Kansikuva

Kansikuva

lauantai 25. lokakuuta 2014

#justhyvänäin

Monna kirjoitti tällä viikolla blogissaan omista tavoitteistaan. Hän oli laittanut Instagramiin kuvan itsestään ja heti katunut sitä, koska käsi näytti kovin pieneltä ja hauistakaan ei osaa oikein pullistella. Jotenkin niin tunnistan ton fiiliksen!

Laitoin itse torstaina mun fb-sivulle tän kuvan:

Ennen - jälkeen
Tän kuvan jälkeen mietin, että luuleeko joku nyt, että näytän tuolta jälkeen kuvan tyypiltä tai että haluan antaa sellaisen kuvan. Kirjoitin kyllä kuvan yhteyteen, että olen nyt jotain tuolta väliltä ja että vaikka haluankin vielä joskus olla pienempi, niin nyt on ihan hyvä näin. Totuushan on, että painan reilu 10kg enemmän, kun oikeanpuoleisessa kuvassa. Osa on varmasti lihasta etenkin yläkropassa, mutta ei puhettakaan, että noi housut mahtuisi mistään kohtaa enää päälle ja jos kiinni menisivätkin (ei mee!), niin päälle tulisi ihanan pehmeä vararengas, ei nättiä :-)

Noudatin pari vuotta tiukkaa ruokavaliota, ensimmäisen vuoden todella jokaista grammaa noudattaen, viime vuonna jonkun kerran repsahdellen. Jonkinlainen väsymys iski, kesällä ei dieetin noudattamisesta tullut enää mitään. Syksyllä sain ruokavalion, mihin lisättiin vähän ruokaa dieettiin verrattuna. Nyt oon valmentajan luvalla ottanut viikonloput vähän rennommin, ostanut lauantaikarkit, syönyt pari kertaa jätskiä päiväkahvin kanssa, ruisleipää juustolla iltapalaksi ym normaalia elämää. Arki menee 99% ruokavalion mukaisesti ja usein viikonloppuisinkin aamupala, lounas ja välipala on ruokavalion mukaista. Ja tällä mennään nyt ainakin jonkin aikaa. Haluan kuitenkin tosta vararenkaasta vielä joskus eroon, ehkä joskus keväällä?

Nyt on kuitenkin hyvä näin! Tykkään mun treeniohjelmasta ihan älyttömästi, etenkin pt-treeneistä on taas tullut vähän jänniä, omat odotukset tulee ylitettyä joka kerta ja sitä omaa mukavuusaluetta tulee joustettua pitemmälle. Pää on niin kovilla, kun tangossa on paljon rautaa, mutta ihan mahtava tunne, kun se rauta nousee! Välillä melkein itku pääsee, kun ei onnistukaan, tulee fiilis, että pettää pt:n odotukset, hassua. Monenlaisia tunteita.

Kroppa on pehmeä, mutta harvemmin vaikka peiliin katsoessa jään siihen vatsan kohdalle tuijottamaan. Mä tykkään mun olkapäistä, mun selästä, mun jaloista, vaikka ne ei enää kovin hemoreidet olekaan treenitauon vuoksi. Mä rakastan sitä fiilistä salilla, kun teen uusia enkkoja,  kun huomaan, että voimaa on. Se, että kroppa toimii ja jaksan tehdä juttuja,  on niin paljon tärkeämpää kun ulkonäkö, mulle. Toki haluan näyttää hyvältä, mutta laihuus ei oo mulle ollut koskaan se mittari, eikä tule varmasti koskaan olemaankaan. Ja oon älyttömän tyytyväinen,  kun olen sen tajunnut. Voin olla just hyvä näin!




Julkaisin tän kuvan syyskuussa pt-päivien jälkeen. Pitkään mietin julkaisua,  koska keskivartalo näyttää niin paksulta

Vähän plösö tässäkin? Oikeesti ihan kivat jalat ja tekemisen meininkiä!

Taas maha... No syykin selvii samasta kuvasta!

En julkaissut kesällä,  koska ma... Kivat reidet, tyytyväisen näköinen nainen!

Näitä kuvia otettiin paljon, melkein jäi julkaisematta! Kuka oikeesti katsoo mun makkaroita?

Kesältä, melkein jäi tääkin julkaisematta koska maha. 
Tarinan opetus? Pitäisi opetella tykkäämään itsestään sellaisena kun on! Ei ainakaan ihan älyttömästi kannattaisi käyttää energiaansa itsensä inhoamiseen. Tuskin kukaan, nainen ainakaan, on tyytyväinen itseensä täysin,  siis kroppaansa, mutta jotenkin surullista, jos ei löydä itsestään mitään hyvää. Ja jos se onnellisuus on siitä kropasta kiinni, oon onnellinen sitkun painan 50kg tai sitkun mun vatsapalat näkyy.

Multa kysyttiin tohon ekaan kuvaan liittyen, että onko olo nyt onnellisempi ja seesteisempi kun ekan kuvan aikoihin. Vastasin etten muista olleeni erityisen onneton isompanakaan, mutta toki voin nyt paremmin ja olen varmasti onnellisempi. Elämään on treenin ja Fitfarmin kautta tullut paljon uutta sisältöä, uusia ihmisiä, mielettömästi kokemuksia ja mahdollisuuksia. Olen varmasti itsevarmempi, mutta se ei varmasti ole pelkästään kiloista kiinni.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Usko unelmiis!

Siinäpä just oiva elämänohje mulle! En uskalla välillä oikein edes unelmoida, koska niin monta kertaa on usko itseen loppunut jo alkumetreillä. Sitä uskoa on kyllä tullut roimasti lisää viimeisen parin vuoden aikana. Olen varmasti aikaisemminkin kirjoittanut siitä, kuinka tää valmennus on muuttanut mua paljon myös muutenkin kun ulkoisesti. Oon löytänyt itsestäni taistelijan, joka ei heti tiukan paikan tullen luovuta! Pt-treeneissä siihen ei oo ollut mahdollisuutta ja olen pystynyt osan siitä siirtämään myös ihan arkielämään.



Personal trainer -koulutus on jo yli puolen välin ja nyt pitäisi vaan rohkeasti unelmoida. Asettaa itselleen tavoitteita ja alkaa tekemään rohkeasti töitä niiden eteen!

Oon käynyt nyt muutaman kerran Fitfarmin mentaalivalmennuksessa ja vielä on kolme kertaa jäljellä. On ollut tosi hyviä käyntejä. Olen oivaltanut, että mussa on paljon hyvää, paljon potentiaalia ja olen hitaasti, mutta varmasti menossa eteenpäin. Elämässä on ollut ja on vieläkin osa-alueita, joihin en ole tyytyväinen, mutta teen töitä sen eteen,  että tilanne muuttuu.

Treenit kulkee tällä hetkellä jalkoja lukuunottamatta tosi hyvin! Treenaan vuoroviikoin Killen kanssa selän tai rinnan, eilen taas maveteltiin ihan hyvin tuloksin, paremminkin olisi mennyt,  jos ei pää pettäisi. Se on välillä pienestä kiinni, että nouseeko se tanko! Aikamoinen pettymys iski hetkeksi, kun luovutin yrityksestä,  mutta sitten päätin etten jää sitä märehtimään, oon kuitenkin ton kypärän pidonkin suhteen mennyt ihan huiman harppauksen eteenpäin!

Kyllä Arska tietää!
Jalat ehdin tehdä uudella ohjelmalla pari kertaa kevyesti läpi. Mut toi polvi ei vaan ota parantuakseen. Se kuvattiinkin viime viikolla,  mutta mitään ei löytynyt,  onneksi, vähän kun kulumiakin epäiltiin. Sain uudestaan 2 vk tulehduskipulääkekuurin ja fyysistä rasitusta tulisi välttää. Töissä se on vähän vaikeeta, kun meillä ollaan jalkojen päällä ihan jokaisessa työpisteessä. Sunnuntaina polvi otti sitten taas vähän enemmän iskua työvuorosta ja kipeytyi enemmän. Torstaina pääsen onneksi taas mun fysioterapeutille ja katsotaan vähän mun seisomisasentoa ym., jos sieltä lötyisi jotain. Työterveyden kautta saatan päästä uudestaan ortopedille, lääkärin mukaan polvi pitäisi saada täysin kuntoon, kun ei mitään rakenteellista vikaa ole. Paljon vaan aina palaa rahaa näihin vaivoihin, lääkärireissut menee onneksi työterveyden piikkiin, mutta fyssari/hieronta omasta pussista, jälkimmäiset ei tietenkään ole pakollisia, mutta jos ne yhtään edistää parantumista, niin pakko on yrittää ja maksaa!

Vähän kylmää polveen työpäivän jälkeen

Tein äsken taas vajaan viikon ruoat valmiiksi. Paistoin kanaa ja jauhelihapihvejä sekä keitin riisiä. Hiilaria täytyy vielä tehdä lisää, mutta noilla pärjää nyt 4 päivää. Viikonloppuisin olenkin ottanut vähän rennommin, päivälliseksi syönyt samaa kun muu perhe ja aina vaan himoitsemaani ruisleipää iltapalalla. Jätskiäkin söin viime viikonloppuna ja karkkiakin, ihan on hurjaksi touhu mennyt! Ehkä tää on nyt sitä normaalia elämää tai sen opettelua,  arki ja osa viikonlopusta tiukasti ja terveellisesti ja osa vähän rennommin. Painoa tietysti tarkkailen säännöllisesti ettei kiloja ala kasapäin kertymään!

Oikein ihanaa viikkoa kaikille, muistakaa hymyillä, se tarttuu :-)



torstai 2. lokakuuta 2014

Hyvä treeni - parempi mieli!

Kävin tänään tekemässä ensimmäisen kunnollisen jalkatreenin pariin kuukauteen! Oli ihan mahtavaa ja hymy on nyt herkässä :-) Heinäkuun lopusta asti vaivannut polvi alkaa vihdoin olla kunnossa, vielä välillä etenkin töissä vähän kipuilee, mutta antoi treenata. Nyt vaan peukut pystyssä ettei tuu takapakkia!

Mietin tuossa kotimatkalla, että pari vuotta sitten,  ennen valmennuksen alkua, parasta arjessa taisi olla se hetki, kun illalla lasten mentyä nukkumaan sai korkata karkkipussin/sipsipussin/juustolautasen. Nyt arjessa on monen muun asian lisäksi mahtavaa se, että saa treenata, hyvän treenin jälkeen fiilis on ihan maailman paras! Siinä jää karkkipussit niin toiseksi!

Vajaa pari viikkoa sitten alkoi kauan odotettu pt-koulutus. Ensimmäinen viikko oli asiaa täynnä, todella mielenkiintoista ja voin sanoa, osa asiasta meni täysin ohi! Viime viikonloppuna sain mun harjoitusasiakkaalle tekemäni treenin ja ruokavalion tehtyä ja tiistaina pidettiin alkutapaaminen ja ensimmäinen treeni. Fiilis on semmonen, että hurjan isoihin saappaisiin on astumassa, niin huikeiden ammattilaisten kanssa sitä on itse saanut treenata! Mutta tekemällä oppii ja todella paljon oon oppia saanut jo omista pt-treeneistä. Todella iso etu, että olen itse ollut jo pari vuotta valmennuksessa, tehnyt monenlaisia treenejä ja noudattanut sekä miinus- että plussaruokavaliota.



Omat treenitkin taas muuttui vähän ja ruokaakin tuli vähän lisää. Nyt alettiin ihan oikeasti tekemään Satusta voimakasta :-) Sain treeniohjelmaan perusliikkeet kuten penkin, kyykyn ja maven, rintapäivä koostuu erinäisistä penkeistä, on normia, käsipainoilla, vinoa tangolla ja mulle ihan uusi juttu eli alaviistopenkki. Mavessa on 11 viikon ohjelma, penkki ja kyykky vähän lyhyemällä kierrolla. Jännää tulee olemaan, päätä vaaditaan ja ei oo kyllä mun vahvinta osa-aluetta ollenkaan!

Nyt suihkuun ja hetki lepoa ennen töihin menoa.  Oikein ihanaa syksyistä päivää! Liikkukaa ihmiset, se on kivaa :-)