Kansikuva

Kansikuva

perjantai 31. elokuuta 2012

Parin ekan viikon kuulumiset

Moro!

Pahoittelen etten ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne blogiin näitä pt-valmennuksen alkujuttuja. Jotenkin tää liikunnan ja työn ja perheen yhdistäminen on aikaa vievä juttu ja koneella istuessa sitä vaan lähinnä ihmettekee kavereiden statuspäivityksiä fb:ssa.

Mutta nyt pikaisesti jotain ennen unille menoa. Tosiaan pari viikkoa sitten alkoi vuoden projekti Fitfarmilla. Tapasin valmentajani Mikon torstaina, kävimme ensin läpi vähän tavoitteita ja ruokavalion. Olen noita firman nettivalmennuksia käynyt muutaman läpi ja aika tutulta menut näytti, vaikka tekijä eri onkin. Ainakin näin alussa ruokaa on todella runsaasti, syön hiilareita mielestäni reilusti, on aamulla kaurapuuroa, lounaalla ruisleipää tai hedelmää ja vielä päivällisellä riisiä/pastaa/perunaa. Kasviksia reilusti, raejuustoa, marjoja ja "lihaa". Lihan suhteen tein ainakin tän vuoden ajaksi päätöksen, että syön sitä jonkin verran. Normisti olen syönyt kalaa, mutta en muita lihoja. En kuitenkaan jaksa vuotta syödä kaksi kertaa päivässä kalaa tai katkiksia ja esim. tofu ei vastaa noita, hiilareita on yleensä liikaa. Syön siis nyt ainakin kanaa ja kalkkunaa, muutaman kerran on mennyt naudanlihaakin. Alla eilinen päivällinen.



Joka aterialla syön proteiinia, rahkaa, raejuustoa tai lihaa. Rasvaa tulee öljyn, pähkinöiden ja soijalesitiinirakeiden muodossa. Lisäravinteina on mm. omega-3, magnesium, c-vitamiini ja monivitamiini, lisäksi syön vihreä tee -kapseleita, fat burnereita ja juon treenin yhteydessä lataus- ja palautusjuoman. Erinäisiä purkkeja ja jauheita on siis aika paljon :-)

Salilla käyn kolme kertaa viikossa ja treenaan kaksijakoisella ohjelmalla. Tuon lisäksi 4 krt/vk tunti aerobista, mielellään aamulla. Olen nyt muutaman kerran käynyt pyörällä salilla aamulla ennen töihin menoa, matkaa on edes takaisin n. 9km, mistä paluu lähinnä ylämäkeä. Pyrin käymään myös kerran viikossa Zumbassa, mistä tykkään tosi paljon!

Tänään kävin ekan kerran treenaamassa pt:n kanssa. Ekalla kerralla käytiin vain pikaisesti liikkeet läpi. Tänään oli sitten todellinen koetus! Olin kuullut jo etukäteen paljon mm. siitä kuinka pt:t eivät osaa laskea vaan aina tulee vielä pari lisää :-) Tuo oli niin totta. Kun piti tehdä 15 toistoa, niin sen jälkeen pitikin tehdä vielä 10 ja vielä 4 ja vielä 2 jne., tuo oli pääkopalle iso juttu, kun ei tiennyt, koska pääsee lepuuttamaan. En olisi voinut kuvitellakaan, että treeni on noin rankka. Armoa ei tunnettu hetkeäkään, pt kyllä tiesi, että mihin voimat riittää ja avusti tietysti muutamassa loput toistot, kun ei omat voimat enää riittäneet. Kyllä siellä sai vähän sääliviä katseita, kun pt huusi tekemään lisää :-) Rankka kokemus ja olin onnellinen, kun tunti loppui, mutta ehdottomasti näitä lisää! Ja parin viikon kuluttua meenkin seuraavan kerran, eri pt:n kanssa tosin.

Hienosti on alku mennyt, säännöllinen syöminen on vaatinut vähän opettelemista, mutta alkaa sujumaan. Viime viikonloppuna olin la-su reissussa ja pitkälti omien eväiden turvin. Kolmen viikon kuluttua olen 4 pv reissussa ja vaatii suunnittelua sekin. Pitää ehkä ottaa Tallinnaan omat rahkat ja raejuustot mukaan, onneksi siellä on keittomahdollisuus, niin voin ehkä jotain kokkailla sielläkin. Yhden illallisen syön muiden kanssa, mutta sekin on näillä näkymin aika lailla ohjeiden mukainen.

Koitan kyllä tätä päivitellä nyt tiuhempaan, ruokakuvia vaikka :-) Onpahan sitten itsellekin luettavaa myöhemmin, kun projekti on loppusuoralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti