ja 7 x 60kg
Pohje seisten & istuen



Toi kyykkysarja oli kyllä ihan huikee. Olin kuitenkin syksyllä pitkään ilman jalkatreenejä ja aloin kyykkäämään uudestaan vasta joulukuussa ja tosi pienillä painoilla. Toi vika sarja tuntui tosi tiukalta ja siinä oli kyllä semmosta voimailufiilistä. Mulla on kaulassa koru, missä lukee "believe in yourself" ja sen vikan sarjan aikana tuijotin vaan sitä!


Prässisarjojen välissä taisin Killelle sanoa, että on nää jalkatreenit vaan niin siistejä! Oon niin kaivannut tätä! Ihan erilaisiahan nää on nyt kun aikoinaan Harrin kanssa, sillon tehtiin tosi hapottavia sarjoja ja nyt on niin lyhyttä sarjaa ettei ehdi hapottaa ollenkaan! Mut meni kohteeseen! Ja ens viikolla tehdään taas yhdessä jalat ja selän teen itsekseni.

Tänään oli meidän pt-valmennuslaisten tiimipäivä Wfc:llä. Pääsin tekemään olkapäitä ja oli hyvä treeni. Meitä oli 8 treenaajaa tuossa ryhmässä ja 3 piiskuria. Tehtiin 8 liikettä ja 5 kierrosta. Hapotti. Kovaa! Aluksi mietin, että aika pienillä painoilla tehdään, kun vipareissakin oli vaan 3kg painot, mutta kyllä ne alkoi painamaan :-) Jotain ihan muuta, kun mitä tällä hetkellä muuten teen ja ihan varmasti meni kohteeseen!

Ens viikolla pääsen tekemään myös itse vihdoin vähän pt-hommia ja odotan sitä kyllä innolla! Pienesti aloitan, koska energiaa ei tosiaan oo töiden ja omien treenien lisäksi oo ihan älyttömästi, mutta yhteyttä voi ottaa, jos tuntuu yhtään siltä, että mun palveluille voisi olla tarvetta! Ja vähintään kannattaa tykätä mun fb-sivuista, sinne voi jossain vaiheessa tulla vaikka jotain arvontaa tai muuta kivaa :-)

Nyt unille. Huominen on vapaa ja kova tavoite on levätä mahdollisimman paljon! Ihanaa viikonloppua kaikille :-)

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Älä tee tästä ittelles pakkoo!

Maanantaina alkoi uuden ohjelman treenit. Eka vetotreeni tehtiin Killen kanssa ja tiedossa olikin pukkivetoja eli ei perusvetoja ollenkaan. Pukkivedoissa mä seisoin pienen kuormalavan päällä kyykkytelineellä, sivuraudat alhaalla niin, että tanko on ihan pikkasen polven alapuolella. Kuten mun valmentaja sanoi, niin siitä on *ittumaista vetää :-)

Ensin tehtiin muutama vähän pitempi sarja (8x60kg, 6x100kg, 2x130kg) ja sitten siirryttiin ykkösiin. Tai ykköseen, kerran nousi 150kg, 160kg ei kertaakaan. Siinä tän maanantain pukkivedon maksimi. Seuraavaksi laskettiin prosentteja, Kille meinasi jo kaivaa kännykän esiin laskemista varten, mutta mä laskin päässä, että 10% on 15kg, aikamoinen matikkanero kun oon ;-) Sitten toi 10% pois ja kolme sarjaa, jokaisessa kolme toistoa, eli 3 x 3 x 135kg. Oli jo aika tiukkoja vikan sarjan vedot, mutta kyllähän ne nousi! 

 
Käytin ennen joulua vedoissa remmejä, kun versat painoi jotenkin peukaloihin ja meinasi pilata vedot kokonaan. Nyt kuitenkin siirryin taas versoihin, kun en vaan saa remmejä kunnolla kireiksi ja joku veto jäi vajaaksi ihan sen takia, kun alkoi tanko roikkua ranteissa. En tiedä pysyisikö mikään tanko käsissä ilman remmejä/versoja, auttaisiko pelkkä mankku pitoon? Pitäisi ehkä kokeilla.

Seuraavaksi oli vuodossa hyper reverse. 9 x 75kg, 8 x 82.5kg ja 8 x 82.5kg. Kohtahan mulla loppuu tossa painot kesken :-D

Sitten sitten jullea eli hyvää huomenta. Oon tota kepin kanssa alkulämmitelyksi tehnyt ja pikkasen ahisti ajatus painoista niskassa. Eli liikehän on vähän kuin suorin jaloin maastaveto, mutta tanko on niskassa. Ekaan sarjaan laitettiin 50kg, 8 toistoa. Toiseen sarjaan lisättiin painoa, 70kg ja 8 toistoa. Vähän pelotti, tuntui, että jään alas, enkä pääse takaisin ylös. Vikaan sitten vähennettiin taas ja tein sen 50kg:lla, alkoi ehkä jo vähän homma mennä tajuntaan ja vikasta sarjasta sain jo vähän kehujakin :-) 10 toistoa ja ens viikolla homma hoituu isommalla painolla!

Sitten ylätaljaan, missä 6 x 70kg, 6 x 60kg ja 12 x 55kg. Hyydyn välillä helposti ja kun painoa vähän pudottaa, niin menee hurjasti enemmän. Vikana alatalja, missä 10 x 60kg, 6 x 70kg ja 7 x 65kg.

Siinä ekan vetoviikon eka vetotreeni. Sain arvosanaksi Hyvän (Huono, Kohtalainen, Hyvä tai Erinomainen) ja sitähän se oli! Erinomaiset on tooodella harvinaista herkkua, kohtalaisia ei taideta edes merkata, lähdetään siitä, että pääsiäiseen asti tulee vaan noita hyviä ja ehkä joskus joku erinomainenkin!

Harvinaista herkkua
 Puhuttiin taas vähän siitäkin, kuinka treenit stressasi ennen joulua. Muistan, kuinka maanantaisin vetotreenin jälkeen aloin melkein heti miettimään sitä, kuinka seuraavalla viikolla pitäisi nousta taas enemmän. Ja kuinka jo silloin päätin, että en halua samaa uudestaan. Kille sanoi hyvin, että älä tee tästä ittelles pakkoo. Ja noinhan se on! Enkä mä nyt niin ajattelekaan, mä haluun tehdä tätä, saan ihan huikeita onnistumisen tunteita tästä! Ja koen tän hetkisen veto-ohjelman ainakin tässä vaiheessa tosi mielekkääksi, kun mun ei tarvii miettiä itse painoja ollenkaan, vetää vaan.

Mutta kyllä tota uskoa omaan tekemiseen pitää vahvistaa, opetella sitä mielen hallintaa, sillä tiukat ajat koittaa vielä ja sillon pitää olla pään valmis!


Eilen kävin ennen omaa rinta & ojentaja -treeniä Räsäsen Jukan luona. Jukka näkyi äskeisessä Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassakin. Tyyppi, joka tietää niiiin paljon, että menee aina pää ihan pyörälle :-) Jukka oli miettinyt mulle liikkeitä, millä toivon mukaan saan tota olkapäätä vähän parempaan kuntoon. Nyt ei tehdä enää niinkään kuntouttavia liikkeitä vaan koitetaan saada sinne voimaa. Haastavia liikkeitä oli keksinyt, aika lailla joka liikkeessä piti pitää lavat takana ja kiinni, ei ollut helppoa! Maanantain treenistä oli alaselkä ihan tulessa ja no, nyt on vyötäröstä ylöspäin vähän joka lihas saanut osumaa. Jukan liikkeitä alan tekemään pari kertaa viikossa ja tulosta pitäisi tulla pian!

Huomenna sitten eka kyykkytreeni, siitä ehkä enemmän viikonloppuna. Olkaahan reippaita :-)

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tää on parasta just nyt!

Tänään koitti sitten se päivä, mihin treenattiin 11 pitkää viikkoa! Tänään kokeiltiin mun maastavedon enkkapainot! Alkuviikostahan meillä oli Killen kanssa ihan huikee treeni, missä tehtiin sarjaenkka 3 x 135kg, sen jälkifiiliksillä oli hyvä lähteä tähän päivään :-) Ykkösvedot tein mun oman valmentajan Mikko Korpeisen johdolla, Mikko itse veti viime sunnuntaina 320kg eli kova äijä ja osaa kyllä asiansa!


Mun mies oli kuvaamassa meidän treeniä ja otti kuva alkutreenistäkin. Santalan Risto kertoi, että putkirullan päällä makoileminen ennen treeniä lisää suorituskykyä, pakkohan sekin kortti oli käyttää! Tein tossa myös syviä vatsoja, että ne olisi vähän lämmenneet ennen vetoja.


Mun lämmittelyyn kuuluu myös kepin heiluttelu vähän joka suuntaan, sillä saa kivasti auki olkapäitä ja keskikroppakin lämpenee. Teen keppijumppaa joka treenin alkuun, jalkapäivinäkin kevyet pyörittelyt ennen jalkojen lämmittelyä.

Aluksi tein ihan tangolla yhden vetosarjan ja siitä sitten alettiin lisäilemään painoja. Muutaman pitemmän sarjan jälkeen aloin tekemään vaan ykkösiä. Ensin 70kg, 100kg, 120kg ja 140kg.


Yllä olevassa kuvassa keskityn mun enkkavetoon, vaikka olihan itse asiassa toi 140kg jo mun enkka :-) Kille istui tossa vieressä ja alkoi puhumaan niitä samoja juttuja, millä mentiin mun pään sisään tiistaina. Tällä kertaa hainkin hyvän fiiliksen tiistain onnistumisesta, pystyin tosi hyvin saamaan sen fiiliksen kroppaan.


Tässä se sitten on, mun syksyn huipennus. 150kg!!! Ihan huikee kokemus. Alkusyksystä kaikki vähänkin raskaat jäi maahan, koska pää vaan petti, mutta nyt on menty hurja harppaus eteenpäin! Nytkin vaan vedin ja vedin, periksi en antanut! Valmentaja kommentoi, että oli aika hurjan näköinen veto ja selkä pyöristyi aika paljon, mutta tiesi mun kunnon ja antoi sillä vetää loppuun asti.

Ihan mieletöntä katsoa tota, kun Mikko ja Kille huutaa, vedon aikana sitä ei oikein edes huomannut :-) Ihan mahtava kannustusjoukko kyllä!


Tässä keskityttiin jo seuraavaan vetoon, mähän en tiennyt, että mitä painoja vedän, joten en tiennyt mistään enkoista vielä mitään. Taas istuin silmät kiinni ja Kille valoi muhun uskoa :-)

Vika veto oli 155kg, pari kertaa koitin, mutta ei noussut. Päätettiin lopettaa leikki siihen. Kuulin tulokseni ja olin enemmän, kun tyytyväinen :-D


Tässä vielä höpistään vedot läpi koko porukalla, mukana myös Killen ihana avopuoliso :-)


Mikon kanssa treenailtiin vielä vähän lisää selkää, tehtiin ala- ja ylätaljaa, kulmasoutua tuettuna ja lantionnostoa. Vikassa lantionnostosarjassa oli 120kg ja sit kuulema nousee veto hyvin, kun lantionnostoon saa laittaa 200kg painoa :-)

Fiilikset on kyllä lievästi sanottuna huikeet! Vuosi on ollut haastava, alkuvuosi meni olkapäävaivan kanssa ja kun olkapää tuli suht kuntoon, niin kipeytyi polvi. Välillä olin syksyllä ihan alamaissa, kun ei vaan treenit kulkeneet ollenkaan. Muutenkin syksy oli opiskelun vuoksi aika rankka, usko itseen oli monta kertaa koetuksella. Tää oli ihan mahtava huipennus, vedin just sen, mikä oli tavoitteena! Tammikuussa meen Mikon juttusille ja plänätään kevät, vedot jatkuu, vaikka viikko sitten suunnittelinkin uhkasinkin lopettaa ne kokonaan :-) Mut vähän uusia juttuja kuitenkin, samalla sabluunalla ei tehdä.

Uskokaa unelmiinne ja yleensäkin uskaltakaa unelmoida! Laittakaa tavoitteet korkealle! Ympäröikää itsenne ihmisillä, joka uskoo teihin, kannustaa teitä, vie tiukan paikan tullen eteenpäin!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Huh, mitä menoa!

Olis taas vaikka mitä mielessä, mutta kerrotaan oleelliset, sillä viime päivät on olleet ihan hurjia!

Aloitetaan vaikka viikonlopusta. Lähdin perjantaina Onnibussilla kohti Turkua, missä järjestettiin Spartanin kahvakuulaohjaajakoulutus level 1. Kurssi oli lauantaina ja sunnuntaina ja perjantaina pyörähdin vain hieman kaupoissa ja hain evästä viikonlopuksi. Hirveesti muuten karkkikauppoja Turussa :-)




Viikonlopun kurssi oli kyllä mahtava. Päivät oli 9-17 ja tunnin ruokatauon lisäksi ei juuri muita taukoja ollut. Koko ajan tehtiin, heiluteltiin kuulaa sekä sisällä että ulkona ja tehtiin jonkin verran erilaisia liikkuvuusharjoituksia. Tosi hyvä paketti ja ihan varmasti tulee Spartanin kursseille mentyä jatkossakin!



Sunnuntai-iltana tuli valmentajalta meiliä, että pt-koulutuksen tulokset saadaan sähköpostiin maanantain aikana. Tuli pitkä päivä. Katsoin varmaan ennen kasia aamulla ekan kerran, että onko postia tullut ja siitä lähtien varmaan keskimäärin 10 minuutin välein tuli sähköpostilaatikkoon kurkattua... Sitten vihdoin iltapäivällä kolmen aikoihin huomasin tabletin ylänurkassa kirjekuoren kuvan ja Mikon nimen. Hui!

Mut hyvää kannattaa odottaa :-)


Päivän aikana ehti olla niin monenlaisia fiiliksiä. Välillä olin hyvinkin toiveikas ja sitten taas ihan varma ettei mennyt kerralla läpi. Psyykkasin itseäni kevyesti siihen, että jos tulee hylsy, niin kuinka hyvä asia se onkaan, tulee varmasti luettua uusintaan enemmän ja lukeminen on aina hyväksi! Mut ei tarvii, saan lukea ihan vapaaehtoisesti :-) Fiilis oli kyllä ihan huikea!

Sit tää päivä, huh! Viiko sitten tehtiin selkätreeni Killen kanssa,  sitä edeltävästä kirjoitinkin viimeksi, kun paukkui uudet enkat.  No viikko sitten treeni meni ihan penkin alle,  jäi lattiaan useampikin paino ja fiilis oli ihan surkea. Päätin kuitenkin sillon, että periksi ei anneta, homma viedään loppuun asti!


Tänään oli sitten varmaan huikein treeni tähän asti! Kille oli ollut eilen koulutuksessa ja oppinut Harri Gustafsbergiltä tavan, millä treenata korvien väliä ennen suoritusta, Harrihan on kirjoittanut kirjan Mielen valmentamisella optimaaliseen suoritukseen,  joka mullakin on ihan loppusuoralla. Tehtiin lämppärikierrokset ja niiden jälkeen ennen jokaista sarjaa hengittelin syvään silmät kiinni, menin hyvään fiilikseen, palasin nykyhetkeen ja tein suorituksen.  Kuulostaa helpolta ja sitä se tavallaan olikin. Ainakin vedot kulki!

Eka työsarja oli 3 x 130kg, toinen 3 x 132,5kg ja vika 3 x 135kg, mikä oli taas uusi enkka :-) Vikat vedot oli tosi tiukkoja, mut jollain tavalla helpompia kun koskaan aikaisemmin! Olin niin keskittynyt siihen suoritukseen ettei millään muulla ollut väliä! Laitoin vaan remmit kiinni, kohdistin katseen vähän pään yläpuolelle seinään ja vedin! Romut alas, happi sisään ja ylös ja vielä kerran. Vikat oli kahdessa vikassa sarjassa tosi tiukkoja, mut jotenkin ei ollut sitä vaihtoehtoa ettei olisi noussut. Ihan huimaa kehitystä korvien välissä!

Killen lisäksi Kivisen Tero oli katsomassa vikaa sarjaa ja hämärästi muistan kuulleeni ainakin mun nimen Teron suusta ennen vetoa, kiva oli vedon jälkeen kuulla myös Teron kommentit erityisesti tekniikasta.  Oma valmentaja näki myös vedot, kun kuvasivat lähellä tekniikkavideoita ja varmaan oli pakko Killen huudon takia laittaa kuvaukset hetkeksi seis :-) Mikolta tuli myös kommenttia,  että hyvältä näytti :-)

Pitkä syksy ollaan tehty töitä maven eteen Killen kanssa ja oli mahtava huomata, että tyyppi oli ihan liekeissä, kun mä onnistuin :-) Tää homma on melkein paketoitu ja kumpikin varmasti odottaa sitä, että ens vuonna saadaan tehdä jotain muuta kun mavea! Ilman Killen huutoa, tsempaamista, muhun uskomista ei näissä tuloksissa oltaisi! Varmasti mave ohjelmassa pysyy ja veto-ohjelmakin tulee, mut hetki täytyy pitää ehkä paussia. Tai katsotaan, mitä toi valmentaja sanoo :-)



Tähän on hyvä lopettaa :-)

maanantai 1. joulukuuta 2014

Enkat paukkuu!!!

Hirmupitkä blogitauko ja jotenkin ihan hirveesti asiaa ja ehkä just siksi kynnys kirjoittaa ihan kamalan korkea! Mut koitan päästä taas kirjoittamisen makuun ja aloitan kirjoittamisen ihan vaan tästä päivästä ja tän päivän treenistä!

Mä oon nyt 8 vk tehnyt tän hetkistä ohjelmaa. Pääpaino on ollut maastavedolla, penkillä ja kyykyllä. Aluksi tein vuoroviikoin pt-treeneissä selkää ja rintaa, mutta sit totesin, että mave on enemmän mun juttu ja saan sen tehtyä paljon paremmin pt:n eli Killen kanssa. Kyykkyä en oo polven takia voinut tehdä juuri ollenkaan, mutta nyt parina viikkona taas sitäkin pelkällä tangolla vähän kokeillut. Polvi siis vaivaa edelleen jonkin verran. Tiimikaverin laittamat akupunktioneulat auttoi selkeesti, mutta nyt on taas pientä kipuilua ollut. Huomenna meen askelklinikalle ja siellä syynätään jalat kunnolla, jalkaterissä on asentovirhettä, mutta johtuuko polvivaivat siitä, who knows?



Selkätreeni alkaa aina mavella ja tänään oli onnen päivä, kun toistot ja sarjat pieneni! Tavoitteena mulla on jouluviikolla tehdä ykkösiä ja kovaa vauhtia mennään sitä kohti! Tänään tein ensin pari lämmittelysarjaa, 8 x 50kg, 8 x 80kg ja 4 x 110kg. Sit alkoi duuni! Enkka tähän mennessä tältä syksyltä on 5 x 120kg ja se tehtiin viikko sitten. Viime talvena meni tolla painolla pitempiäkin sarjoja, mutta kevään olkapäävaivat vei kuntoa paljon alaspäin ja toki tää syksyn veto-ohjelma menee vähän eri tavalla, enemmän on ollut sarjoja.



Jep, tänään ei vinguttu! En yleensäkään treeneissä pistä vastaan, teen sen, mitä käsketään, jos vaan suinkin pystyn! Tänään piti tehdä 3 x 3 ja valmentaja sanoi lauantaina, että 130kg pitäisi olla aloituspaino, sillä sitten aloitettiin. Tosin mähän en sitä tiennyt, koska en yleensä kysele paino ja vältän niiden laskemista, parempi katsoa vasta lopussa, että paljon meni :-)

Eka sarja oli 3 x 130kg. Painoihan se, mutta nousi kuitenkin suht hyvin. Kille laittoi ihan inasen rautaa lisää ja toisen sarjan painot oli 132.5kg, toi nousi harmikseni vain 2 kertaa, yritin kyllä kolmatta, mutta ei vaan noussut. Remmit aina vähän löystyy vedon aikana ja jos jään niitä enemmän kiristelemään, niin alkaa hengästyttämään ja on tosi vaikea koota pakka uudestaan vetoa varten. No, kolmanteen sarjaan otettiin minipainot pois ja painoa oli siis taas 130kg, mutta ei noussut enää kun kerran, mikä tietysti ensin vähän harmitti, mutta sit tajusin, että perhana, enkat paukkui rytinällä!

  

Tehtiin me vähän muutakin :-) Vetojen jälkeen reverse hyperia, mikä vahvistaa mm. pakaroita ja alaselkää, siinäkin nousi painot edellisestä treenistä, vikat sarjat 82.5kg, mikä on aika paljon! Toi on jotenkin tosi rankka liike maven jälkeen, oon aina ihan puhki, vaikka tehdään vaan kolme sarjaa.

Tänään tehtiin vielä ylätaljaa, alataljaa ja kulmasoutua. Noista ei varmaan oo mitään sen ihmeempää kerrottavaa. Tiukkoja sarjoja ja loppuun asti aina tehdään. Kulmasoudusta en tykkää yhtään, mutta tehdään, kun käsketään :-)

Jouluviikolla tosiaan niitä ykkösiä ja sen jälkeen muutama viikko lepoa vedoista, ei sentään kuitenkaan täysin treeneistä! Keväällä varmaan jatketaan suht samoilla systeemeillä, en ehkä halua penkkiä enää niin isosti, oikea käsi vähän hannaa penkeissä ja täytyy ehkä keksiä jotain sitä vahvistavaa. Kyykkyjä haluan tehdä ja ehkä kevään tavoitteet voisikin olla vaan mavessa ja kyykyssä. Katsellaan, mun valmentajalla on varmasti oma mielipiteensä asiaan :-)

Kiva, kun kävitte lukemassa :-)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Usko unelmiis!

Siinäpä just oiva elämänohje mulle! En uskalla välillä oikein edes unelmoida, koska niin monta kertaa on usko itseen loppunut jo alkumetreillä. Sitä uskoa on kyllä tullut roimasti lisää viimeisen parin vuoden aikana. Olen varmasti aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kuinka tää valmennus on muuttanut mua paljon myös muutenkin kun ulkoisesti. Oon löytänyt itsestäni taistelijan, joka ei heti tiukan paikan tullen luovuta! Pt-treeneissä siihen ei oo ollut mahdollisuutta ja olen pystynyt osan siitä siirtämään myös ihan arkielämään.



Personal trainer -koulutus on jo yli puolen välin ja nyt pitäisi vaan rohkeasti unelmoida. Asettaa itselleen tavoitteita ja alkaa tekemään rohkeasti töitä niiden eteen!

Oon käynyt nyt muutaman kerran Fitfarmin mentaalivalmennuksessa ja vielä on kolme kertaa jäljellä. On ollut tosi hyviä käyntejä. Olen oivaltanut, että mussa on paljon hyvää, paljon potentiaalia ja olen hitaasti, mutta varmasti menossa eteenpäin. Elämässä on ollut ja on vieläkin osa-alueita, joihin en ole tyytyväinen, mutta teen töitä sen eteen,  että tilanne muuttuu.

Treenit kulkee tällä hetkellä jalkoja lukuunottamatta tosi hyvin! Treenaan vuoroviikoin Killen kanssa selän tai rinnan, eilen taas maveteltiin ihan hyvin tuloksin, paremminkin olisi mennyt,  jos ei pää pettäisi. Se on välillä pienestä kiinni, että nouseeko se tanko! Aikamoinen pettymys iski hetkeksi, kun luovutin yrityksestä,  mutta sitten päätin etten jää sitä märehtimään, oon kuitenkin ton kypärän pidonkin suhteen mennyt ihan huiman harppauksen eteenpäin!

Kyllä Arska tietää!
Jalat ehdin tehdä uudella ohjelmalla pari kertaa kevyesti läpi. Mut toi polvi ei vaan ota parantuakseen. Se kuvattiinkin viime viikolla,  mutta mitään ei löytynyt,  onneksi, vähän kun kulumiakin epäiltiin. Sain uudestaan 2 vk tulehduskipulääkekuurin ja fyysistä rasitusta tulisi välttää. Töissä se on vähän vaikeeta, kun meillä ollaan jalkojen päällä ihan jokaisessa työpisteessä. Sunnuntaina polvi otti sitten taas vähän enemmän iskua työvuorosta ja kipeytyi enemmän. Torstaina pääsen onneksi taas mun fysioterapeutille ja katsotaan vähän mun seisomisasentoa ym., jos sieltä lötyisi jotain. Työterveyden kautta saatan päästä uudestaan ortopedille, lääkärin mukaan polvi pitäisi saada täysin kuntoon, kun ei mitään rakenteellista vikaa ole. Paljon vaan aina palaa rahaa näihin vaivoihin, lääkärireissut menee onneksi työterveyden piikkiin, mutta fyssari/hieronta omasta pussista, jälkimmäiset ei tietenkään ole pakollisia, mutta jos ne yhtään edistää parantumista, niin pakko on yrittää ja maksaa!

Vähän kylmää polveen työpäivän jälkeen

Tein äsken taas vajaan viikon ruoat valmiiksi. Paistoin kanaa ja jauhelihapihvejä sekä keitin riisiä. Hiilaria täytyy vielä tehdä lisää, mutta noilla pärjää nyt 4 päivää. Viikonloppuisin olenkin ottanut vähän rennommin, päivälliseksi syönyt samaa kun muu perhe ja aina vaan himoitsemaani ruisleipää iltapalalla. Jätskiäkin söin viime viikonloppuna ja karkkiakin, ihan on hurjaksi touhu mennyt! Ehkä tää on nyt sitä normaalia elämää tai sen opettelua,  arki ja osa viikonlopusta tiukasti ja terveellisesti ja osa vähän rennommin. Painoa tietysti tarkkailen säännöllisesti ettei kiloja ala kasapäin kertymään!

Oikein ihanaa viikkoa kaikille, muistakaa hymyillä, se tarttuu :-)



torstai 11. syyskuuta 2014

Pikaiset kuulumiset :-)

Kesä meni niin vauhdilla etten meinannut mukana pysyä! Olin kesä- ja heinäkuun aika tiivisti töissä, elokuun lomalla ja nyt taas viikon verran töissä. Kesästä jäi mieleen viikon loma Syötteellä ja hirmuinen räpiköinti dieetin kanssa...

Se dieetti,  kirjoitin tänne viimeksi heinäkuun alussa ja silloin olin aloittanut sen uudestaan. Uusintoja on ollut jokunen kesän aikana, loppujen lopuksi sain valmentajaltakin siunauksen kevyeen relailuun, aika lailla 100% noudatan ohjeita arkena, mutta viikonloppuisin, lähinnä lauantaisin tulee otettua vähän rennommalla otteella.

Tässä ihan ohjeiden mukainen lounas

Mietin jossain vaiheessa kesää, että olisko mun hyvä näin, ainakin jonkin aikaa? Voisinko tykätä olostani ihan näin? Totesin, että en oo tyytyväinen, haluan vähän varanrengasta vatsalta pois. No, kesä ja kesävaatteet meni, oon koko ajan tyytyväisempi nykyiseen minään. Jos vertaan itseäni vuoden takaiseen, niin onhan muutos iso, painan reilu 10kg enemmän. Mutta kaikkihan ei oo rasvaa, oon saanut kyllä sitä lihastakin  joten jos pelkkää painoa ei varmasti kannata tuijottaa!

Eilen laitoin mun valmentajalle meiliä, että dieetti ei motivoi mua yhtään, tuntuu, että junnaan vaan paikoillani, eikä mitään tuloksia luonnollisesti tule. Meillä oli jo heinäkuussa puhetta uudesta treeniohjelmasta ja mulla on nyt semmonen fiilis, että kohta alkaa olla sen aika! Se tuo myös vähän lisää ruokaa, mutta kulutuskin lisääntyy, koska treenit taas kovenee.

Kesän treenit on olleet aika vähäisiä,  työt on vähän haitanneet hrrastuksia, eikä sitä raaski mennä töiden jälkeen salille,  kun perhe lomailee. Killen kanssa ollaan treenailtu kuitenkin melkein joka viikko, aika semmosia voimapainotteisia,  mitä tulee se mun uusi treeniohjelmakin olemaan. Ollaan tehty aika lailla vuorotellen selkää, olkapäitä ja penkkiä. Viime viikolla nousi mavessa vihdoin se 120kg, mikä nousi tammikuussa viimeksi, näin kauan meni kevään vaivoista toipuminen ja voimien palautuminen. Ja eilen penkattiin kolmannen kerran, hauskaa, kun enkat paukkuu tässä vaiheessa joka kerta.  Ja vielä jäi hampaan väliin kaivelemaan epäonnistunut nosto 60kg:sta!


Pystypunneruksia pt-päivillä
Ja vipunostoja
Polvi on aiheuttanut harmaita hiuksia jo heinäkuun loppupuolelta asti. Välillä on ollut kipeämpi ja välillä vaan kevyesti kireä. Pari kertaa olen käynyt lääkärissä, pari kertaa hierojalla ja nyt syön tulehduskipulääkekuuria. Seisomatyö ei tilannetta varmaan helpota, mutta mulla on useampi vapaa edessä tän päivän vuoron jälkeen ja seuraava varsinainen työvuoro on vasta parin viikon kuluttua.
Seuraavan parin viikon aikana tapahtuu kyllä hurjasti kaikkea! Lauantaina mennään Jyväskylään kannustamaan mm. tuota Killeä kehonrakennuksen Sm-karsintoihin ja tasapuolisesti kannustetaan kyllä muitakin meidän tiimin miehiä! Sitten loppupäivä meneekin takahuoneissa, missä huolletaan Body- ja Bikini fitnessin karsintoihin osallistuvia. Mä en syksyn muihin kisoihin pääsekään, kun on koulutusta muina viikonloppuina.

Ens viikon vapaat menee Jämsässä,  missä järkkäillään taas leirejä lapsille,  nyt ei enää opiskelijoina vaan yrittäjinä, jännää. Seuraavalla viikolla leirit jatkuu, kivaa puuhastelua luonnossa lasten kanssa siis tiedossa!

Ja ens viikolla alkaa pt-koulutus. Hurjan kivaa ja tietysti myös jännää! Vähän pelottaa, että miten ehtii omaksumaan kaiken tiedon, mitä meille syötetään. Ja mitä koulutuksen jälkeen, ideoita kyllä on, mutta riittääkö rohkeus?

Katsellaan, että saisinko jatkossa taas vähän useammin tarinaa tänne. Ehkä toi oma pääkin pysyisi vähän paremmin mukana, kun kirjoittaisi auki ajatuksiin. Pikkasen vaikeita viikkoja on ollut takana, mut oon saanut kivasti avautua pt-treenien ohessa :-) On tässä onneksi tulossa mentaalivalmennustakin, että päähommat selkenee :-)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kesäkuulumisia :-)

Pitkästä pitkästä aikaa vähän kuulumisia blogiin! Viimeksi olen kirjoitellut toukokuun lopussa, just koulun loputtua ja ennen töiden alkua.

Työt alkoi kesäkuun alussa ja samalla piti alkaa dieetin. Aikamoista räpellystä oli eka viikko ja sit laitoinkin valkulle meiliä, että ei pysty nyt. Töiden aloitus vei jotenkin niin paljon energiaa ja kai se kevyesti masensikin, teki vaan mieli juustoruisleipää ja karkkia. Sain sitten ohjeeksi ottaa rennosti, viettää aika perheen kanssa, syödä vapaavalintaisesti, mutta mielummin vähärasvaista. Niin mä sitten tein, en käynyt reiluun viikkoon kertaakaan treenaamassa, söin osittain ruokavalion mukaisesti, mutta myös karkkia, jätskiä ja ihan normiruokaa, jopa makaronilaatikkoa parin vuoden tauon jälkeen :-)

Viikko sitten aloitin kuitenkin dieetin ihan todella. Ehdin tuossa levon ja herkuttelun aikana miettimään uusia tavoitteita ja myös sitä, että miksi mä sille dieetille oikein haluan. Jälkiviisaana tajuan, että mun kohdalla dieetin aloitus ilman tavoitetta ei vaan toimi ja tavoitteeksi ei riitä pelkästään se, että miinus kymmen kiloa. Pakko nyt ekan dieettiviikon jälkeen kuitenkin todeta, että ekan viikon -1.7 kg on ihan kiva aloitus :-) Ei anneta sen häiritä tunnelmaa, että kesäkuun alussa painoa oli 300g vähemmän, kun nyt ;-)

Ruoka väheni ihan reilusti, mutta ihan hyvin syötävää edelleen on. Nälkä on välillä vaivannut, mutta se ei oo vaarallista. Vielä saan aamulla syödä puuroa, vähän määrä vaan pieneni, kaverina melko samankokoinen rahkasetti, kun aiemminkin. Lounaalla on nyt vaan tuorekasviksia, lihaa, raejuustoa ja öljyä, ei siis enää parsa- tai kukkakaalia, paitsi tietysti, jos ihan välttämättä haluan. Välipalalla juon proteiinijuoman ja sen kanssa manteleita tai casheweita, päivällisellä on hiilaria, muutoin lounaan kaltainen ja illalla rahkaa marjojen kera. Illalla syön kyllä tosi usein Fitfarmin vanilja- tai suklaapuddingia, mistä etenkin tuo vanilja on ihan sikanamia <3

Fitfarmin vaniljapuddingia ja marjoja <3
Toinen dieettiherkku on varhaiskaali!!! Syön usein lounaalla kanaa raejuuston ja öljyn kanssa ja kipollisen raakaa kaalia, ei voi parempaa olla :-) No, on mahdollista, että parin kuukauden kuluttua tiedän jotain parempaakin.

Kaalia, nam!
Ja ne tavoitteet. Laitoin valmentajalle meiliä, että haluan voimaa, lihastakin, haluun olla kestävä ja ketterä, kaikkee noita sopivassa suhteessa! Tykkäisin siitä, että jaksan nostaa paljon rautaa, mutta myös juosta spurtteja ilman, että meinaan kuolla ekan 100m jälkeen :-) En oleta, että seuraavassa treeniohjelmassa on noi kaikki huomioitu, mulla on loppuelämä aikaa noita tavoitteita saavuttaa. Dieetti sopii tähän saumaan hyvin siksi, että rasvaa on mm. keskivartalossa ihan liikaa, että olisin ketterä, spurtitkin menisi nopeammin, kun olisi vähemmän massaa. Ja kyllä mä haluaisin, että sieltä peilistä katsoisi parempikuntoinen nainen, sellainen, jolla olisi vähän enemmän sitä lihaserottuvuutta, myönnän sen!

Kuva: Teppo Moilanen (Marraskuu 2013)
Nyt reilun viikon aikana oon pari kertaa käynyt treenaamassa Killen kanssa ja tavoitteena on nyt suht kerran viikkoon herran treenattavaksi mennä, jos vaan työvuorot sen sallii. Viime viikolla tehtiin olkapäitä ja tänään selkää, kummallakin kerralla mentiin vähän semmosella rumalla tyylillä. Eli vähän isommilla painoilla ja ei niin nätillä tekniikalla. Viime viikolta jäi mieleen vipunostot taakse, mitä tein 10kg käsipainoilla, mikä on ehkä noin tuplasti mun normipainoihin :-) Treeni meni kyllä tosi hyvin perille, tuntui ihan erilailla lihaksissa kun normitreenit, mut onneks hyvällä tavalla. Tänään sitten selkää, hyvältä tuntui tänkin päivän treeni, lopuksi maveteltiin ja koitin mun alkuvuoden enkkaa 120kg, mut ei noussut, vaikka useampaan otteeseen yritin ja taisin vähän kirotakin. Mut vielä nousee, treeniä vaan lisää!



Nyt lähden tekemään iltapalaa. Onneksi on kesä tai jotain sinne päin ja tuoreet marjat! Taidan tehdä taas puddingia iltapalaksi mansikoiden kera.

Oikein ihanaa heinäkuun alkua kaikille! Kyllä se kesä sieltä vielä tulee, viimeistään elokuussa, kun mulla on lomaa :-)

torstai 27. maaliskuuta 2014

Pitkästä aikaa pt-treenissä jalkoja!!!

Pitkästä pitkästä aikaa pientä tekstin pätkää. Monta kertaa on ollut mielessä, että pitäisi kirjoittaa, monenlaisia aiheita on ollut mielessä, mutta se on vaan jäänyt. Mut nyt jotain ja vähän kuviakin :-)

Oon päässyt pitkästä aikaa taas kunnolla treenin makuun. Yläkroppaa oon tehnyt vielä vähän varovaisemmin, oma valkku otti ohjelmasta toistaiseksi pois maven sekä kyykyt, missä on yläselän päällä paino. Tämä siksi, että jos ranka on kovin kiree, niin ei aiheuteta sinne lisää painetta. Ihan hyvin treeni on mennyt perille ilman noitakin ja jalkojen kanssahan mulla ei mitään kehityspaineita olekaan eli ilman kyykkyäkin saan treenin ihan riittävästi perille.

Olin optimistisesti varannut maaliskuulle muutaman pt-treenin ja ensimmäinen niistä oli pari viikkoa sitten. Yläkropan tilanne oli sen verran epäselvä, että päätettiin treenata jalkoja. En oo jalkoja pt-treeneissä tehnytkään lokakuun jälkeen, joten vähän jännitti, että kuinka käy :-)

Tässä vähän videokuvaa treenistä, oli kyllä superkivaa tehdä pitkästä aikaa jalkoja pt:n ohjaamana. Jotenkin jalkatreeni on vaan se paras treeni, nollaa pään niin täysin! Tässä tehtiin kolmatta kierrosta jo, ensin reiden ojennusta ja siihen päälle sumokävelyä, aikamoista räpellystä :-) Harri kuvaa ja ohjeistaa, Tero komppaa ja parin viikon kuluttua kisoissa loistava Anna mönkii takana hackista pois :-)



Tämmönen taidekuvakin saatiin aikaiseksi, tää on se, mitä musta jäi jälkeen lattialle

Lauantaina päädyin sitten vielä uudestaan jalkatreeniin, kun Tampereella oli taas FitFarmin pt-päivät. Harkitsin hetken käsiryhmää, mutta jalat vei voiton. Halusin ensisijaisesti takareisi/pakararyhmään, mutta se täyttyi niin nopsaan, että menin sitten tekemään etureisiä. Siellä piiskureina toimi Harri, Bettina, Pasi sekä Joonas. Treeni oli jaettu kahteen osaan ja kun tunti oli lopussa, niin oli mehut melkosen lopussa!

Minä ja hacki, maailman kamalin laite!

Noi pt-päivät on kyllä aina niin mahtavia! Siellä on päivän aikana toista sataa innokasta treenaajaa. Sulassa sovussa treenataan me kuulantyöntäjät ja parin viikon kuluttua kisaavat. Enemmän naisia, mutta kyllä siellä jokunen mieskin koittaa meidän perässä pysyä :-) Jos kaipaa motivaatiota omaan tekemiseen, niin tuolta sitä kyllä saa!




Jalkatreenistä menin suoraan poseeraus-harjoituksiin. Vähän oli reidet tutisevat alussa, mutta kyllä se siitä sitten alkoi kulkemaan. Tässä vähän kuvaa posettelusta. Pariin kuukauteen en ollut kenkiä jalassa pitänyt, mutta nyt en kyllä päästä niitä pölyttymään! Huomenna uudet treenit ja ens viikolla seuraavat!

En tiedä, kuinka mää nyt tollein ihan hymyilenkin :-)

Sunnuntaina oli vielä Fitness-päivä, missä oli paljon porukkaa treenaamassa poseerausta, lisäksi juteltiin vähän kisajuttuja ja lopuksi oli kevään kisaajien kenraaliharjoitus. Upeita naisia nousee kyllä lavalle!!!

Eilen kävin meidän supergurufyssarille eli Räsäsen Jukalla, mutta siitä kirjoitan joku toinen päivä. Sen verran nyt, että ihan koko seisomisasento pitää laittaa uusiksi, ryhti on siis vääränlainen, olkapäät eteenpäin työntyneet ja mahdollisesti se aiheuttaa tuota sormien puutumista ja pistelyä, mihin toi käsiprobleema on nyt johtanut. Vähän muutakin löytyi, mutta onneksi saan niihin nyt apuja, ohjausta treeniliikkeisiin ja vähän kotiläksyjäkin. Ja tänään tehtiin Harrin kanssa oikein hyvä olkapäätreeni eli kovia treenejä tää ei haittaa, pitää vaan huomioida tietyt asiat.

Nyt iltapalaa ja aamusta sitten taas korot jalkaan. Mukavia treenejä :-)

perjantai 10. tammikuuta 2014

Motivaatiosta, pt-treenistä, kehonhuollosta ja mahastakin, mikä siellä on ;-)

Syksyllä oli blogeissa tosi paljon kirjoituksia fitness-buumista, osa melkein lopetti treenamisen, kun ei jaksaneet enää treenihypettelyä ja kisatyttöjen kuvatulvaa. Oli varmaankin just syksyn kisojen jälkeen. Itse en sillon jaksanut oikein asiaa sen kummemmin miettiä, kisapäätöstä ei vielä ollut ja koin olevani vähän tuon buumin ulkopuolella. Ja koen edelleen. Ehkä se on tämä ikä? Täytän kesällä 40v ja olen ollut aika lailla semmonen omien polkujen kulkija aina, lapsesta asti, pyrkinyt välttämään juttuja, mitä kaikki tekee. Tai en välttämään, mutta jonkun suosio ei tee siitä yleensä mun silmissä tavoittelemisen arvoista.

Säännöllisesti joku kysyy multa, että mitä järkeä tässä on ja kysyn sitä toki välillä itseltänikin :-) Viimeksi sitä kysyi äitini viikonloppuna tai lähinnä hän ihmetteli noita pt-treenejä. Puhuimme tammikuussa alkavasta Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmasta ja äitini kauhisteli niitä treenejä, mitä valmennettaville siinä pidetään. Onhan ne hurjia, mutta niistä saa niin paljon, kehittyy sekä pää että lihakset. Olo etenkin rankan jalkatreenin jälkeen on ihan mieletön, sitä ylittää itsensä ihan täysin ja on niin voittajan fiilis jälkikäteen. Usein sitä saa myös positiivista palautetta, mikä ainakin mun mieltä lämmittää aina tosi paljon. Jokainen pt on erilainen, treenitapa on erilainen, toiset antaa enemmän palautetta ja toiset vähemmän.

Kisaaminen on sitten erikseen. Ei kai siinä oikeasti tämän ikäisen kohdalla pahemmin järkeä ole :-) Anna kirjoitti omassa blogissaan tänään motivaatiosta, kopioin tähän yhden kappaleen:

Motivaatio ei ole mikään ihmisen sisälle rakennettu juttu. Se on asia, minkä ihminen luo itse itselleen omien toiveiden ja tavoitteiden pohjalta. Se on parhaimmillaan luja tahtotila, missä ihminen toimii saavuttaakseen tavoitteensa. Ihminen motivoituu asioista, mitkä kokee itselleen tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Motivaatiota löytyy eniten yleensä silloin, kun tehdään töitä asioiden eteen, jotka vaikuttavat suoraan omaan elämään. Itse olen huomannut, että paras motivaatio ja tahtotila löytyy, kun tekemisellä on joku konkreettinen ja selvä tavoite.

Kisapäätös on mulle tuo konkreettinen ja selvä tavoite. Toki voisin treenata ja syödä terveellisesti ihan omaksi iloksenikin, mutta huomasin syksyllä, että se ei vaan riittänyt. Olin onnistunut ensimmäisen vuoden valmennuksessa hyvin, pudottanut 30 kg ja vaikka vielä olikin pudotettavaa, niin se ei vaan enää pelkästään riittänyt. Piti saada jotain konkreettisempaa ja jotain sellaista, mihin tähdätä kun ns. normaalipaino olisi saavutettu. No, en koskaan päässyt siihen normipainoon, kun tehtiin kisapäätös ja lisättiin ruokaa ja sillä tiellä ollaan :-)

Tällä viikolla tajusin, että en oikeastaan tee enää mitään elämäntaparemppaa. Se on jo tehty, onnistuneesti. Nyt pitäisi tehdä töitä oikeasti sen eteen, että näkisin itseni kilpailuihin tähtäväänä urheilijana? Tuntuu kaukaiselta ajatukselta, mutta kun tähtäin on n. 1v 3 kk päässä, niin ei siihen kyllä pitkä aika ole!

Eilen mulla oli treeni mun oman valmentajan Mikko Korpeisen kanssa. Tehtiin olkapäitä, koska ne vaatii nyt eniten töitä. Jossain vaiheessa Mikko sanoi, että ota toi äskeinen asento ja niin mä seisoin kädet lanteilla, kyynärpäät koukussa. Näytin kuulema tosi isolta :-) Vähänkö tuli hyvä fiilis tosta!!! Mikko ei anna turhaa palautetta, tiedän, että tarkoittaa, kun jotain sanoo ja nyt oli reilussa kuukaudessa olkapäissä tapahtunut kehitystä, ihan mahtavaa! Seison jatkossa aina ja joka paikassa noin :-) Jossain vaiheessa mietin ääneen, että olikohan mulla jotain murhetta nyt mielessä? Siihen Mikko totesi vaan, että eihän sulla nyt oo mitään murheita, kun oot täällä :-) Ja se oli niin hyvin sanottu! Koska, jos jotain murhetta onkin, niin treeni ja jo pelkästään Wolfin ilma auttaa aina.

Hyvä oli treeni ja ihan superhyvä fiilis sen jälkeen! Kävin vielä Ristollakin laittamassa niskan kuntoon ja ei ollut tällä kertaa mitään isompaa jumia ehtinyt tulla. Seuraava aika varattiin taas kolmen viikon päähän, sillon on takana taas kouluviikko ja varmaan juminen niska. Hierotaan myös taas vähän jalkoja, mulla on toinen polvi vähän kenkkuillut ja samalla puolella pakara tuntuu tosi tiukalta, noilla saattaisi olla jotain tekemistä keskenään? Myös alaselkä on tuntunut väsyneeltä ja pakarat vaikuttaa myös siihen. Mullahan on pakatreeniä pari kertaa viikossa, lisäksi ne saa isku kyykyissä, mitä mulla on myös parina päivänä, mavekin ottaa vähän joka paikkaan. Täytyy olla kyllä tyytyväinen, että voin käydä hänen luonaan säännöllisesti!

Nyt on vähän heikosti kuvia tarjolla, kun ei ole tullut mistään treeneistäkään kuvia otettua, siellä kun on aina vähän muutakin tekemistä. Ehkä pieneksi kevennykseksi kuitenkin loppuun kuva, joka ei tuo ihan mun parhaimpia puolia kropassa esille. Mikko sanoi mulle eilen, että tällä ruokavaliolla ei rasvaa tulee lisää. Sitä sitten vaan miehen kanssa illalla mietittiin, että mitäköhän tuolla mun mahassa sitten on :-)

Massu täynnä ruokaa
Tollein kivasti toi maha aina pullahtaa, kun syön. Melkein voisi kuvitella, että on perheenlisäystä tulossa, mutta ei kyllä ole :-) Mulle on luvattu, että tuo lähtee kyllä pois sitten, kun on se aika ja luotan siihen! Mutta kieltämättä, kun on pitkän ajan tehnyt töitä sen eteen, että saa ton repun tosta edestä pienenemään, niin hieman harmittaa, kun farkut kinnaa nykyään reisien lisäksi myös vyötärön kohdalta...

Ai miten niin vaakaraidat leventää?!
Takaapäinhän tilanne ei näytä ollenkaan pahalta, mun maha on vaan edessä, ei sivulla. Kivan leveältä näyttää selkä vaakaraidoissa :-)

Nyt painun unille. Huomenna olisikin tiedossa pakollinen lepopäivä salilta, ihan ohjeiden mukaan ei mennyt tämän viikko, kun tein 4 treeniä peräkkäisinä päivinä. Huomenna kuitenkin lepoa ja sunnuntaina treenataan taas ulkona, tällä kertaa ei pitäisi hiekan pöllytä, päästään lumeen peuhaamaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ruokaa, lepoa ja lihaksia

Niin se joulu tuli ja taisi jo mennäkin. Sain jouluksi kaksi vapaasyöntipäivää ja nautin siitä ihan älyttömästi! Kaikki ei vapaasyöntipäiviä kaipaa, mutta mulle ne on kyllä tärkeitä, edes sen pari kertaa vuodessa. Mä tykkään tosi paljon mun ns. normiruoasta, siitä riisistä ja kanasta, mutta kyllä oli kiva syödä muiden kanssa samaa ruokaa joulupöydässä, vaikka en mikään suuri jouluruoan ystävä olekaan. Söin paljon rosollia, erilaisia kaloja, minimaalisesti aattona laatikoita ja toki vähän kinkkuakin runsaalla sinapilla. Kahvin kanssa söin joulutortun, piparia aurajuustolla, pienen palan täytekakkua ja ihan reilusti suklaakonvehteja. Muutenkin söin etenkin joulupäivänä tasaisesti suklaata ja muuta karkkia. En mitään övereitä, mutta ihan reilusti kuitenkin.

Tässä meidän joulupäivän näemmä melko kalapainotteinen pöytä
Päiväkahviherkkuja joulupäivältä myöskin, näillä pysyi verensokeri kivasti koholla
Iltapalaksi vähän juustoja
Tapaninpäivänä oli kuitenkin tosi kiva palata takaisin oman ruoan pariin, aamupalaksi puuroa ja rahkaa. Ruoan kanssa otin vielä lusikallisen rosollia, punnaamattoman annoksen lohta ja muutoin omat hiilarini. Kävin myös salilla, missä oli enemmän porukkaa kun ikinä aikaisemmin mun treenatessa. Kaikki ei siis todellakaan makaa sohvalla herkutellen koko joulua, mikä on ihan positiivista! Oma treeni oli ok, mutta en todellakaan kokenut mitään hiilareiden aiheuttamaa huipputreeniä, enemmänkin tuntui siltä ettei uskalla vetää ihan loppuun asti tai tulee treenijuomat ylös...

Tapaninpäivän aamupala
Tapaninpäivän hieman sovellettu päivällinen. Tuo värin tuossa alhaalla on lohta, vaikka ihan kanalta näyttääkin.
Perjantaina oli sitten tiedossa taas kunnon treeniä, kun olin varannut heti 9:30 treenin Killen kanssa. Kyllä mä sillon aamulla seiskalta herätessäni mietin, että mitä järkeä oli varata treeni niin aikaisin, mutta hyvä se oli. Salilla oli todella hiljaista ja mullakin oli pahin hiilaripöhötys laskeutunut sen verran, että pystyin tekemään ihan kunnon treenin. Hirveen heikoksi sitä vaan aina itsensä tuntee noissa olkapäätreeneissä, kun ei meinaa mikään nousta. Oli kyllä taas hyvä treeni, jokaisella pt:llä on oma tyylinsä ja Killen kanssa tehdään ehkä vähän isommilla painoilla ja lyhyempiä sarjoja. Vaikka ei painot kyllä eilen isoja olleet :-)

Viimeset pari kk oon tehnyt melkein viikottain olkapäät pt:n kanssa ja vaikuttaisi siltä, että tulosta alkaa tulla vai mitä mieltä olette?

Tykinkuulanalkua, siipiä ja läsää
Pyysin miestä ottamaan illalla mun olkapäistä kuvaa ja vähän itsekin hämmennyin, kun kuvan näin. Mulla siis vihdoin viimein alkaa olla vähän olkapäitä!!! Ja selkäkin on selkeästi levinnyt, alkaa muodostumaan jo sitä V-kirjaimen muotoa, mitä haetaan, että vyötärö näyttäisi kapeammalta! Hienosti tää taas motivoi, kun näkee, että tulosta todellakin tulee!

Koko paketti
Tuossa vielä kokonainen nainen, saunan puhtaana ja yöpuku päällä :-) Välillä sitä on niin epäuskoinen, että tuleeko musta mitään, onko musta tähän? Onneksi tulee näitäkin hetkiä, kun näkee kuvissa sen kehityksen ja ne hyvät puolet! Vatsa on ongelma, mutta kaikkeen muuhun olen tällä hetkellä todella tyytyväinen. Parantamista toki on, en missään nimessä ole vielä niin tyytyväinen, että työ jäisi tähän, mutta näen sen, että kroppa alkaa muotoutumaan siihen suuntaan, mihin on tarkoituskin.

Nyt päiväkahvin keittoon, kaveriksi 10 g cashew-pähkinöitä ja protskupatukka, sohvalle kirjan kanssa ja relaamista. Koitan vielä tän vuoden puolella tehdä jonkinlaisen koosteen vuodesta, tähän onkin mahtunut vaikka mitä, paljon pudotettuja kiloja, muutama lisää, hurja koskenlasku, opintovapaa, opiskelu, erinäisiä treenejä salilla, ulkona, voimamieslajeja, hurjasti rahkaa, mielitekoja jne., upea vuosi ja tiedän jo, että ens vuosi tulee olemaan vielä mahtavampi!

torstai 5. joulukuuta 2013

Kuntotsekkiä, mave-enkkaa ja maailman paras olkapäätreeni :-)

Maanantaina oli sitten se odotettu ja vähän pelättykin kuntotsekki. Tapasin oman valmentajani Wolfilla ja menimme siitä sitten yhtä matkaa Fitfarmin toimistolle. Muutama sananen vaihdettiin ja sitten oli aika näyttää sitä kuntoa! Toimistolle meno ja ajatus kuntotsekistä on aina vähän epämiellyttävä, mutta jotenkin se epämiellyttävyys kuitenkin karisee siitä saman tien, kun sinne pääsee. Vähän sama, kun joskus pelkäsin aina pt-treenejä ja tilanne helpotti aina saman tien, kun ekat sanat vaihdettiin pt:n kanssa.

No, kuntotsekistä. Jari oli näkemäänsä tyytyväinen ja sehän on pääasia :-) Parannettavaa toki on paljon! Reidet on edelleen hyvät, samoin takapuoli, yläkroppakin on hyvään suuntaan menossa. Keskivartalo on se, minkä eteen pitää tehdä paljon töitä ja minkä vuoksi myös selkään ja olkapäihin pitää tehdä lisää lihasta. Kun ylhäällä on leveyttä, näyttää vyötärökin kapeammalta. Samoilla eväillä ja treeneillä jatketaan ja tammikuun lopussa katsellaan uudestaan tilannetta. Koitin vähän udella, että onko mulla jotain välidieettiä jossain vaiheessa, mutta ei kuulema ainakaan ennen tammikuun loppua :-)

2.12.2013

Kyllähän me Mikon kanssa treenattiinkin. Tehtiin selkätreeni ja aika hyvä treeni tehtiinkin! Kerroin, että kerran kokeiltiin Killen kanssa, että meneekö mavessa 120kg, mutta ei mennyt. Nyt sitten muutaman taljasarjan jälkeen lähdettiin vetopaikalle. Ensin pari lyhyttä kolmen toiston sarjaa kevyemmillä painoilla ja sitten vedot isommilla painoilla. Mikko neuvoi, miten tehdä mielikuvaharjoitus ennen sarjaa, tein, versat kiinni tankoon ja vedot. 120kg ja kolme toistoa! Ihan mahtavaa :-) Treenattiin kaiken kaikkiaan reilu tunti, oikein hyvä treeni!

Eilen kävin treenaamassa takareidet, pakarat ja vatsaa. Kyykky on tossa ekana ja tykkään siitä nykyään tosi paljon! Joka kerta tulee lisää varmuutta tehdä sitä, mahdollisimman syviä kyykkyjä koitan tehdä ja eilen meinasin vikassa sarjassa jäädä pohjaan, mutta sain kuitenkin punnerrettua itseni ylös.

Tänään oli tiedossa olkapäätreeni Harrin kanssa. Ollaan menossa huomenna muuttoavuksi ja toivoin semmosta treeniä etten pysty nostamaan yhtään muuttolaatikkoa :-) Yritys oli kyllä kova! Tehtiin gianteja eli kiertoharjoittelua kolmisen kierrosta. Joka kierroksella oli vähän eri liikkeet tai tehtiin vähän eri järjestyksessä. Tehtiin mm. pystypunnerrusta käsipainoilla, vipunostoja sivulle, vipareita kumarassa, vipareita taljassa parissakin eri kulmassa, arnolds pressiä, niskan takaa punnerrusta ja vaikka mitä! Käsipainoilla vipareita tehtiin aina usempi sarja eri painoille, joko niin, että aloitettiin pienestä ja vika isommilla tai toisin päin, aloitettiin isoista ja siitä pudotettiin. Ihan vika liike oli pystypunnerrus käsipainoilla, ensin 6kg, sitten 5kg, 4kg, 3kg ja viimenen oli 2kg, millä piti tehdä 20 toistoa ja vikoja en saanut enää omin avuin ylös :-) Ei olisi varmaan noussut edes pelkät kädet ;-)

Miun haba 2.12.2013 :-)
Viime viikolla mulla oli toimittajaksi opiskeleva Nette ja kuvaaja salilla mukana treeniä seuraamassa. Alkuviikosta ilmeisestyi Utaimen blogissa juttu, missä munkin syömisiä vähän sivuttiin, tässä linkki siihen, Polttoainetta kurkusta alas. Tänään ilmestyi sitten Utain ja siinä oli musta juttu otsikolla Voiman koukuttama, käykäähän lukemassa! Tosi kivasti Nette kirjoitti ja kivoja nuo kuvat. Vähän on tuo tunika isoksi käynyt :-) Kuvateksti tuossa meni väärin eli en ole maastavetoa tuossa tekemässä vaan kulmasoutua ja tuo taisi olla vielä semmonen vähän poseerausversio. Tykkään itse erityisesti noista varjoista seinällä.

Oikein mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille! Mä vietän sen siis muuton (en oman!) parissa, katsotaan, että onko musta mitään hyötyä :-)

perjantai 29. marraskuuta 2013

Treeniä, hierontaa, lehtijuttua ja tulevan kuntotsekin jännäämistä

Treeniviikko on melkein pulkassa ja hyvä fiilis jäi tästä viikosta! Maanantaina treenasin Killen kanssa olkapäitä ja oli hyvä treeni! En yleensä merkkaile noita pt-treenejä treenipäiväkirjaan ja harvemmin muistan enää treenin jälkeen, että mitä tuli tehtyä :-) Alkuun kuitenkin taidettiin tehdä vipunostoja ainakin sivulle ja pudotuksin, sitten muutama sarja ainakin vipunostoja taakse eli vinopenkillä maaten. Smithissä tehtiin pystynpunnerrusta, mitään painoja siihen ei tangon lisäksi saatu, mutta kyllä mä siinä selkeesti olen kehittynyt! Sitten giantia eli useampi liike putkeen, tossa menee aina mehut ihan täysin! Muutama kiekka tehtiin ja tiukkaa teki ton jälkeen pitää sheikkeriä kädessä :-) Olkapäitä kun treenaa, niin tuntuu, että ne kasvaa samantien, ei meinaa treenin jälkeen muka saada enää paitaa päälle :-)

Tiistaina oli vuorossa takareidet-pakarat ja vatsa. Jännitin vähän, että miten kyykky sujuu lepoviikon jälkeen, mutta hienosti se meni. Vikat sarjat oli 8 x 90 kg, 10 x 90 kg ja viimenen 6 x 100 kg. Pitäisi ehkä vähitellen uskaltautua lisäämään tohon painoa ettei sataseen jämähdä kyykkykin! Sitten oli vuorossa triplasarja, ensin reisikoukistus maaten, siiten sjmv käsipainoilla ja koukistus istuen. Noiden jälkeen leveää prässiä, haarakyykkyä ja vatsat. Meni kyllä treeni todella hyvin perille ja jalat on edelleen hieman arat, kyykky on kyllä semmonen superliike, että ottaa vähän joka paikkaan! Kipeenä on sekä etu- että takareidet sekä pohkeet.

Keskiviikkona oli tiedossa tuplakivaa! Treeninä rinta-ojentajat-haba, mikä on yksi mun lempitreeneistä varmaankin sen vuoksi, että sarjoja on ihan mielettömästi ja treeni kestää melkein 1.5h. Eka liike on vinopenkki käsipainoilla ja päätin kokeilla, että saanko 15 kg:n käsipainot liikkumaan! Tähän asti 14 kg on ollut maksimi. Ihan hyvin mä sain noilla 15 kg:n painoilla tehtyä, mutta kauheen vaikea oli saada ne aina ekaa kertaa suorille käsille rinnan päälle. Päätinkin joku kerta tehdä rintatreenin pt:n kanssa, jos tohon vaikka saisi jotain hyviä vinkkejä!

Treenin jälkeen kävin pikana kotona syömässä ja suihkussa ja menin Santalan Ristolle Zenseen hierottavaksi. Päänsärky oli just sopivasti vaivannut pari päivää ja luonnollisesti hierottiin niska, lisäksi myös jalat, koska edellisestä kerrasta oli aikaa. Jalat oli tosi hyvässä kunnossa, niissä tuntui edellisen päivän kyykkääminen, mutta mitään jumeja ei ollut missään ja kalvot ei kiristäneet missään. Ehkä tää on yksi syy sille, että mun jalat on kehittyneet niin hyvin, ei oo mitään jumeja ja kireitä lihaskalvoja lihaskasvua estämässä. Kipeätä jalkojen hieronta kuitenkin teki, johtuen varmaan just tosta edellisen päivän kyykkäämisestä. Jossain vaiheessa mun piti koukistaa jalkaa samalla, kun Risto käsitteli etureisiä ja teki niin kipeätä etten meinannut saada koukistettua ollenkaan. Risto kysyi sitten, että osuuko pohje pöytään vai miksi en saa koukistettua? Vastasin tuskaisena, että sattuu ihan pirusti, mihin tuli vastaus, että ei se haittaa, koukista vaan :-)

Sitten niskan kimppuun. Se sattuu aina, kyyneleet silmissä oon suurimman osan ajasta. Nyt oli joku lihas krampissa ja siitä se päänsärkykin varmaan johtui. Risto paineli myös triggerpisteitä ja sieltä löytyikin varmaan päänsäryn syy. Ihan tuli mieleen eka kerta reilun vuoden takaa, kun menin ekaa kertaa Riston luo ja syynähän oli just päänsärky ja nimenomaan ponnistuspäänsärky. Ponnistuspäänsärkyä ei ole tuon jälkeen ollut, mutta näköjään 3-4 viikon välein pitää niskat hieroa ettei isompaa ongelmaa tule. Seuraavan ajan varasinkin joulua edeltävälle viikolle, ei mene sitten joulu päänsäryssä!

Eilen treenasin selän ja treeniä oli seuraamassa myös toimittajaksi opiskeleva entinen työkaverini sekä valokuvaaja. Ensi viikolla on Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehdessä Utaimessa juttu mun muutoksesta. Kuvaaja otti kuvia treenistä ja saan toivottavasti jossain vaiheessa jotain kuvia tännekin laitettavaksi. Jännä oli tehdä mm. mavea, kun kuvaaja oli n. metrin päässä naamasta :-) Otettiin myös kuvia musta yhdessä vanhassa vaatteessa, niistä voi tulla aika hauskoja :-D

Tänään oli ansaittu lepopäivä ja huomenna kiusaan etureisiä ja taas pakaroita. Sunnuntaina alkaakin sitten kierros taas alusta! Maanantaina on taas jännät paikat, kun meen Bullin luo kuntotsekkiin mun valmentajan Mikon kanssa. Kommentteja kunnosta tulee vähän joka puolelta, mutta tiedän, että tuolta tulee se totuus :-) Luotan 100% Jarin ammattitaitoon ja mielipiteeseen! Itsestä tuntuu, että keskivartaloon on tullut lisää tavaraa, mutta on selkeästi tullut lihastakin yläkroppaan! Olkapäät alkaa vähitellen muodostumaan, hauis on kasvanut (joo, oon mitannut!) ja kuvien perusteella selkäänkin on tullut pienet siivenalut. Tapaamisen jälkeen treenataan oman valmentajan kanssa ja ens viikolla on Harrinkin kanssa treeni torstaina, joten melkoisen kiva viikko edessä!

Nyt unille! Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 7. marraskuuta 2013

Treeniä ja mukavia tiimikavereita

En voi olla edelleen hehkuttamatta mun uutta ohjelmaa. I'm totally in love <3 Nyt, kun olen tuon pari kertaa tehnyt läpi, niin alkaa löytymään oikeat treenipainot. Ohjelmassa lukee, että pyri treenaamaan jokainen treeni mahdollisimman kovalla teholla eli failureen!! Ja sitä on nyt opeteltu, niin isot treenipainot jo ekaan sarjaan, että failureen loppuu!

Maanantaina treenasin rinnan, ojentajat ja hauiksen. Oli oikein hyvä treeni! Koitin tehdä liikkeet rivakkaa tahtia ja treeniin meni 1 h 20 min. 15 sarjaa rintaliikkeitä, 15 sarjaa ojentajille ja 12 hauikselle. Paljon toistoja, osa kovin tuskaisia, mutta se just tuntuu nykyään niin hyvältä. Kyllä on kumma, jos ei ala lihaa tulla! Muutamassa liikkeessä sain lisätoistoja tehtyä ihan sillä, että nuo meidän pt:t pyörii siellä ympärillä, mieletön etu!

Tiistaina oli jalkatreenin vuoro, takareisiä, pakaroita ja loppuun vielä vatsaa. Treeni alkoi takakyykyllä ja viisi sarjaa kyykkäilin. Kaksi vikaa sarjaa tein 100 kilolla, mikä taisi olla mun enkka! 7 x 100 kg ja 6 x 100 kg. Ihan failureen asti en kyykkyä uskalla tehdä ja kun on kyseessä eka liike, niin teen kyllä useamman sarjan ensin vähän pienemmillä painoilla. Nuo vikat oli kuitenkin tiukkoja, pyrin tekemään mahdollisimman syviä kyykkyjä. Onneks niitä on pt-treeneissä treenattu, niin uskallan mennä reilusti alas asti.

Haarakyykkyä tein smithissä ja jotenkin oli tosi vaikea. Onneksi meidän pt-Tero oli ohjaamassa yhden tiimiläisen treeniä siinä ja huomasi mun ihan väärän tekniikan ja tuli korjaamaan. Tein liikettä selällä, mikä on pitemmän päälle huono juttu, pakaroihin olisi kuitenkin tarkoitus ottaa!

Eilen oli pitkästä aikaa pt-treeni Harrin kanssa. Tehtiin olkapäitä ja aloiteltiin pystypunnerruksella smithissä. Hyvä juttu, niin sain tekniikan siinä katsottua kuntoon ja nyt on hyvä alkaa sitä tekemään omassa treenissä. Ihana tiimikaveri Anna on Tanskasta Suomessa lomalla ja otti ennen omaa treeniään mun treenistä muutaman kuvan. Kumppari on monessa kuvassa mukana, se oli selkeesti tän treenin teema :-)

Tässä taitaa olla vikat toistot menossa, pudotussarja ja pelkkä tankokin niin raskas. 

Tässä vipunostoa puntin ja kumpparin avulla, tää oli tosi hyvä! 

Tästä kuvasta iso kiitos Annalle, tajusin, että onhan mulle selkääkin tullut :-)

Viimeisiä tiukkoja puristuksia, kun ei oma käsi enää jaksa nousta, niin pt auttaa! Negatiivisetkin toistot on tehokkaita ja siksi pt:n tai treenikaverin apu välillä on tosi hyvä! Tästä kuvasta bongasin sen, että näytän pieneltä, ihan hassua :-)

Tässä tehtiin ensin arnolds pressiä ja heti päälle kumpparin kanssa vipareita. Todella raskasta!

Ja vielä takaolkapäitä. Tähän ei paljon painoa tarvii, kun on niin raskas liike ja ikäänkuin vähän pitemmät kädet omaaville suunniteltu, meinaa aina kyynärpäät lipsua noista systeemeistä.
Ei tehty mitään megakovaa settiä, kun on pieni flunssa päällä. Hyvä treeni kuitenkin, treenin jälkeen tuntui siltä ettei paita oikein päälle mahdu :-)

Eilen oli tosi kiva päivä senkin vuoksi, että sain viettää monta tuntia Annan kanssa. Mulla ei ole hirveesti niitä ihmisiä, joiden kanssa treenijuttuja höpöttelen ja oli tosi kiva olla sellaisen ihmisen seurassa, joka tajusi ihan tarkkaan, mistä on kyse. Onneksi vielä lauantaina nähdään ennen Annan paluuta kotiin.

Lauantaina onkin Fitfarmin pt-päivät ja pikkujoulut. Me mennään miehen kanssa huomenna Helsinkiin Biffy Clyron keikalle ja lähden sieltä lauantaina aamulla yhden tiimiläisen kyydissä takaisin Tampereelle. Lauantaina on sekä punttitreeniä että vielä iltapäivästä Body Fitness posetreeniä ja illalla pikkujoulut. Posetreeni vähän jännittää, kun tiedän siellä olevan mukana lavalla olleita konkareita ja sitten mä hädin tuskin pysyn kengilläni pystyssä :-) Mutta toisaalta ihan mahtava tilaisuus päästä konkareiden kanssa treenaamaan!