Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

L O M A

Mulla alkoi just kesäloma ja palaan töihin seuraavan kerran parin viikon kuluttua. Olin jo toukokuun lopussa viikon ja syyskuulle jää vielä yksi lomaviikko. Tavallaan olisi kiva olla joskus 4vk putkeen lomalla, mutta toisaalta ihan ripotella niitä useammalle kuukaudelle, ei tuu kesästä niin pitkä. Olen joka vuosi jättänyt yhden viikon syksylle ja se on ollut tosi kiva aika lomailla, vaikka viime syksynä taisinkin olla koko viikon kipeä.

Mutta nyt siis on loma! Eilen käytiin miehen ja nuorimpien lasten kanssa Helvetinkolulla Ruovedellä vähän patikoimassa. Sää oli hieman nuhruinen, mutta ihan hyvää sää oli metsässä kulkemiseen. Ensi torstaina lähdetään reiluksi viikoksi Lappiin ja siellä olisi tarkoitus vaeltaa vähän enemmänkin, ihan päiväreissuja, muutama vähän pitempi ja useampi lyhyt lenkki. Vuokrasimme mökin keskeltä ei mitään (=miljoona verenjanoista hyttystä) ja lähellä on useampikin tunturi, mihin kivuta!

Helvetinjärveltä
Projekti kulkee eteenpäin myös kesällä. Ei ole mitään tarvetta lomailla tästä, kun tää on nyt tätä mun elämää :-) Lapin reissulla en ensin ajatellut treenata ollenkaan, mutta kyllä mä nyt otan kuitenkin treenikamat mukaan ja käyn jossain tunturihotellin kuntosalilla jotain tekemässä, en varmaan kuitenkaan sitä 5 treeniä viikossa. Enemmän aerobisella menee toi viikko.

Tällä viikolla olen taas pitkästä aikaa treenannut ihan kunnolla, semmonen kokonainen viikko treenin osalta. Torstaina kävin tekemässä taas Harrin kanssa jalat ja pitkästä aikaa mulla oli sellainen olo, että oli hyvä treeni! Pari edellistä meni ehkä vielä vähän koskenlaskun jälkitunnelmissa, mutta nyt olin taas kunnolla motivoitunut treenaamaan. Pari kertaa koin, että menin sen mukavuusalueen ulkopuolelle ihan rytinällä mm. hackissa vikassa sarjassa sain vaan tehtyä lisää toistoja, vaikka ensin ei siltä tuntunutkaan. Sain treenijuoman viimeisessä ruokavaliopäivityksessä ja nyt oli ekaa kertaa Intraa pullossa pt-treenin aikana, ehkäpä sekin auttoi. Aiemminhan olen treenannut ihan vedellä, minkä seassa on suolaa ja beta-alaniinia.

Ensi viikolla käyn tiistaina treenaamassa taas Harrin kanssa jalkoja ja torstaina päivällä on treenit sovittu  Killen kanssa, joka on myös Fitfarmin pt. Jännää mennä uuden pt:n kanssa treenaamaan, mutta tekee varmasti ihan hyvää! Suunnitelmissa on yläkroppaa tehdä, ehkäpä olkapäitä, kun hirveästi haluaisin nyt niihin saada muutosta! Parit treenit teen itsekseni ja yksi treeni jää varmaan tekemättä.

Olen tässä vuoden aikana muutaman kerran pyytänyt miestä ottamaan musta valokuvia. Niistä on kiva sitten itsekin katsella, onko mitään muutosta tapahtunut, koska jotenkin sitä ei vaan oma silmä näe. Tässä kuva musta takaa, tummahiuksinen versio on otettu 17.8. ja blondi eilen, vähän reilu 10kk väliä.


Kiloissa on eroa n. 26-27 kg ja esim. vyötärön kohdalta on senttejä kadonnut 30 eli muutosta on kyllä tapahtunut paljon! Kaikin puolin kroppa on pienentynyt, lihasta tullut paljon ja ainakin miehen mielestä näytän sporttiselta :-)

Mutta vielä on paljon tekemistä! Joten tiukkaa treeniä nyt vaan ja samoin tarkkana ruokavalion kanssa. Onneks mä tykkään tästä, kukaanhan ei mua pakota treenaamaan, aamulenkeille tai punnaamaan jokaisen suupalan. Aina ei oo kiva lähteä lenkille, välillä tekee mieli syödä muutakin, kun mitä ruokavaliossa on, mutta mun päätöksiä ne on silti aina.

Loppuun vielä mun mahtava hauis :-) Ihanaa sunnuntaita kaikille!




maanantai 24. kesäkuuta 2013

Tapahtui Turtolan K-citymarketin karkkihyllyllä

Viime keskiviikko oli vähän rankka päivä aikataulullisesti. Mulla oli periaatteessa vapaapäivä, mutta kävin tekemässä töissä yhden jutun pikaisesti. Sitä ennen olin ehtinyt käydä aamuaerobisella ja viedä tytöt päiväleirille ja syödä pikaisen aamupalan. Töistä menin salille, salilta kotiin, ruokaa, esikoinen hammaslääkäriin, kauppaan ja pienemmät leiriltä kotiin. Sitten lapsille ruokaa ja pienemmät treeneihin. En jaksanut ajella enää kotiin, joten menin Cittariin kuluttamaan aikaa.

Olin miettinyt jo matkalla, että voisin ostaa itselleni karkkia. Kukaan ei tietäisi, jos söisin vähän karkkia. Siitä ei olisi mitään haittaa, eikä valmentaja saisi sitä tietää.

Kaupassa näin ekana karkkihyllyt, mutta menin kuitenkin katselemaan vaatteita ja löysin yhden M-koon paidan, minkä ostin. Ostin myös söpöjä pieniä kannellisia rasioita, mihin voi laittaa pähkinöitä ym. evääksi.

Sitten karkkitiskille. Kävin mielessäni tuota ei-kukaan-saa-tietää ja mietin myös sitä, että jos joku tuttu näkee, niin kerron, että ostan lapsille. Mietin, että ostanko suklaata, mutta ei se oikein oo mun juttu. Sitten katselin karkkipusseja, isoja ja hetken mietin, että siitä voisin syödä useamminkin. Aloin kuitenkin miettimään, että ehkä pieni pussi on ihan riittävä. Vaiko kuitenkin joku lakupötkö? Karkkiaski? Päädyin pieneen pussiin ja aloin katsomaan niitä läpi, että minkä ottaisin. Lopulta mulla oli kädessä semmonen pieni TV-mix -pussi.

Sit mä aloin kelaamaan, että ketä mä tässä yritän oikein huijata? Ketä mun karkinsyönti kiinnostaa? Ja joo, toki mun valmentajaa mun karkinsyönti kiinnostaa, mutta mun projektihan tää on, mun kroppa ja mun terveys! Itselleni mä tässä olen vastuussa enkä kenellekään muulle!

Eihän tää mun projekti siihen kaatuisi, jos yhden karkkipussin söisin tai vaikka kaksi. Mutta jotenkin musta tuntuu, että jos sorrun kerran, niin sitten on tosi paljon helpompi sortua uudestaan. Eikä kyse ole edes pelkästään siitä sortumisesta vaan siitä, että mihin mä sitä karkkia tarvitsen? Mitä mä sillä paikkaan?

Tuolloin keskiviikkonahan oli kyse vaan siitä, että mulla oli tavallaan vähän kurja päivä takana. Kiire, enkä missään välissä ehtinyt oikein istahtaa kunnolla aloilleni. Halusin tavallaan palkita itseäni tai ehkä jopa lohduttaa karkilla, vähän jotain herkkua, niin tulee parempi mieli.

Superhyvä mieli tuli kuitenkin, kun jätin sen karkkipussin hyllyyn, otin tilalle pienen Pepsi maxin ja lähdin kassalle! Olin niin tyytyväinen itseeni!

Vein tytöt kotiin ja lähdin koiran kanssa iltalenkille, käveltiin läheisen järven rantaan ja nautin maisemasta! Tuli varmasti parempi olo, kun mitä karkkipussista olisi tullut!


Kovasti olen tässä keräillyt motivaatiota, lukenut pitkästä aikaa fitness-blogeja, lukenut ihmisten treeneistä, kisavalmisteluista ja kaikesta, mikä vaan sitä motivaatiota herättelee. Oon ajatellut paljon, että mitä mä haluan, oonko tyytyväinen tähän kuntoon vai haluanko enemmän?

Treenaaminen on tosi kivaa, kunnon pt-treenit superkivoja. On ihana pakottaa itsensä aamulla aikaisin ylös ja aamuerobista tekemään. On ihana punnata ruoat ja syödä säännöllisesti ja terveellisesti. On ihanaa ostaa pienempiä vaatteita :-) On supermegaihanaa kuulla ihmisten suusta taikasanat - vitsi sä oot kutistunut :-) Viimeksi eilen yksi työkaveri oli katsonut, että meillä on uusi työntekijä, kun olin muka niin pieni :-) Itsellä kun ei oo yhtään vielä semmonen olo, että olisi pieni, nään vaan ton mun maharöllön, en muuta. Mut matka jatkuu, motivaatio on tullut takaisin ja vuoden kuluttua oon niin elämäni kunnossa!

Tässä vielä päivän kuntoa hyvin epätarkasti, vielä en saa leukoja tehtyä, mutta se on vaan ajan kysymys :-)


Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille :-) Ja hei, jouluun on enää 6kk, saan ehkä sillon vapaasyöntipäivän!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Raskas viikko takana, mutta valoa on näkyvissä :-)

Viikko on todellakin ollut raskas. Alkuviikko meni lauantaina tapahtumia kelaten. Mulla on vähän ehkä huono tapa kelata juttuja uudestaan ja uudestaan. Onneksi kelaan paljon myös positiivisia tapahtumia, kuten hyviä keikkoja. Viime lauantailta kelattavaksi jäi kuitenkin vain se, mitä tapahtui veneen pystyyn nousun ja mun veneen noston välissä. Kolme ekaa lasku oli ihan mahtavia, etenkin se kolmas Äijäkosken slalom, mutta ikävä kyllä mulla ei niistä kuitenkaan ole samanlaista jälkeä mielessä kun siitä viimeisestä.

Olen viikon aikana oppinut itsestäni paljon. Monen asian merkitys on myös muuttunut. Olen kirjoittanut useamman sähköpostin valmentajalle ja saanut paljon tukea ja tsemppiä. Motivaatio projektiin on tällä hetkellä vähän hukassa, mutta jatkan sitä silti entiseen malliin. Tää viikko meni yhdellä kevyellä pt-treenillä, mutta ens viikolla jatkan treeniä taas ohjelman mukaan. Ruokavaliota olen noudattanut gramman tarkkuudella.

Pt-treeni oli tiistaina. Avauduin heti tapahtuneesta ja kerroin ettei musta ole ehkä ihan normisettiin, kun saattaa alkaa vähän hajottamaan. Tehtiinkin selkeästi kevyempi treeni, vaikka ihan uusia lihaksia kipeäksi sainkin :-) Kerran meinasi itku tulla, kun Harri käski taistelemaan ja jotenkin olin mielessäni heti siellä koskessa. Onneksi on hikipyyhe, mihin voi hautautua, koska mähän en itke. Piste. Siitä noustiin ja pää saatiin tyhjäksi ja lopputreeni tehtyä. Hyvää se teki, mutta mietin, että kyllä noi pt:kin kaikkea joutuu kokemaan :-)

Koen, että oma hyvinvointi on todella tärkeä asia, mutta jollain tavoin ajattelen siitä kuitenkin eri tavalla kun reilu viikko sitten. Vaikka tuo pehmeä keskivartalo edelleen ärsyttääkin, niin ei enää niin paljon. Tajuan, että olen vahva, sitkeä ja periksiantamaton, yhdellä vatsamakkaralla ei ole mitään merkitystä!

Torstaina kävin juttelemassa Fitfarmin mentaalivalmentajan Varpun kanssa. Olin varannut ajan Varpulle jo varmaan kuukausi sitten. Vaikka mulla ei ole ollutkaan mitään isompia ongelmia ruokavalion ja treenin noudattamisen kanssa, niin pienoista väsymystä on kuitenkin havaittavissa ja olin ajatellut, että ehkä saisin Varpulta vähän välineitä käsitellä mahdollisia tulevia ongelmia. Olen hyvin jalat maassa kulkeva ihminen, uskon mitä näen jne., mutta nyt on todettava, että joidenkin asioiden pitää vaan tapahtua.

Tapaaminen oli todella ajatuksia herättävä, sain pari kotiläksyä ja paljon mietittävää siitä, että kuka mä oikein olen? Ja mitä mä elämältäni haluan? Lauantainen oli jotenkin niin pysäyttävä kokemus, että olen todella joutunut miettimään, että mitä mä elämältä haluan ja sain kyllä Varpulta paljon eväitä näiden kysymysten käsittelemiseen.

Vielä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta erään ystävän rohkaisusta olen vähän heittänyt verkkoja veteen. Nyt täytyy olla rohkea ja uskaltaa vähän heittäytyä. Uskon siihen, että kala nappaa, jos niin on tarkoitus! Ja jos ei nappaa nyt, niin parempi kala nappaa myöhemmin! Asiat järjestyy!

Sen oon oppinut, että näin 38-vuotiaana oon vielä ihan raakile ja paljon pitää vielä oppia, ihan musta itsestäni! Välillä pitää vaan pysähtyä ja miettiä, että mihin suuntaan haluaa mennä.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Koskenlasku takana!

Reissu oli hieno ja mahtava! Suorastaan loihakka! Ekat kolme laskua mä olin naama ihan messingillä, kun se oli vaan niin siistiä! Sää suosi meitä, aurinko paistoi suurimman osan ajasta ja kaikki varmaan sai väriä pintaan. Mullakin on teippien kohdalla olkapäässä hienot rajat, ne pysyi tosi hyvin lauantaihin asti, eilen alkoivat vasta irtoamaan.

Meidän piti ensin saada aika iso vene, ne oli etukäteen arvottu, mutta sitten sen saikin joku isompi joukkue, kutsuivat sitä Möhköfantiksi. Me saatiin sitten semmonen sirpakka pienempi paatti, joka kastettiin ennen vikaan lähtöä Maddeksi, olihan sentään Madden hääpäivä!

Kannetaan vene lähtöpaikalle, missä muut jo meitä odottaa.

Yhtään vetoa ei ehditty vetää, kun oltiin vika joukkue vedessä. Pari metriä taidettiin meloa lähtöpaikalle, joten lähtö ei kovin huippumenoa ollut :-) Mä en oo koskaan edes soutanut, joten aika alkeista piti meidän mahtavan kipparin Janin lähteä meidän kanssa :-) Ekassa laskussa mentiin vähän kivien kautta ja siinä menetettiin sitten aikaa.

Siirtymävaihe ekan laskun jälkeen oli aika pitkä, mietin jo, että siinähän menee kaikki mehut, kun melottiin. Mutta loppujen lopuksi se tosi vähän otti mihinkään, mulla ei kädet kipeytyneet ollenkaan. Ehkä opin heti oikean tekniikan? Käsillähän sitä ei pitänyt tehdä vaan enemmänkin keskivartalon lihaksilla. 



Toka lähtö oli head to head eli aikojen perusteella meille oli valittu parit. Me hävittiin, mut se ei niin haitannut, eipähän tarvinnut meloa samaa uusiksi :-) Oltiin kuitenkin hyviä omasta mielestä, ei mitään hävettävää! 

Tässä välissä oli lounastauko ja me syötiin omia eväitä. Istuttiin nurtsilla, nautittiin auringosta ja relattiin.



Kolmas lähtö oli sitten mua ainakin etukäteen eniten pelottava eli se Äijäkoski. Melottiin taas jonkin matkaa lähtöpaikalle, mikä oli Ruotsin puolella. Järjestyksessä lähdettiin ja tarkoitus oli kiertää viisi porttia. Me oltiin jo etukäteen päätetty, että vaarallisin jätetään väliin, ei lähdetään riskeeraamaan, sillä siinä olisi paatti kaatunut todella helposti. Lasku ei ollutkaan niin pelottava, kun luulin, toki oli menoa ja vaarallisia tilanteita, mutta niin sikasiistiä :-) Meni ihan kohtuullisesti, mulle jäi vähän epäselväksi, että saatiinko 2 vai 3 porttia. Nopea kisa oli! Alla pätkä meidän laskusta, mä istun tuossa edessä vasemmalla, vihreä paita päällä. Jalka irtosi jossain vaiheessa ponttoonin välistä ja sen takia taisin olla tuossa hetken melomatta. Aina ei kyllä ylettänyt edes veteen :-)



Sitten hypättiin bussiin ja siirryttiin vikalle lähtöpaikalle. Kippari kehui meidän tiimiä, oli ilmeisesti odottanut jotain toisilleen tiuskivia bitchejä, ihmetteli, kun puhuttiin niin nätisti toisillemme :-) 

Meidän oli tarkoitus meloa n. 4 km. Lähtö oli yhteislähtö niin, että parhaiten siihen mennessä sijoittunut oli rannassa ensimmäisenä ja siitä sitten järjestyksessä rantaa myöten kaikki muut, veneet vierekkäin perät pusikossa. Kipparit meni 10m päähän rannasta ja kun lähtökäsky kävi, niin kipparit juoksi veneisiin ja lähdettiin matkaan. Meillä oli nopea kippari ja melonta alkoi tosi hyvin, mentiin aika alkumatkasta kai parinkin joukkueen ohi.

Vähän matkaa meni tosi hienosti, mutta sitten tuli ns. stoppariaalto ja meidän vene nousi pystyy ja kaatui takan olevan veneen päälle. Kaikki selvisi onneksi säikähdyksellä. Mua ei ehtinyt kukaan noukkimaan veneeseen ja kelluin pitkän pätkän pitäen kiinni väärin olevasta veneestä, laskin sen "pelottavan" koskenkin veneessä roikkuen. Muut meidän tiimistä pääsi onneksi nopeammin kilpailijoiden veneisiin ja pääsivät vauhdikkaasti maaliin asti. 

Toi veneestä lentäminen oli kyllä aika pelottava kokemus. Tajusin, kun meidän veneen keula alkoi nousemaan, sitten olinkin jo veden alla ja kun yritin nousta ylös, niin tajusin, että mun yläpuolella menee toinen vene. Kun vihdoin pääsin pintaan, niin muistin, että jalat piti laittaa menosuuntaan päin, vilkaisin ympärilleni, että mihin päin vesi virtaa ja aloin kuulla huutoa, että uikaa, uikaa. Näin, että yksi vene on tulossa kovaa vauhtia kohti. Meinaa iskeä pakokauhu, yritän uida, mutta se on tosi vaikeaa virran vuoksi.

Huomaan, että lähellä on väärin päin vene, mistä roikkuu ihmisiä, viereen tulee myös kajakki, josta mulle ojennetaan mela. Luulin ensin, että hän vetää mut turvaan, mutta sitten tyyppi irroittaakin otteen. Oon vähän että WTF, mitä mä tällä melalla teen, kun eihän mulla oo venettäkään?! Sitten tajuan, että se mela kelluu :-) Tajuan myös, että voin ojentaa sen pään veneessä roikkuvalle ihmisille, joka pystyy ehkä vetämään mut venee luokse. 

Ensimmäinen yrittäjä ei mua saa vedettyä, mutta toinen onnistuu. Roikumme yhdessä sellaisessa pienessä metallikoukussa, mikä on veneen perässä ja onkohan keulassakin? Tässä vaiheessa ajattelin, että huh mikä kokemus, mutta selvittiin! Koitan vaan hengitellä. Näen veneen lähellä moottoriveneen ja mietin, että kohta mut nostetaan veneeseen ja turvaan. Virta vie kuitenkin kovaa vauhtia eteenpäin. Jossain vaiheessa näin, kun meidän kippari hyppää sankarillisesti sen veneen päälle, missä roikun. Kysyi multa, että pärjäänkö mä? Vastasin etten tiedä, sitten se otti otteen mun liivien remmeistä maaten X-asennossa siinä veneen päällä. Kertoi aina, kun tuli iso aalto, niin osasin varautua. Hetken oli taas turvallisempi olo.

Kippari ja minä ennen kisaa

Sitten näen, että se Äijäkoski, se pelottava koski, on ihan lähellä. Tajuan, että meitä ei mitenkään kukaan ehdi enää sieltä pelastamaan. Vene kääntyy niin, että mä olen selkä menosuuntaan, ei mitään havaintoa, että miten mun jalat on. Ehdin miettimään, että mitä jos mun kädet irtoo, mitä jos mä en jaksakaan pitää kiinni ja lennän jonnekin kivikkoo? Mitä jos lyön jalkani tai selkäni johonkin kiveen? Muistan myös miettineeni, että onneksi mä käyn salilla! Miehen kanssa oli puhetta, että vuosi sitten en olisi varmasti jaksanut noin hyvin tota, mun silloisella massalla ja lihaskunnolla. 

Meidän kippari oli kyllä mun sankari! Itse pidin koukuista kiinni, mutta mua auttoi tosi paljon se, että se oli siinä ihan vieressä, piti liiveistä kiinni, kertoi, kun aalto tulee, rauhoitti. En oikein muista siitä itse koskesta mitään. Koitin vaan hengittää rauhallisesti, sisään ja ulos, sisään ja ulos. Välillä meni pää veden alle.

Aika pian Äijäkosken jälkeen mut vihdoin nostettiin veneeseen, joka oli täynnä toisen joukkueen jäseniä, olin ilmeisesti viimeinen, joka noukittiin ylös. Se oli meidän vene, kippari oli saanut sen käännettyä, mutta ei sitä toista venettä. Multa kysyttiin, että oonko sen veneen jäsen ja kerroin, että oon. Kysyivät, että montako meitä oli ja tiedänkö missä muut on? Sanoin, että meidän kippari on siellä toisen veneen päälle, muista ei ole tietoa. Veneessä oli kaikki sen toisen joukkueen jäsenet, yhtä lukuunottamatta, se tuli kajakin kanssa. 

Siinä vaiheessa aloin hätääntyä, että missä muut on? Pelastaja veneestä huusi rantaan, että 4 puuttuu. Kuulin myöhemmin, että rannassa olijat oli tietenkin huolissaan siitä, että missä mä olen, kun kaikki muut oli siellä. Rannassa onneksi pian nähtiin toisemme!

Sitten meidät vietiinkin pikaisesti ensiaputätien johdolla kotaan, missä oli avotuli. Saatiin lämpöpeittoa ympärille ja kuumaa mehua. Mä tärisin ihan älyttömästi enkä pystynyt heti mitään juomaan, kun ei vaan muki pysynyt kädessä. Olin kylmissäni, mutta myös kauhuissani. Sain kuitenkin mehun juotua ja kun meidän joukkueen skumppa tuotiin ja kippari sen avasi, niin otin kyllä sitäkin! Valmentajalle laitoin eilen meiliä, että skumppaan tuli sorruttua, mutta oli ymmärtäväinen :-)

Lämpöpeiton sisällä

Mä olin kyllä tosta aidosti järkyttynyt ja oon tapahtuneesta asti suurimman osan ajasta kelannut vaan tota vedessä oloa. Lauantaiyönä en oikein pystynyt nukkumaan, heti kun laitoin silmät kiinni, olin siellä koskessa ja tunsin kelluvani. Eilen paluumatkalla junassa jokainen puro tai pieni koski, mikä virtasi, aiheutti pientä ahdistusta ja ajatuskin uudesta melonnasta pelotti. Viime yön nukuin ihan hyvin, mutta olin kuulema alkuyöstä kovasti säpsähdellyt. 

Vaikka tänäänkin olen asiaa kelannut melkein koko ajan ja töissä parille ihmiselle siitä kertonut, niin olo on kyllä parempi. Ensiaputäti kyllä sanoikin, että jos alkaa ahdistamaan, niin pitää sitten puhua asiasta muille. Tää asian kirjoittaminen auttaa mua toivon mukaan myös, yleensä kirjoittaminen on ollut mulle paras tapa työstää asioita. En halua alkaa pelkäämään vettä ja oon aika varma, että lähden ens kesänä samalle reissulle uudestaan! Tuolla ei ole 7 vuoteen kisassa vene kaatunut, joten on epätodennäköistä, että se tapahtuisi uudestaan ja jos tapahtuisi, niin tiedänpähän, miten toimia :-) Mut kyllä mä tästä jonkinlaisen trauman sain ja varmaan menee jonkin aikaa, että se menee ohi. Elämänarvot ei menneet uusiksi, mutta huomaan, että vähän tää on laittanut mietityttämään, että mikä elämässä on tärkeätä. 

Semmonen reissu! En oo koskaan hakeutunut vaarallisiin paikkoihin, en haaveile benji-hypystä tai laskuvarjohypyistä, en oikeastaan haluaisi edes sukeltaa. Mutta kunhan tästä nyt tokenen, niin enköhän mä muistele tätä ihan mielettömänä kokemuksena!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Lapin reissun eväät pakattu!

Tunnin kuluttua lähden matkaamaan kohti Lappia, Muoniota ja illalla yhdeksän aikoihin ollaan varmaan perillä. Huomenna sitten tiedossa tuo kilpailu, mitä vähän pelonsekaisella jännityksellä odotan :-) Pakkasin hienoon 6-pack kylmälaukkuuni eväät koko viikonlopuksi. Lähempää määränpäätä ostan vielä rahkat illoiksi ja aamuiksi sekä jotain tuoretta kasvista. Tässä mun eväät:

Tässä lounaat ja päivälliset

Aamupalalla mehukeitot ja "piltit" aamuiksi ja illoiksi

Välipalapähkinät, lauantain ja sunnuntain suolat, soijalesitiinirakeet aamu- ja iltapalalle sekä vitamiinit

Parit palautusjuomat, urheilujuomaa kisan ajaksi ja reilusti patukoita, välipalaksi ja jos jostain syystä täytyy korvata joku ateria, juna on 5 tuntia myöhässä ym.
Eiköhän näillä eväillä viikonlopun pärjää! Hauskaa viikonloppua kaikille!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tankkauspäivä

Sunnuntaina mulla oli tankkauspäivä. Olin saanut luvan pitää sen jo lauantaina ja olisin saanut korvata yhden pasta-aterian ravintolan pastalla, mutta en sitten kuitenkaan halunnut syödä ateriaa, joka ei täysin vastannut tarkoitusta. Sain toukokuussakin mahdollisuuden syödä yhden vapaavalintaisen ravintola-aterian miehen synttäreiden vuoksi, mutta jätin senkin käyttämättä. On kiva, että on mahdollisuus, mutta vielä kivempaa tuntuu olevan noudattaa täysin ohjeita :-)

Minä ja meidän Kerttu <3

Mutta tankkauspäivään. Mä syön joka päivä jonkin verran hiilareita, mutta aika vähähiilihydraattinen mun ruokavalio silti on. Viimeksi pidin tankkauspäivän maaliskuun alussa ja aineenvaihdunta sai siitä selkeästi vähän lisäboostausta ja paino putosi kivasti tankkauksen jälkeen. Paino on pudonnut tasaisesti koko ajan, mutta selkeästi se on hidastumaan päin. Tankkauksesta on hyvä kirjoitus täällä. Nyt toivon mukaan lähtee taas rytinällä muutama kilo ja pääsisin pian kutosella alkavaan painoon! Valmentaja varoitti, että syksyllä lyhyen pluskalorivaiheen aikana paino voi taas nousta seiskalla alkavaan, mutta kun nyt hetken alkaisi kutosella, niin olisi tyytyväinen! Musta tulee vielä kirppu, tulee!

Sunnuntaina söin kuusi ateriaa ja jotenkin ei tullut ihan niin turvonnut oli kun maaliskuussa. Tankkaus tekee tietysti aina päällekin hyvää, kun saa syödä ruokia, mitä ei normaalisti saa. Tässä päivän ateriat:

Aamupuuro, marjapiltti ja riisikakkuja
Sitten päivän eka välipala, paljon hedelmäsalaattia ja riisikakkuja
Lounaalla tuorepastaa, pastakastiketta ja reilusti vaaleaa leipää, leipä oli namia <3
Välipalalla oli lisää vaaleaa leipää, tuorevihanneksia ja tuoremehua
Päivällisellä taas pastaa ja puolikas ruisleipä, oli ihanaa <3
Iltapalaksi jäätelöä ja mansikkahilloa :-)
Punnasin itseni sunnuntaina aamulla ja illalla ja keräsin itseeni painoa 3.1 kg :-) Seuraavana aamuna jäljellä oli enää 1.1kg extraa ja tänään oli kaikki ylimääräinen hiilaripöhötys kadonnut. En punnaile itseäni normaalisti joka aamu, mutta nyt oli hauska katsoa missä mennään.

Tällä viikolla en menekään pt-treeniin, lauantaina on tiedossa Muoniossa Kultainen Mela -kumiveneiden koskenlaskun SM-cup osakilpailu ja säästään kaiken energian siihen! Eilen kävin hierojani luona pikaisesti ja hän laittoi tuohon oikeaan olkapäähän kinesioteipin, mitkä toivon mukaan vähän tukee sitä eikä olka niin paljon kipeytyisi melonnasta. Eilen ja tänään kävin salilla ja loppuviikon olen treenaamatta, olkoon samalla lepoviikko. Aamuaerobiset aion kyllä tehdä huomenna, torstaina ja perjantaina, tänään kävin kaverin kanssa kävelemässä Pyynikillä ja Pispalassa, Pispalan portaat tuli kavuttua vähän ripeämmin kun edellisillä kerroilla.

Nyt vähän lepoa, iltapalaa ja unta!