Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Fiiliksiä menneestä ja tulevasta viikosta

Taas on yksi viikko takana ja oli taas jotenkin tahmanen viikko. Treenejä tuli neljä salilla ja yksi toiminnallinen treeni ulkona. Takareidet jäi tällä viikolla kokonaan tekemättä, mutta kai ne siellä mukana edelleen pysyy eikä kokonaan pois kuihdu!

Tein salitreenin ma-to ja torstai-iltana tajusin, että perjantaina olisi vissiin hyvä pitää lepopäivä. Virtaa olisi kyllä ollut, mutta koitan nyt muistaa ton levonkin tärkeyden. Etenkin kun ensi viikolla on taas kouluviikko, mikä on aina rankka, kun ajan käytännössä pimeän aikaan sen 1000 km, onneksi ei vielä mitään kamalia kelejä ole luvattu, paitsi torstaiksi kai lumisadetta?

Keskiviikkona treenasin pitkästä aikaa tyhjällä vatsalla, kun oli treffit salilla yhden tiimikaverin kanssa. Ei kulkenut jotenkin ollenkaan ja tulin vaan  kauhean huonolle tuulelle. Treffasin vielä toisenkin kaverin kahvittelu merkissä, mutta kotiin päästyäni oli vaan jotenkin ahdistunut ja vihainen :-/  No, helpotti se onneksi.

Torstaina treenasin taas Harrin kanssa ja tehtiin selkää. Oli kyllä tosi hyvä treeni taas, vaikka vikassa liikkeessä ekaa kertaa kiroilin pt-valmennuksen aikana! En juurikaan kiroile, mutta koin ton ihan positiivisena kehityksenä kuitenkin. Oon ollut aika sillein hitaasti aukeava, suunnilleen hengittänytkään ekoissa pt-treeneissä, ihme kun tulikin aina huono olo :-) En juurikaan treeneissä pidä ääntä, lähinnä laitan silmät kiinni, kun tulee tosi tiukkaa. Välillä tuntuu ettei haittaisi vaikka vähän uskaltaisi antautua enemmänkin siihen touhuun, tulisiko sitä vielä parempia tuloksia, jos uskaltaisi vähän huutaa ja kirota? En tiedä, ehkä se vielä selvii, tosin voi mennä pari vuotta seuraavaan "edistysaskeleeseen" :-)

Harri antoi palautetta olkapäistä, oli järkyttävät, joten eiköhän tässä oo jotain tulosta syksyn aikana tullut! Joulukuun alussa meenkin pääjehun luo kuntotsekkiin ja kiva kuulla, että mitä mieltä on mun tän hetken kunnosta. Senttejähän mulle on tullut ihan joka paikkaan viimeisen parin kk aikana, haba on kasvanut pari senttiä, mikä tuntuu hurjalta! Myös vyötärönympärys on kasvanut, mulle tuntuu kertyvän niin helposti tohon keskivartaloon, mut koska sitä lihastakin on joka paikkaan tullut, niin en anna vatsan menoa haitata! Odotan kuitenkin jo innolla jossain vaiheessa eteen tulevaa dieettiä, kun pääsen mahasta eroon ja näen, mitä tuolla kaiken pehmeyden alla oikeasti on!

Sitä jotenkin kovin usein tulee semmonen fiilis, että ei musta ole mihinkään ja tule mitään. Reilussa vuodessa on vaan tapahtunut niin paljon ettei pää meinaa pysyä perässä! Onneksi noi fiilikset on kuitenkin hetkittäisiä ja suurimman osan ajasta mulla on huippufiilis. Oon tehnyt ison työn, tavoitteet on korkealla ja niitä kohti mennään kovaa vauhtia. Välillä vähän mutkitellen, mutta eteenpäin kuitenkin!

Tässä hyvin lyhyesti ja ilman kuvia viikon ainut blogaus, pahoittelen! Viikko tulee olemaan varmasti hiljainen, koulu vie kaikki mehut. Ottaisin tosi mielelläni vastaan kaikenlaisia tsemppiviestejä, sekä tänne blogiin, s-postiin ja kavereilta facebookiin. Edellinen kouluviikko oli jotenkin tosi vaikea, olin fyysisesti tosi väsynyt ja henkisestikin jotenkin ihan rikki! Toivoisin ettei tää viikko olisi niin vaikea, autatteko mua siinä?

Ihanaa viikkoa teille!

2 kommenttia:

  1. Sun pitää Satu muistaa se kaikki, mitä olet jo tähän mennessä saanut aikaan! Toki aina pitää olla katse kohti myös tulevaa, mutta muista iloita jo saavutetuista asioista :)

    Tästä viikosta tulee hei hyvä viikko! Eikö vaan :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kia! Viikko alkoi ainakin hyvin, oon saanut hurjasti tsemppiviestejä ja niiden voimin eteenpäin!

      Iloista viikkoa sullekin :-)

      Poista