Kirjoittelin viimeksi hukassa olevasta kehonkuvasta. Eipä sitä ole vielä löytynyt ja hukassa tulee olemaan varmaan vielä pitkään! Näin tänään pari kuvaa elokuulta, kun oltiin koulun kanssa vaeltamassa. Näytin niissä jotenkin tosi pieneltä. Sniff.
Lauantaina oli pt-päivät ja kävin treenaamassa olkapäät. Meillä oli tosi hyvä treeni, ihan parhaita pt-päivien treenejä, missä olen ollut! Tehtiin kiertoharjoitteluna aikaa vastaan. Oli kahdeksan eri liikettä, jokaista tehtiin minuutti ja puoli minuuttia oli aikaa vaihtaa seuraavaan liikkeeseen. Pieni tauko ja uudestaan, neljä kierrosta taidettiin tehdä.
Wfc ja Fitarmin pt-päivät |
Vipareita tekemässä |
Päivätorkut |
Mulla menee yleensä aina tiukan paikan tullen silmät kiinni ja niin mä tota ylläolevaakin tein aika pitkälti silmät ummessa :-)
Vipunostoja eteen |
Treenin jälkeen mulla oli reilu tunti aikaa käydä suihkussa ja syödä evästä ja sitten olikin posetreenien vuoro. Tällä kertaa meitä olikin 20 Body Fitness -tyttöä ja meidän jaettiinkin heti kahteen ryhmään, yli ja alle 170cm. Mä oon semmosen n. 157cm pitkä, joten ei tarvinnut arpoa, että kumpaan ryhmään kuulun :-)
Sirpa piti pitkille tytöille treenit ja Satu Kalmi Helsingistä meille lyhyille. Lähinnä me tehtiin niitä neljäsosakäännöksiä, eli treenattiin niitä asentoja sekä tietysti line up -asentoa. Koska meitä oli niin paljon, niin hirveän henkilökohtaista opastaminen ei tällä kertaa ollut, mutta tuli kyllä monta kertaa pyörähdykset tehtyä ja samalla vähän rutiinia niihin saatua.
Takapose, ei taida selkä olla oikein kunnolla auki? |
Lokakuun 15 ja tammikuun 25 |
Mulla on pikkasen ollut noiden olkapäiden kanssa ongelmia. Oikeassa vaivasi vuosi sitten kiertäjäkalvosin ja nyt kun olkapäitä on enemmän tahkottu, niin pikkasen on taas ilmoitellut olemassaolostaan. Vasen puoli ei ole kipeä, mutta treeneissä huomaa ihan selkeän voimatasoeron eli vasen ei jaksa läheskään yhtä paljon kun oikea. Ja sen näkee ehkä tosta tammikuun kuvastakin, että vasen olkapää ei oo yhtä "tykissä". No, kävin eilen Ristolla hierottavana, ensin murjottiin selkä kuntoon, se olikin tosi jumissa vähän joka puolelta ja siltä se on pidemmän aikaa tuntunutkin. Sanoin jossain vaiheessa, että olisi kiva puristella jotain stressipalloa käsissä, kun sattuu niin pirusti ja sainkin sitten pienen pyyhkeen käsiini :-) Käsitin etten ollut ensimmäinen sitä tarvitseva, ehkä ens kerralla vielä suukapula :-D
Selkä saatiin siis kuntoon ja sitten hoidettiin olkapäät, mulla oli vasemman lavan alla oleva lihas ihan krampissa ja se ilmeisesti oli syynä tohon voimaeroon. Käsiteltiin molemmat puolet ja oikea ei ollut kipeä ja liikkuvuus oli hyvä, vasen sattui pirusti ja liikkuvuus oli huono. Aikansa Risto sitä käsitteli ja lopuksi testasi vielä, että voimaa oli tullut huomattavasti lisää. Huomenna mulla on pt-treeni ja olkapäitä tehdään, siinä sitten näkee, että riittikö tuo käsittely vai laitetaanko vielä teipit.
Illalla sitten mietin taas kerran sitä, että vitsi, että oon hyvissä käsissä! Mulla on valmentaja, vähän toistakin, sitten kasa noita personal trainereita, jotka osaa ja tietää ja mua piiskaa. On peruspunttitreeniä ja toiminnallista ja aina oppii jotain uutta. Sitten toi kehonhuolto, oon huono venyttelemään, mut sit mulla on mahdollisuus käydä huippuhierojalla, joka tuntuu parantavan vaivan kun vaivan, jos vaan tajuaa sille niistä kertoa!
Hankin pari viikkoa sitten Zero Pointin kompressiosäärystimet, kun olin kuullut niistä niin paljon hyvää. Ostin ne juuri ennen lepoviikon alkua, joten treeneihin ne ei ole vielä päässeet mukaan, olen kuitenkin käyttänyt niitä jonkin verran ihan kotosalla ja viime viikolla koulussakin. Tuntuu, että jalat on jotenkin vähemmän väsyneet niiden kanssa. Jatkossa tulee varmasti käytettyä noita treeneissäkin. Pinkit ei oo ihan mun väri, mutta kaupassa ei ollut mun kokoa muita värejä tarjolla, joten noi sit lähti mukaan. Ihan söpöt ne on, eikös vaan :-)
Pötköttelyä sohvalla |
Sää suosi meitä |
Joskus kuvissa vähän enemmän vaatetta päällä :-) |
Mutta nyt painun koiran kanssa tuonne pakkaseen ja sitten odottelemaan tämän illan Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmaa, tällä kaudella tulee olemaan taas mun oma valmentaja Mikko mukana, samoin muutama muakin ohjannut pt ja tietysti Bull, jonka kommentteja on aina hauska kuunnella :-)
Muistakaa treenata ja syödä rahkaa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti