Kansikuva

Kansikuva
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmentaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmentaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Mitäs siellä Rovaniemellä tapahtuikaan?

Torstaina olin aamulla koiran kanssa lenkillä ja kovasti pyöri päässä kysymyksiä tulevaan kisaviikonloppuun liittyen. Kysyin itseltäni, että miksi mä lähden? Haluanko mä oikeasti sitä? Mitä järkee siinä on?

Lauantaina Lappi-Areenalla Rovaniemellä lämmittelyn ja kisan välissä muistan kironneeni mielessä, että kohta tääkin paska on ohi.

Nyt pari päivää kisan jälkeen harmittelen sitä, että seuraava kisa taitaa olla mulla vasta joulukuussa :-D

Viime viikolla käytiin Rovaniemellä GPC:n Euroopan-mestaruuskilpailut. Viikon aikana kisattiin eri päivinä eri varusteilla, raakana ja osana päivistä kilpailijat tekivät kaikki voimanoston kolme lajia ja lauantaina oli vuorossa raakapenkki ja -veto. Kilpailijoita oli runsaasti ja aika monesta eri maasta, lauantaina oli porukkaa lavalla ainakin Briteistä, Serbiasta, Ranskasta, Islannista, Tsekeistä ja tietysti Suomesta. Naisiakin oli aika paljon kisaamassa, mikä on hienoa!

Mä kilpailin vaan maastavedossa ja kisapäivä oli lauantai. Lähdin reissuun torstaina illalla yöjunalla ja perjantaina menin asemalta heti kisapaikalle punnitukseen. Vedin viimeiset päivät vähän vähemmillä hiilareilla, torstaina vähensin vähän suolaa ja join enemmän vettä ja junassa olikin hirmuinen  nälkä ja janokin aamusta, kun ei uskaltanut kovin paljon suuhun enää mitään laittaa.



Punnitusjonossa taidettiin olla n. 1.5h, aika meni onneksi nopeasti, vähän alkaa olla jo tuttuja naamoja ja aika paljon vaan kuuntelin kokemuksia eri tavoista pudottaa painoa :-) Monilla se jäi aika viime tippaan ja aika isojakin määriä oli pudotettu ihan viime päivinä. Voimanostossa on siis painoluokat ja monesti se ns. normipaino on vähän enemmän kun kisapaino. Tai no, puntaripaino, punnitus on 24h ennen kisaa ja moni tankkaa kisaa edeltävänä päivänä ihan reilulla kädellä ja paino on tietysti suurempi itse kisassa. Mä painoin 50g alle painorajan eli pääsin siihen sarjaa, mihin olin ilmoittautunutkin, vähän tiukille meni kyllä :-) No, vielä olisi alusvaatteet voinut ottaa pois päältä :-)



Mulla oli kotona tehty munakas matkassa ja söinkin sen heti puntarin jälkeen. Siirryin hotellille ja menin melkein heti kahvilaan syömään wrapin. Siitä kauppaan ostamaan lounasta, välipalaa ja illalla hain vielä poikkeuksellisesti mäkistä iltapalaa. Kroppaan piti saada valmentajan ohjein hiilaria, proteiinia naudanlihasta, paljon suolaa ja myös rasvaa. Voimaruokaa :-)


Kisapäivänä menin käymään kisapaikalla heti klo 8 aamulla, jolloin oli varustetarkastus. Tuo järjestetään siksi, että mahdollisissa Euroopan- ja Maailmanennätyksissä päätuomari tarkastaa suorituksen jälkeen, että varusteet on oikeanlaiset ja tuossa aamun tarkastuksessa varusteet leimataan ja siten ne on helppo tarkastaa.


Tarkastuksen jälkeen palasin hotellille vielä lepäilemään ja yksi ruokakin oli tiedossa vielä ennen kisapaikalle lähtöä. Katselin kisastremiä ja aamun penkkikisaa, samalla pääsi vähän tunnelmaan mukaan. Pakkasin kamani, söin, tuijotin peiliin ja höpöttelin ääneen :-) Sanoin itselleni, että oon kova ämmä ja pystyn ihan mihin vaan! Ettei mulla oo mitään hävittävää, teen vaan oman suoritukseni ja oon ylpeä siitä! Pakko oli myös testata kisavaatteet ja tehdä muutama mielikuvaharjoittelu kamat päällä.


Kisapaikalla siirryin puolen päivän aikoihin, aikataulun mukaan vetojen piti alkaa klo 14. Katselin penkkikisaa ja jossain vaiheessa kaivoin esiin omat kisabiisini, mitkä vähän erosi paikanpäällä kuunnelluista :-D Samat biisit mulla soi Kauhajoellakin ja aika usein treeneissäkin! Mä en mitenkään aktiivisesti noita kuuntele, ikäänkuin poimin sanoituksista vaan tiettyjä lauseita tai jopa vaan yksittäisiä sanoja. Ensisijaisesti ne on semmosia, mistä mulle tulee hyvä fiilis, mutta samalla ne on semmosia fiilistä nostattavia.

Aikataulu oli jonkin verran myöhässä ja taisin aloittaa lämmittelyt vasta puoli kolmen aikoihin. Sitä ennen olin syönyt muutaman maustetun riisikakun meetwurstilla ja lämmittelyn alkaessa vedin latausjuoman. Teen aina treenin alussa keppijumppaa, mutta koska tuolla ei ollut keppejä tarjolla, niin mulla oli vastuskuminauha mukana. Tein sillä lähinnä olkapäille erilaisia liikkuvuusharjoitteita, sitten ihan omalla painolla kyykkyjä, vähän kyykyssä venytyksiä lähentäjille, lonkan pyörityksiä ja vacuumia vatsalle. Sitten raudan kimppuun. Ensin pelkällä tangolla pitempi sarja ja sitten raudan kasvaessa toistot väheni. Vika lämppäri oli ykkonen 145 kg:lla ja ajatuksena oli tehdä vika lämppä lavalla ja se oli mulla 160kg.

Alunperin mulla oli tavoitteena vetää 175kg kisassa. Parissa vikassa treenissä alkoi kuitenkin painot tuntumaan sen verran raskailta ettei se ollut enää ihan realistinen tavoite. Vikassa treenissä viikkoa ennen kisaa vedin 165kg, mikä oli raskas ja sen eteen piti tehdä jo vähän töitäkin. Siksi päätettiin, että aloituspaino on sama kun Kauhajoella, helppo ja varma ja kuitenkin riittävän kova ettei tule liian isoja nousuja seuraavaan. Päätettiin myös jo etukäteen ettei lähdetä nostamaan vanhoja ennätyksiä uudestaan, vaan uutta ennätystä lähdetään tavoittelemaan!

Mulla oli nyt ekaa kertaa kisassa oma valmentaja Mikko Korpeinen mukana. Mikko voitti Euroopan mestaruuden voimanostossa keskiviikkona ja lauantaina hänellä oli vielä edessä maastaveto. Mikko oli mukana lämmittelyssä, hänellä oli myös toinen valmennettava Virpi Knuutila kisassa mukana ja hyvin pystyi katsomaan meidän molempien perään. Kuuntelin ennen ekaa vetoa ja vetojen välissä omia biisejäni ja Mikko piti huolta, että oon oikeaan aikaan menossa lavalle. Antoi viimeiset ohjeet (tee samat jutut kun treeneissä teet), hakkasi selkään (mikä OLI outoa, koska kukaan ei oo mua aiemmin ennen vetoja läpsinyt :-D) ja hyppäsi lavan sivuun kannustamaan.

Pistin mankkua käsiin ja nousin rauhallisesti lavalle. Oon oppinut valmentajalta hyviä kikkoja pään tyhjentämiseen ja nyt ikäänkuin menin siihen kuplaani. En nähnyt yleisöä, enkä päätuomaria, mutta sen havaitsin, että siinä edessä istuu. En kuullut musiikkia. Laitan aina ensin silmät kiinni ja hengitän, käyn vedon läpi mielessä, haen hyvää fiilistä ja hymyilen itselleni :-) Sitten vaan kädet tankoon kiinni, muutama syvä hengitys, happi sisään ja ylös. Tuomarin käsi laskee alas ja mulla on lupa mennä myös alas. Kädet irtoo tangosta vasta, kun tanko on maassa. Nopea vilkaisu, että kaikilla kolmella tuomarilla on valkoinen merkki ilmassa ja lavalta pois.



Sitten nopea sanavaihto valmentajan kanssa, että pysytäänkö suunnitelmassa, oliko liian raskasta? Ei ollut, otetaan vaan se 170kg, mulla on kuitenkin kaksi mahdollisuutta sitä yrittää. Luurit korviin ja uuten vetoon latautumista.

Pian oli taas oma vuoro. Samat hommat. Nyt vähän mindfulness-kävelyä tuolilta lavan eteen. Vähän enemmän vielä keskittymistä. Mankkua käsiin, valmentajan kannustukset ja lavalle.



Nyt piti tehdä jo vähän töitä ja hetken pelkäsin, että menisi reisikannatteluksi, mikä aiheuttaisi punaisen lipun. Nopea vilkaisu tuomareihin, kolme valkoista lippua, YES, mä tein sen!

Taas nopea neuvottelu, vikaan 175kg. Nyt oli jo vaikeampi latautua. 170kg painoi paljon, piti tehdä töitä, oli myös uusi enkka, eka tavoite saavutettu! Kohta lavalle, rauta irtosi, mutta jäi polven kohdalle. Ehkä pito loppui päästä, en tiedä. Siltikin ihan tyytyväinen, oma ennätys parani 2.5kg ja sivusin tässä painoluokassa Suomen ennätystä.

Kuvasta kiitos Sanna Joutselalle - Raw Viking Powerlifting
Palkintoja tuolla jaettiin runsaasti ja vielä vähän enemmän :-) Mä olin ainut 40-44v 90kg luokassa kilpaileva nainen ja niinpä mä sain kultaisen mitalin eli voitin Euroopan mestaruuden! Kyllähän sen kirkkautta vähän se himmentää, että olin tosiaan ainut tuossa luokassa, mutta sama homma oli monella muullakin, kun ei vaan joka sarjaan kilpailijoita riitä. Silti ole kovin onnellinen ja kiitollinen, kun tämmöistäkin saan kokea ja varmasti mitali arvoisansa paikan saa :-)


Hieno oli kisa, Kauhajoella jännitin vielä aika paljon ihan perusjuttuja, miten pääsen lämmittelemään ja että oon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Nyt osasi jo etukäteen katsoa vähän lämmittelypaikat ja koska kaikki naiset oli yhdessä ryhmässä, niin lämmittelykin oli tavallaan helpompaa, kun kaikki tehtiin aika samoilla painoilla. Se oli ihan mahtavaa, että oma valmentaja oli mukana! Se on mulle tosi tärkeää, että joku on siinä mukana, joulukuussa oli Kille ja tosiaan Kauhajoella olin yksin. Vaikka siinä ei ihan mahdottomia tule lärpöteltyäkään, niin siitä saa turvaa, että joku järjen ääni on siinä vieressä, joka kannustaa ja jakaa myös sen onnistumisen. 


Oman kisan jälkeen pääsin katsomaan myös ekaa kertaa oman valmentajan kisaa. Oli hienoa nähdä, kuinka tarkasti Mikko keskittyy omaan suoritukseensa. Oon oppinut häneltä todella paljon ja tyytyväinen siihen, että edes pieni murunen tuosta opista on mennyt mullekin perille! Kiitos Mikko!

Perjantaina meen taas valmentajan juttusille, tää viikko on ihan lepoviikko, hoidan koulussa viimeiset näytöt, käyn hierojalla ja perjantaina fyssarilla. Sitten tehdään uudet suunnitelmat ja tosiaan seuraavat kisat näillä näkymin vasta joulukuussa. Ensin ilmeisesti jotain perusbodailua ja elokuussa sitten taas isomman raudan kimppuun. Nyt on aikaa hermoston palautua, pään palautua, stressitasojen laskeutua ja syksyllä sitten nälkäisenä metsästämään uusia ennätyksiä!

Piiitkä kisarapsa tuli, mutta kiva, jos jaksoit lukea :-) Oon vähän laiskasti blogaillut, tulee faceen laitettua aina treenikuulumiset. Nyt meinasi vaan tulla vähän turhan pitkä tarina faceen, niin päätin kirjoittaa suoraan blogiin :-)

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Veto-ohjelman huipennus - uusi ennätys!

Tammikuun puolessa välissä aloitin 12 viikkoa kestävän veto- ja kyykkyohjelman ja torstaina koitti se päivä, kun päästiin kokeilemaan, että onko treeni mennyt perille? Mieheni tuli taas kuvaamaan ja maksimivetoa ja nyt on paljon materiaalia treenistä :-)

Veto-ohjelma on kulkenut tosi hyvin, nythän mulla oli treeniohjelmassa valmiina painot, mitkä oli laskettu joulukuun maksimivedosta. Näitä on joku miettinyt ja testannut ja ihan prosenttilaskuilla tehtiin ohjelma. Oikeastaan vasta maaliskuu oli vetojen osalta tiukempaa, mutta silti kaikki nousi vikaa treeniä ja vikaa sarjaa lukuunottamatta. Joulukuussa mun ennätys oli 150kg ja viime viikolla oli ohjelmassa 3x2 140kg, 145kg ja 150kg ja tosiaan tuo 150kg ei noussut yhtään kertaa.

Alkulämmittelyksi mm. syviä vatsoja putkirullan päällä ja voimabiisit soimassa
Ton treenin jälkeen oli huomattavasti vaikeampi koota itsensä maksimivetoon, kun mitä koko tän 12 viikon valmistauduin normitreeniin. Oon ollut muutaman viikon flunssainen, mikä varmasti vaikutti vetoon, mutta ei se tehnyt asiaa yhtään helpommaksi hyväksyä. Teinkin todella paljon mielikuvaharjoituksia, hengitysharjoituksia, luin motivoivia kirjoja, tein "voimakartan", kävin elämäntaidon valmentajan luona, kirjoitin kriisiviestiä valmentajalle, juttelin aiheesta Killen kanssa jalkatreenin yhteydessä ym., paljon tein töitä nimenomaan korvien välin suhteen. Voimaa on, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, jos korvien väli pettää!

Viimeisiä ohjeita valmentajalta
Jännitin torstaita etukäteen tosi paljon, keskiviikkona töissä melkein taukoamatta mietin tulevaa vetoa. Töiden jälkeen onneksi helpotti ja yö meni ihan nukkuen :-) Meillä oli sovittu treeni klo 10, joten piti herätä ihan ajoissa, jotta ehtii syödä aamupalan kunnolla, eikä tarvitse ihan vatsa täynnä vetoja tehdä.

Minä keskityn suoritukseen ja valmentaja latoo painoja tankoon
Ehdin lämmittelemään hyvin, ensin rullan päällä makoilua ja syvien vatsojen tekemistä siinä. Vedossa keskikroppa on isossa roolissa ja on hyvä lämmitellä myös niitä syviä vatsoja. Noiden lisäksi teen keppijumppaa jokaisen treenin alussa, niin myös nyt!

Silmät kiinni hengittelyä ja hyvän fiiliksen hakemista
Tein lämmittelysarjoja ensin tyhjällä tangolla, sitten oli 70kg, millä tein 8 toistoa, seuraava oli 100kg, millä muutama toisto ja vielä taisin 130kg:lla tehdä ykkösen ja sitten alkoi varsinainen työ! Toiset lämmittelee tosi paljon ennen kovia vetoja, mä luulen, että mun pitää tehdä suht kylmällä selällä, kokemusten mukaan väsähdän aika nopsaan ja jos teen paljon lämmittelyä alle, niin voimat menee siihen. Jonkin verran pitää kuitenkin alle tehdä eli ei ihan kylmällä selällä kuitenkaan.

Ensimmäinen yritys - 155kg
Mulle annettiin kolme yritystä. En tiennyt paljon tangossa oli ja en varmaan edes ajatellut, että siinä olisi ennätyspainot. Istuin silmät kiinni penkillä ja keskityin ensin vaan hengittämiseen, nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, oikein syviä hengityksiä. Olin harjoittelut näitä iltaisin jo useamman viikon. Ensin hengitykset, sitten hyvän fiiliksen hakeminen, mistä tuli koko kroppaan oikein hyvä olo, samoja juttuja, kun joulukuussa, sillon vaan Kille oli avustamassa. Muutama hengitys, silmät auki ja kohti tankoa.

Mielikuvaharjoittelua
Kun kävelin tangon luo, en oikeastaan nähnyt tai kuullut mitään. Kun keskittyy suoritukseen hyvin, niin jotenkin kaikki muu katoaa. Sitä vaan laittaa vyön kiinni ja on ihan omassa kuplassaan. Tässä vaiheessa laitan vielä uudestaan silmät kiinni ja käyn vedon läpi mielessäni. Sitten vaan silmät auki ja remmit kiinni tankoon!




Ylhäällä!
Tässä vielä sama liikkuvana kuvana:




Veto oli parempi kun joulukuussa, ehdottomasti! Mutta vielä on tekemistä tekniikan kanssa. Onneksi mulla on ammattilainen valmentajana ja tiedetään, missä on vika! Pakarat pitäisi saada paremmin hommaan mukaan, voimaa siellä on, mutta en aktivoi niitä riittävästi vedossa.

Mikon halaus vedon jälkeen oli yllättävä, koska en tiennyt tehneeni ennätystä :-) Mikko kysyi, että haluanko yrittää isompaa ja tietysti halusin, koska toi nousi :-)

Uusi keskittyminen
Pää tyhjäksi
160kg
No eihän se sitten enää noussutkaan, ihan inasen, mutta ei sen enempää. Tavallaan fiilis oli vähän pettynyt, mutta valmentaja kyllä kovasti painotti sitä, että 5kg tässä ajassa on hyvä tulos!

Nälkä jäi ja se on tietysti hyvä! Keskiviikkona meen valmentajan juttusille ja suunnitellaan uutta ohjelmaa. Pieni dieettikin mulla oli mielessä, mutta se nyt jäänee, voiman tekeminen on nyt tärkeämpää kun "bikinikunto"! Pieni ruokavalion siistiminen tulee ja toivon, että vatsakumpu hieman siitä silottuisi.

Tiistaina tehdään Killen kanssa vielä maksimikyykky ja -penkki, penkkiähän en ole tänä vuonna tehnyt tangolla kertaakaan, mutta kiitos akupunktion on käsi toiminut treeneissä ihan kivasti ja katsotaan nyt, että mitä nousee. Sitten varmaan kovista vedoista ja kyykyistä pieni paussi ja uusi ohjelma käyntiin! Odotan kyllä innolla, nälkä on kova, haluan kehittyä!

Loppuun vielä onnittelut mun valmentajalle Mikko Korpeiselle, joka tänään Kauhajoella WABDL Finnish Openissa voitti maastavedossa oman sarjansa tuloksella 325kg!!! Huikee äijä ja ihan mahtavaa, että hän on mun valmentaja :-)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Viikon kuulumiset, vaivoja, reissua, treeniä ja kuvia

Niin se on taas viikko lopuillaan ja kaikenlaista on tähän viikkoon taas mahtunutkin.

Maanantaina kävin heti aamusta ostepaatti Marko Panun luona. Lapaa ja olkapäätä taas käsiteltiin, sain olkapäähän hoitoa jännällä ultraäänilaitteella, mikä oli kuulema alunperin suunniteltu rikkomaan munuaiskiviä, apua :-) Kuulosti kivuliaalta! No, laitetta oli vähän kehitelty, ajatus oli kuitenkin rikkoa sitä tulehdusta, kiihdyttää alueen aineenvaihduntaa. Osteopaatti epäili, että tulehdus ei olisi kovin paha, koska en isommin kivusta kiljunut. Selän yläosassa on kuulema ranka todella jäykkä ja se lukko tuolla lavan seudulla on ja pysyy, vaikka taas koitettiin sitä avata. Tulevana maanantaina menen vielä uudestaan ja koitetaan tuota lukkoa avata, siitä saattaa johtua tuo hermosärky kädessä, jos on joku hermo sopivasti jossain pinteessä.

Eli edelleen kättä särkee, mutta semmonen fiilis on, että vähän olisi helpottamaan päin! Olen tällä viikolla nukkunut pari ihan hyvää yötäkin, mikä on todella positiivista, kun reilu neljä viikkoa on mennyt todella huonoilla ja lyhyillä yöunilla! Iltaa kohden särky yleensä aina helpottaa ja illalla otan tulehduskipulääkkeen, mistä aloitin keskiviikkona toisen viikon, kun ei viikon kuuri tehnyt mitään, voi olla ettei tulehdus ole edes se pääsyy särkyyn ja toinenkaan viikko ei isompaa muutosta tee.

Tiistaina lähdin Kille "Killeri" Kujalan kanssa Vaasaan kaveria moikkaamaan. Killerillä oli sopivasti sinne menoa ja mä pääsin kaverin kanssa lörpöttelemään pitkästä aikaa! Olin yötä Omenahotellissa ja nautin puhtaista lakanoista ja simppeleistä eväistä :-) Matkat meni mukavasti jutellen, Kille on fiksu kaveri :-)

Tää oli mun iltapala, herkuttelin pensasmustikoilla, kotona ei raaski noita ostaa.
Hotelleissa on yleensä hyvät peilit ja pakkohan se oli ottaa kuvia jaloista, kun oon sitäkin alkanut murehtimaan, että katooko niistäkin lihat, kun niidenkin treenit on viimeisten parin viikon aikana jääneet vähiin.

Vähän semmonen mörssärifiilis tästä taas tulee, mut hei, onpahan lihasta :-) Ja Zero Pointsin kompressiosukat <3
Torstaina kävin taas Jämsässä koulussa, ensin suunniteltiin toukokuussa pidettävää lasten luontoleirikoulua. Järjestetään muutamalle koululuokalle 24 tuntia kestävä yöleirikoulu, nukutaan maastossa ja touhutaan kaikkea luonnossa. Suunnittelun jälkeen oli vielä meidän osuuskunnan hallituksen kokous, olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt etten tainnut montaa sanaa sanoa, mutta mukana kuitenkin.

Tirpat oli vihdoin laittaneet joululahjaksi saamansa julisteet seinälle. Niitä oli vähän tuunattukin :-D

Varpun juliste :-)

Vuokon juliste :-)

Eilen kävin pitkästä aikaa salilla! Olin ihan innosta piukeena ja laitoin tyytyväisenä torstaina treenikamppeet valmiiksi. Jauheiden pullottaminen ei oo mun suosikkipuuhaa, niin monesta purkista pitää treeniin liittyvät juomat koostaa, mutta torstaina sekin oli kivaa :-)

Mulla oli ensin ihan aamusta tapaaminen mun valmentajan kanssa, mutta ei päästy alkua pitemmälle, kun hänen oli pakko poistua paikalta. Meninkin sitten pitkästä aikaa ihan aamusta treenaamaan ja kylläpä olikin ysin jälkeen Wolfilla hiljaista. Sain tehtyä hyvän etureisi-pakara-pohje-vatsa-treenin, aloittelin etukyykyllä suht kevyesti, mutta vähitellen tahti kiihtyi ja lopputreenin teinkin suht kovalla teholla, niin siinä aina käy, vaikka suunnittelisikin kevyttä treeniä :-)

Kävin iltapäivästä sitten uudestaan Fitfarmin toimistolla valmentajan juttusilla. Puoli tuntia meni siivillä ja mitään muutoksia ei mihinkään tehty :-) Ajatus oli, että katseltaisiin olkapäätreeni vähän uusiksi. Mutta kun ei oo nyt oikein selvää, että missä vika ja mikä auttaa ja mikä pahentaa? Kyselen nyt vähän maanantaina osteopaatin mielipidettä, että miten kannattaisi mennä tästä eteenpäin ja sitten mietitään mahdollisesti kuviot uusiksi. Ja jos en pääse kunnolla treenaamaan, niin vähennetään vielä vähän ruokaakin. Onni on oma valmentaja :-)

Tänään kävin testaamassa käsitreeniä, tein ojentajia ja hauista. Vähän joutui treenipainoja vähentämään, kun en oo käsiä treenannut yli viiteen viikkoon. Ihan hyvältä treeni tuntui, vähän tuntui ranteessa ja kyynärvarressa ja treenin jälkeen lapakin tuntui aika jumiselta. Kevyttä särkyä kädessä on koko ajan, mutta ei se menoa haittaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kunhan saan yöni nukuttua, niin päivällä tämä kyllä menee. Mutta tietenkään en halua tehdä mitään sellaista, mikä teettää lisää ongelmia. Olkapää on kompleksinen ja herkkä kapistus.

Eilen vihdoin testasin niitä mun vanhoja vaatteita, mistä viikko sitten kirjoitin. Aika paljon olisi kasvun varaan, mutta taidan laittaa pois, enkä jättää varmuuden vuoksi kaappiin! Kyllä tämä sellainen elämäntapa on, että en tästä enää luovu! Mutta laitetaanpa kuvaa :-)


Farkkucaprit parin vuoden takaa, on tosi muodikkaat, kun roikkuvat tuolla alhaalla. Vai onko semmoset enää muotia? Puserokin on hieman reiluhko ;-) Käytin tuommosta mustaa alussa treenipaitana.

Tän sisään mahtuisi pari muutakin :-) Mun entinen lempikolttu!
Huomenna olisi tiedossa taas Annan järkkäämä toiminnallinen treeni. Ollaan Wolfin kuivissa ja lämpimissä olosuhteissa ja tiedossa on varmaan taas jotain kivaa rääkkiä :-) Anna on ystävällisesti suunnitellut jalkapainotteisen treenin, mä oon vakkari(hullu)asiakas ja muutkin pääsee siten kärsimään :-) Viimeksi tehtiin hirveenhirveen paljon askelkyykkykävelyä, monin eri tavoin, loikittiin ja mentiin kääpiökävelyä ja oli kyllä monta päivää reidet kipeet! Annan kanssa tehdään myös aina liikkuvuutta lisääviä harjoituksia, lämmitellään kepin kanssa ja venytellään lopussa kevyesti. Tykkään tosi paljon, kivaa vaihtelua peruspunttitreenille.


Näihin tunnelmiin, ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa kaikille! Pysykää positiivisina :-)

tiistai 18. joulukuuta 2012

Valmentajan tapaaminen

Eilen mulla oli tapaaminen mun valmentajan Mikon kanssa. Hän on siis se, joka suunnittelee mun treeniohjelman ja ruokavalion. Tämä oli toinen tapaaminen, viimeksi nähtiin elokuussa, kun aloitin koko touhun. Sähköpostia olen kyllä laittanut vähintään muutaman viikon välein, joko mittoja tai kysynyt jotain mieltä painavaa. Hän vastaa yleensä saman päivän aikana, joten vaikka ei usein nähdäkään, niin apua ja neuvoja saa kyllä nopeasti.

Eilen juteltiin ensin hetki, Mikko kyseli kuulumisia ja katseli treenipäiväkirjaa. Homma on sujunut hyvin ja tavallaan aikataulussa, mulla on vielä melkein 8 kk tätä vuoden projektia jäljellä ja kun nyt reilun 4kk aikana on painoa pudonnut 13kg, niin aika paljon muutosta ehtii tulla ennen elokuun loppua!  Ruokavalio on tässä reilun 4kk aikana muuttunut hieman pari kertaa, hiilareita on vähennelty. Muutama viikko sitten oli puhetta, että muutetaan sitä nyt taas, mutta koska paino putoaa edelleen tasaisesti, niin ei kannata muutoksia nyt tehdä. Tehdään sitten, kun muutosta ei enää tapahdu.

Treeniohjelma mulla on ollut koko ajan sama, se on 2-jakoinen, mitä teen 3 kertaa viikossa. Jossain vaiheessa vuoden alussa saan uuden 3-jakoisen ohjelman ja sitä alan tehdä mahdollisuuksien mukaan 4 kertaa viikossa. Eikä sen pitäisi kyllä olla mikään ongelma, oon nyt niin rutinoitunut aamulla salilla käyntiin, treeni onnistuu tosi hyvin sellaisina aamuina, jolloin meen aikaisintaan yhdeksäksi töihin ja todella harvoin menen aikaisemmin. Tänäänkin heräsin 6:15, että ehdin treenaamaan :-) Aika iso muutos mulle, joka ennen nukuin aina puolille päivin, jos vaan mahdollisuus.

Lyhyen keskustelun jälkeen mentiin treenaamaan. Lämmittelin ensin hetken ja sitten alettiin treenaamaan jalkoja. Tehtiin kiertoharjoittelua ja viisi eri liikettä. Ensin reiden ojentajaa, siitä kapea prässi, askelkyykkykävely ja vielä reiden koukistaja. Tehtiin hitaita, pysäytyksillä ja nopeita, etenkin noi prässit pysäytyksillä oli tosi tuskaisia, kun reidet oli ihan tulessa! Tota tehtiin pari kierrosta ja lopuksi vielä pari sarjaa hack-kyykkyä. Se on jännä vempele, kun se tuntuu ilman lisäpainojakin.

Treenin jälkeen tein vielä cross trainerilla puoli tuntia, sit alkoi olla jalat aika väsyt. Noin muuten ei treeni tuntunut ollenkaan niin rankalta kun Harrin kanssa, tehtiin kyllä nyt paljon lyhyempi treeni, varmaan joku reilu puoli tuntia vaan. Helmikuussa treenataan Mikon kanssa uudestaan, pystyy sitten vähän vertaamaan ja katsomaan, että miten edistyn.

Ens viikko pitäisi pitää lepoviikkoa, vähän harmittaa, kun olisi hyviä vapaita treenata, mutta kyllä mä lepoviikon pidän. Tuntuu, että just olin ton pään takia viikon treenaamatta, mutta on kai siitä jo jokunen viikko. Lepoviikon jälkeen uudenvuoden aattona onkin taas tiedossa kidutusta pt-Harrin tapaan, sillä se on hyvä lopettaa tämä vuosi!