Kansikuva

Kansikuva

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Positiivisuudesta ym. tajunnanvirtaa

Jutta kirjoitti viikonloppuna blogissaan kommentoinnista Fitfarmin fb-sivuilla. Negatiivinen kommentointi on jotenkin tosi yleistä nettimaailmassa, on niin helppoa laukoa omia mielipiteitään, kun ei tarvitse katsoa ihmistä silmiin.

Asioistahan voi ja pitääkin olla eri mieltä. Kaikkien ei tarvii tykätä kaikesta, eihän tää maailman toimisi, jos ei mistään oltaisi eri mieltä. Mutta välillä sitä miettii, että pitääkö joka asiaan sanoa se oma mielipiteensä? Jos sä vaikka naamakirjassa kerrot, että uusin Tuure Kilpeläinen on ihan superhyvä, niin en mä tuu siihen huutamaan, että vittu mitä paskaa! Saatan tulla kirjoittamaan, että ei oo kyllä ihan mun juttu, mutta eihän se multa pois oo, että joku siitä tykkää :-) Pitääkö se oma negatiivinen mielipide tuoda aina esille?

Mun blogiin tuli Kiinan aikoihin kommenttia, että kirjoitan liian positiivisesti. Katselin joidenkin mielestä elämää Kiinassa liian vaaleanpunaistan lasien läpi. En kirjoittanut riittävästi negatiivisista asioista vaan kirjoitin liikaa positiivisista kokemuksista. Samanlaista kommenttia koin aikoinaan, kun olin sähköpostilistalla, missä oli joko kaksosten äitejä tai sitten vaan samana vuonna tms. syntyneiden äitejä, meidän kaksostytöt oli siis ihan vauvoja sillon. Joku lähti siltä listalta pois, kun ei kestänyt mun ns. helppoa elämää kaksosten kanssa :-(

En oo mielestäni koskaan ollut sellainen, että kehumalla kehuisin  omaa elämääni. En arvosta juurikaan mitään materiaa, mua ei kiinnosta muiden automerkit tai asuntojen omistussuhteet. Olen itse tosi pienipalkkainen ja kun miehen tulot suhteuttaa tähän perhekokoon ja mun palkkaan, niin ihan syystä meidän perhe ei käy Thaimaassa hiihtolomalla. Se, että mulla on taloudellisesti mahdollisuus tällaiseen valmennukseen, ei ehkä niinkään ole kiinni niistä tuloista vaan niistä menoista! En sano, että jokaisella olisi tähän halutessaan varaa, mutta kyllähän se on tosi paljon kiinni niistä omista valinnoista.

Mun ongelma on siis siinä, että en osaa kirjoittaa riittävästi negatiivisista asioista. Pakko tunnustaa, että olen myös tosi huono lukemaan niitä. En todellakaan lue blogeja, missä joku valittaa koko ajan jostain, en itse asiassa katsele nykyään pahemmin uutisiakaan, vaikka tiedostan kyllä ettei maailman ongelmat katoa, vaikka mä en niistä tiedäkään. En sulje silmiäni niiltä ongelmilta, olen kyllä mukana aikanakin taloudellisesti monissa hyväntekeväisyysjutuissa, minkä avulla toivottavasti jonkun elämä jossain paranee edes ihan ministi.

Olen kirjoittanut tästä valmennuksestakin pääasiassa positiivisia juttuja. Tää on tuntunut tosi helpolta. Mulle ei tee yhtään tiukkaa syödä päivittäin samoja ruokia, ruusukaali uppoo aina, vaikka paljon olisi muitakin vaihtoehtoja. Salitreenit aamutuimaan on ihan parasta ja pt-treenit jotain sanoinkuvaamattoman mahtavaa.

Mutta jos mä nyt keksin tähän jotain valitusta, niin säilyy tasapaino, voin olla sitten taas loppuvuoden positiivinen:
  • aamuaerobiset on mulle vaikeita, siis ne aamulenkit, mutta toivon vuodenajan muutoksen auttavan siihenkin ongelmaan
  • välillä aamulla väsyttää salille lähteminen ja joskus ahistaa, kun siellä tulee liian kiire
  • joskus aamupala tökkii, kun mehukeitto ja piltti on ihan eri makuisia
  • ärsyttää, kun ulkomaiset vadelmat pitää keittää ja maku menee ihan pilalle
  • viime aikoina unensaannin kanssa on ollut ongelmia
  • treenijuomien mittaaminen on ärsyttävää
  • 8kk karkittomuuden jälkeen edelleen tekee mieli karkkia (jouluna söin)
  • olkapää (kiertäjäkalvosin) on vaivannut enemmän/vähemmän jo 2-3kk
En mä nyt jaksa keksiä enempää. En oo mikään superihminen, ihan samanlaisia ongelmia on kun muillakin. Oon onnekas, kun mulla on hyvä parisuhde, mahtavat lapset, loistavat työkaverit, muutenkin loistavia ihmisiä lähipiirissä, taloudellisesti vakaa elämä, kiva koti, ihana koira, ihanan lyhyt työmatka, loistava valmennussuhde, hyvä pt, vähemmän nuha kun eilen, paljon proteiinipatukoita kaapissa, kesällä tiedossa kaksi reissua Lappiin, hyvin istuvat farkut, liput Raappanan Tavastian keikalle, liput syksyn Nordic Expoon jne. onhan noita ihania asioita!

No, tää oli tämmöstä tajunnanvirtaa taas, kunhan tyhjensin päätäni :-) Olen onnekas, kun oon tajunnut, että mun elämä on hyvä! Se ei ole mitään ihmeellistä, ihan tavallista, mutta se koostuu monesta pienestä jutusta, mikä tekee siitä todella hyvän! Tää valmennus on valmentanut mua monella tavalla, oon tuolta korvien sisältä ihan eri ihminen kun vuosi sitten ja toivon mukaan en kuitenkaan huonompaan suuntaan oo mennyt :-) Aion jatkaa samalla tiellä!

Tää?

Vai tää?

4 kommenttia:

  1. Aloin oikein miettiä, että valitankohan itse paljonkin! :) Mutta juu, täysin samaa mieltä! Jotenkin se vaan tuntuu väärälle kiljua onneansa koko maailmalle, ettei ny sitten vaan sattuis jotain tai joku alkais pitää leuhkana. :D Ps. teeppä postaus niistä unelmavartaloista, katotaan kuinka erilaiset tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et sä ainakaan liikaa valita, koska mä luen kyllä sun blogia :-) Tyytyväisyys asioihin ja elämään ei oo oikein suomalainen juttu tai ainakaan siitä ei saa kertoa!

      Mä koitan kaivella lisää noita hyviä kroppia ja teen siitä postauksen joku päivä! Aiemmin en oo voinut, kun en oo tiennyt, että minkälainen se mun unelmakroppa olisi :-)

      Poista
  2. Niin hyviä kirjoituksia taas, Satu, kiitos! Ja tää positiivisuus-juttu, aattelen niin samoin! Me koetaan ja nähdään sitä, mihin me fokusoidaan. Jos fokusoi valitukseen, kokee vaan ikäviä asioita. Jos fokusoi onnellisuuteen, näkee kaiken sen, mistä voi olla tyytyväinen ja onnellinen. Sillon aikanaan, kun oli raskaana, näki vaan vauvoja ja raskaana olevia naisia :)

    Just tän takia tää sun blogi on yks mun lemppareista ja tätä lukiessani aina ajattelen, että pitäisköhän munkin bloggailla... :) Mutta toistaiseks se saa pysyä vielä ajatuksena.

    Ihanaa treenintäyteistä vappua!

    Eija J.

    VastaaPoista