Kansikuva

Kansikuva

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Lavalle lompsis... :-)

"Se on nyt sitten päätetty, ei tarvii enää asiaa miettiä", sanoi Jari "Bull" Mentula eilen kuntotsekin jälkeen. Ja niin se nyt sitten on, tämä tyttö nousee lavalle keväällä 2015 Body Fitnessin Masters -luokassa, apua!!! :-)

Oon tuota kisajuttua pähkäillyt jo pitkään. Melko usein joku jossain kysyy, että tähtäänkö mä kisoihin, kun treenaan niin kovaa ja syön niin tarkasti. Aiemmin olen sanonut, että en tai en usko, mutta eihän sitä koskaan tiedä :-) Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt asiaa enemmän. Olen jotenkin kaivannut vielä selkeämpää tavoitetta, selkeämpää motivaation lähdettä. Miettinyt, että olisiko musta siihen?

Laitoin muutama viikko sitten meiliä Jarille. Kirjoitin, että en tiedä haluanko edes lavalle, mutta haluaisin tietää hänen kantansa asiaan, voiko tästä kropasta tulla lavakelpoinen? Sovimme, että käyn pt-päivillä näyttäytymässä ja kertoo mielipiteensä. Eilen sitten kävin, näin edellisenä yönä asiasta untakin :-) Siellä sitten olin alusvaatteet päällä Jarin ja Fitfarmin toisen kisavalmentajan Samuli Koutajoen edessä. Apua :-)

Jari käski laittaa kantapäät yhteen ja seistä suorassa. Sitten pyysi jännittämään reisiä ja samat sivulta ja takaa. Sitten tuomio! Kropassa on yksi kohta, mikä tuottaa ongelmia ja se on tuo keskivartalo, siinä on vielä paljon rasvaa ja luonnollisesti ylimääräistä nahkaa. Muutoin kropan malli on hyvä ja jalkoja kehui vallan, takareiden kaari on hyvä ja etureisissäkin on lihasta. En enää muista tarkasti Jarin sanoja, mutta mun reidet oli hullulla tavalla järkyttävät tai jotain sinne päin :-) Mutta toi oli siis kehu, luulen ainakin ;-) Sanoi myös ettei yleensä pyydä reisiä jännittämään, koska siitä ei isompaa muutosta tule, mutta koska tiesi, että oon paljon jalkatreeneihin panostanut, niin pyysi ja ilmeisesti siellä joku liikahti, reisissä siis :-)

Mun kisoihin on nyt sitten 1v 6kk aikaa. Sain ohjeeksi varata ajan yhdeltä Fitfarmin pt:ltä, joka on myös fysioterapeutti ja hänen kanssaan katsotaan vastatreeni kuntoon. Syvät vatsat pitää saada hyvään kuntoon, jotta osaan hallita tota vatsaa. Rasva siitä lähtee ajan kanssa ja nahkakin menee kasaan, mutta mun täytyy myös oppia pitämään se vatsa kurissa.

Varasin myös ajan Sirpalta, joka on meidän ihana posevalmentaja ja katsotaan poseeraukset kuntoon. Olen melko epävarma korkokengillä kävelijä ja ihan ensimmäiseksi mun pitää ostaa korkkarit ja alkaa kävelemään niillä ihan kotosalla. En nyt heti osta varsinaisia kisakenkiä vaan jotkut vähän korkeammat ihan peruskorkkarit ja aloitan treenit niillä. Posetreenissä sitten katsotaan se kävely ja ne Body Fitnessiin kuuluvat poset ja niitä alan sitten treenaamaan kotona mahdollisimman paljon!

Enpä olisi vuosi sitten ja n. 30 kg painavampana uskonut, että tää ikinä olisi mahdollista! Tai useampi vuosi sitten, kun paino oli reilu 40 kg enemmän! Mä en oo enää nuori (no en vanhakaan) eli ikää on nyt 39v, mä kuitenkin pystyn vielä ihan mihin vaan, pitää vaan uskaltaa heittäytyä! Ei oo pakko, mutta mä haluan, koska mä voin! Haluan nähdä, että mihin musta on!

Eilen oli myös pt-päivät ja treenasin etureisiä. Treenit veti Mikko ja Tony ja mua kävi varmistamassa myös Harri ja Jutta. Oli kyllä tosi hyvä treeni! Tehtiin kapeaa syvää kyykkyä smithissä, lyhyttä askelkävelyä, siitä kapea hack, reiden ojennus, lankkukyykky ja kapea prässi. Noita väännettiin kolme kierrosta ja välissä tehtiin kuolemaa :-) Noiden jälkeen vielä kiva loppujumppa, varpaillaan askelkyykkyä, kyykkyhyppyjä ja vika liike tehtiin myös varpaillaan, käsillä nilkoista kiinni ja mentiin kyykkyyn ja suoristettiin jalat ja taas alas. Melkoisen hapoilla oli jalat ton jälkeen!

Nyt on kyllä vähän pakaratkin kipeet, meinaan aina kyykyssä ottaa takapuolen apuun ja siitä Tony mulle eilen moneen otteeseen sanoikin, mut kun se tulee vaan, kun etureisistä voimat loppuu. Sinänsä ei oo vaarallista, että takapuolikin iskua sai, kun sinnekin pitää muotoa saada! Pää on sitten toinen, mikä kyllä vaatii jotain treeniä, mulla loppuu usko niin paljon aikaisemmin, kun voimat, se tuli eilenkin moneen kertaa todettua. Mutta mä kehityn siinäkin, tiedän sen! Pitäisi vaan oppia tyhjentämään pää, tehdä hamaan loppuun asti.

Tiimikaveri leikki eilen paparazzia ja otti musta pari kuvaa, missä ähisen prässissä, tässä niistä toinen:



Huomenna on mun vika treeni Gogolla ja tiistaina alkaa tositreenit Wolfilla! Jeejee! Torstaina on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa mun opintovapaa. Koulu teettää paljon töitä, mutta ihan mahtavaa, että pystyn satsaamaan myös treenaamiseen enemmän!

torstai 19. syyskuuta 2013

Treeniä, treeniä!

Siitä koostuu ainakin tää kesälomaviikko! Opiskelun aloittamisen ja opintovapaalle jäämisen vuoksi joutunen ehkä vähän vähentämään mun pt-treenejä, sillä kun tulot pienenee, niin väkisin niitä menojakin on vähennettävä. Ei oo kuitenkaan ihan vielä tuo päässyt käytäntöön :-)

Oon tällä viikolla tosiaan kesälomalla ja kesäloman kunniaksi varasin parikin pt-treeniä. Harrin kanssa treenaillaan edelleen aika säännöllisesti se kerran viikkoon, välillä on ollut taukoa, kun sankari oli syksyn SM-kisoissa mukana ja voittikin siellä oman luokkansa (alle 90kg) mestaruuden, mulla on siis kunnia treenailla Suomen mestarin kanssa :-) Mutta kisavalmistelujen vuoksi on välillä ollut treenittömiä viikkoja ja olen treenaillut välillä vähän muidenkin kanssa. Tiedossa on Harrittomia viikkoja lokakuussakin, kun herra lähtee Ulan Batoriin (?) kisaamaan vähän lisää.

Minä ja Tampereen herkkusieni :-)

Maanantaina kävin ekaa kertaa treenaamassa tuolla Wolfilla ihan itsekseni. Olen siirtymässä sinne lokakuun alusta lähtien ihan kokonaan ja menin testaamaan, kun oli sovittu treffit yhden toisen valmennuksessa olevan kanssa. Kyllä heti treeni tuntui erilaiselta, kun siellä valvovien silmien alla teki :-) Ja kyllä tuolla vaan on ihan erilainen tekemisen meininki, tilaa on touhuta ja laitteita paljon, ei tarvii niin paljon jonotella, jos ollenkaan.

Tiistaina treenasin Killen kanssa olkapäitä. Killekin menestyi syksyn kisoissa, tuli toiseksi raskaassa sarjassa ja on lähdössä lokakuussa kilpailemaan Espanjan auringon alle. Mulle on tullut sellainen fiilis, että olkapäiden pitäisi vähän kasvaa ja siihenhän auttaa hyvä treeni ja tietty ruokavaliokin. Oon mielestäni tehnyt hyviä olkapäätreenejä itseksenikin, mutta hyvähän niitä on välillä tehdä noiden gurujenkin kanssa. Aina oppii uutta ja vähintään saa treenit tehtyä ihan tappiin asti! Suosittelen kovasti treenejä Killen kanssa, hyvä tyyppi ja treenit on tiukkoja!

On tonne jotain pattia tullut :-)

Eilen en treenannut ollenkaan, kävin kyllä pikaisesti salilla, mutta varsinainen oma treeni jäi tekemättä. Kävin aamusta hierojalla ja tunnin aikana käytiin yläkroppa läpi. Mitään isompaa jumia ei missään ollut, mutta alaselässä kuitenkin vähän jotain ja takaolkapäät oli varmaan edellisen päivän treenistä vähän jumissa. Paljon kipeitä paikkoja Risto löysi ja kiva on aina tuollakin höpötellä treenijuttuja hieronnan lomassa, ei satukaan niin paljon, kun ei keskity siihen kipuun :-)

Tänään kävin aamulla aikaisin lenkillä, vielä oli vähän hämärää kun lähdin ja en viitsinyt lähteä metsään nilkkaani taittamaan. Olen viime aikoina hoitanut lenkit melko lailla metsäpoluilla, siellä on vaan jotenkin ihanan rauhallista ja samalla voin opiskella luonnontuntemusta. Ihan eri silmin sitä luontoa katsoo, kun ennen koulun aloittamista. Alkaa olla jo sammaleet ja jäkälät tuttuja, siihen se sitten jääkin :-)

Jotain sieniä :-)

Lenkin jälkeen aamupalaa, mulla on nykyään treenipäivinä aamupalalla sekä puuro että rahka. Pari vuotta sitten mua ei olisi saanut syömään puuroa mitenkään, mutta nyt oon ihan innoissani siitä, että saan viitenä päivänä syödä aamupuuron :-) Iso on aamupala, mutta hyvin se uppoo! Aamupalan lisäksi myös treenin jälkeisellä aterialla on hiilarit vähän lisääntyneet ja näillä liikkeillä sitä lihasta ehkä tulee vähän lisää. Treenijuomat muuttui myös kevyesti ja sillä saatiin treeniin lisää tehoja.

Pieni hiilariateria mun lempijätskirasiassa :-)

Tänään oli sitten Harrin kanssa treeniä. Tyyppi on vielä hyvissä ruoissa ja treenit kovempia kun just ennen kisoja :-) Tehtiin tänään takareisiä ja persausta. Ensin vähän pistoolikyykkyjä, tein ekaa kertaa ja oli kyllä pirun vaikeita! Tuen kanssa meni ihan ok, mutta ilman tukea en tainnut päästä kertaakaan ylös. Harri ja Terokin koitti näyttää mallia, mut kun ei osaa ja pysty, niin ei :-) Mentiin sitten tekemään hack-kyykkyä, mikä on toinen kammolaite. Aika hyvin se kuitenkin tänään meni. Tehtiin supersarjana hackin kaverina reisien koukistusta maaten käsipainolla eli käsipainoa puristettiin päkiöillä, pyrkimys oli tehdä enemmänkin puristaen kun voimalla. Vika hack-sarja oli tiukka, piti tehdä aina 5 toistoa ilman taukoa ja sitten Harri vähensi painoa, kunnes ei ollut vähennettävää ja se alkoi lisäämään :-) Ja kun oli aikansa lisännyt, niin taas vähensi, sit aloin vähitellen kyllä jäämään pohjaan ja olipa vaikeeta tulla ylös, vaikka painoa ei tainnut olla enää yhtään... Reiden koukistukset käsipainoilla päälle ja huh, aikamoiset tönkköjalat oli :-)

Noiden jälkeen prässiä, melko leveetä ja heti perään reiden koukistusta ihan istuen. Prässissä hitaasti alas ja räjähtäen ylös. Räjähtävyys ei oon mun parhaita puolia, mutta parhaani tein :-) Reiden koukistuksessa pitkää sarjaa, oliko jopa 30 toistoa? Noita tehtiin pari kierrosta, 3 ehkä. Loppuun vielä askelkävelyä omalla painolla pitkällä askeleella, hitaasti taas alas, venytys ja nopeammin ylös. Sitten loppui, huh, mä selvisin :-) Kyllä tuolla välillä vähän meinaa silmissä pimetä, huonoa oloa pukkaa ja kaikkee, mut on se mahtavaa ja olo treenien jälkeen on aina niin hieno!

Vähän reisikuvaakin :-)

Lokakuun alusta siirryn tuonne Wolfille kokonaan treenaamaan ja saan heti kuun alussa myös uuden treeniohjelman. Toivoin rankempaa treeniä, kun jotenkin tuntuu siltä, että haluaisin nyt ottaa kaiken irti tästä touhusta! Haluun, että joka treenin jälkeen oon ihan puhki ja tiedän antaneeni kaiken!

Koitan tässä nyt aktivoitua taas tän bloggaamisen kanssa, ajatus on, että alkaisin jokaisen treenin jälkeen kirjaamaan vähän fiiliksiä treenistä. Mahtaako tuollaiset päivitykset kiinnostaa? Tai mikä kiinnostaisi, mistä haluaisit, että kirjoittaisin? Pitäisikö olla vähemmän kuvia vai enemmän? Pitäiskö mun tehdä Facebookiin blogille oma sivu? Sana on vapaa :-)

maanantai 19. elokuuta 2013

Kokemuksia Mielikylvystä ja salaisia unelmia?

Motivate Me
Onko sinulla tavoitteita tai unelmia, joiden toteuttamiseen haluat lisää motivaatiota? Motivate Me -tunnilta saat mielikuvaharjoitusten avulla lisää voimia ja motivaatiota päästä yhä lähemmäs tavoitettasi. Ehkäpä jopa uskallat lähteä tavoittelemaan asioita, joista olet aikaisemmin vain uneksinut?


Tuo teksti on Mielikylvyn nettisivuilta lainattu ja tuolla tunnilla kävin mieheni kanssa eilen. Ostin jo alkukesästä meille 5 kerran kortin tuonne, kun halvalla sain. Emme ole kuitenkaan siellä saaneet aikaiseksi käydä ja kun kortti on kuun loppuun asti voimassa, niin tällä viikolla käydään ihan urakalla! Pari kertaa jää ensi viikkoon.

Eilen oltiin tuolla Motivate Me -tunnilla, joka on itsensäkehittämistunti. Mulle rentoutuminen on aika vaikeaa ja ajatus siitä, että makaan tunnin hiljaa paikoillani on ehkä jopa vähän ahdistava. Olen käynyt tuolla kerran aikaisemmin pt-päivien yhteydessä ja nyt oli kyllä helpompaa löytää rento asento divaanilla. Paikan pitäjä ja tuntien vetäjä on kyllä tosi taitava ja rentouduin kyllä todella nopeasti, se on jännä tunne, kun kropasta tulee sellainen ihan raskas ja tavallaan sitä ei tunne enää ollenkaan.

Jossain vaiheessa tipahdin, nukahdin tms., jotenkin vaan havahduin siihen, että kurkku on ihan kuiva ja en ole aivan varma, että kuulinko kaiken puheen :-) Tämä on kai aika tyypillistä. Havahduin kuitenkin kuulemaan juuri sitä motivaatio-osuutta ja ja näinkin todella selkeästi silmissäni sen tavoitteen, mihin päädyn ja mitä tein matkan varrella.

Mä mietin siinä, että tavoitteena on päästä todella hyvään kuntoon, lähdin hakemaan motivaatiota tulevalle vuodelle miettimättä sen kummemmin sitä lopputulosta. Mutta mitä sitten näin? Näin itseni kisalavalla! Siellä oli tummaa taustaa vasten valokeilassa ja tuossa aamulenkillä kun sitä kuvaa mietin, niin mulla oli kyllä todella isot reidet siinä muuhun kroppaan verrattuna :-) Ja hei, mulla oli myös pitkät hiukset!

Harjoituksen aikana katsottiin taaksepäin ja katsottiin, että mitä matkan varrella oli tapahtunut, että pääsin tuohon lopputulokseen. Mä näin itseni katsomassa olkani yli taaksepäin ja näin itseni melomassa kajakilla ja kiipeilemässä kalliolla :-) Mietittiin myös niitä vastoinkäymisiä, joista selvisin, eteen tuli hervoton kipollinen irtokarkkeja, jotka työnsin edestä pois.

Aika jännää. Jännää se, että näin kaiken tavallaan niin selkeästi. Karkitkin oli vain kippo tummalla taustalla, en nähnyt mitään ympärilläni.

Kisajuttuja olen miettinyt paljon, niin moni kaveri ja tuttu on nyt kisoihin valmistautumassa. Tiedän myös, että mä pystyn kyllä mihin vaan, jos aidosti haluan! Kroppa tietysti voi pistää vastaan ja vielä en tiedä miten tuo nahka käyttäytyy, kun rasva vähenee. Vatsan kohdalla nahka on selkeästi vetäytynyt, mutta toki sitä vielä on, kuten myös käsivarsissa ja reisissäkin. Mutta aika näyttää miten noiden käy.





Mutta en tiedä, jotenkin ne kisat ei vaan oo ehkä mun juttu. Kaikki se bling bling, mistä monet hehkuttaa, ei vaan oo mun juttu. En näe itseäni valitsemassa bikinejä ja suunnittelemassa kynsiä. Ja korkokenkäkävely :-) Arvostan kuitenkin suuresti kaikkia, jotka sinne lavalle nousee tai on noussut, se vaatii niin paljon työtä ja omistautumista!

Tiedän kuitenkin, että selkeä tavoite mulla pitää olla tässä touhussa, että jaksan treenata kunnolla ja noudattaa ruokavaliota. En halua valmennuksen jälkeen palata ns. normiin, vähentää liikkumista ja alkaa syömään perinteisen lautasmallin mukaan. En myöskään näe itseäni oikein treenaamassa näin ihan vaan treenaamisen ilosta, joku tavoite pitää aina olla! Mutta onko se tavoite kisat vai jotain ihan muuta?

Nyt tavoitteena on kuitenkin olla vuoden kuluttua ns. kisakunnossa ilman kisoja, elämäni kunnossa 40-vuotiaana, eikös se ole aika hyvä tavoite? Vuoden kuluttua näkee vähän, että missä kunnossa tää kroppa dieetin jälkeen on ja sitten voi miettiä uusia tavoitteeita.

Nyt valmistautumaan pt-treeniin, tiedossa taas tunti jumppaa Harrin kanssa, ihan parasta, vaikka välillä meinaa vähän itkettääkin :-)

perjantai 16. elokuuta 2013

Vuosi pulkassa

Tänään on ensimmäisen Fitfarm-vuoden viimeinen päivä, mutta ei hätää, huomenna alkaa toinen vuosi :-)

Laitan tähän ekaksi kuvakollaasin, mikä on ollut tänään myös Fitfarmin julkisilla Facebook-sivuilla. Katsoin, että kuvaa on jaettu 17 kertaa, mistä muutama on mun ystävien sivuille, mutta muiden kohtalosta en tiedä. Aika hurjaa, että mun alusasukuvat pyörii nyt ties missä, mutta toki mä tuon riskin tiesin kuvan sinne laittaessani. Syy tuon kollaasin tekoon oli se, että itse saan tuollaista muutoskuvista niin paljon motivaatiota. Se luo uskoa omaan tekemiseen, kun näkee, että joku muu on onnistunut! Mutta laitetaan se kuva :-) Klikkaamalla sen saa isommaksi.


Sitten vähän mittoja, ensin mitat 17.8.2012, paino tänään 16.8.2013 ja erotus:

Paino 97.6 kg / 67.4kg / -30.2 kg
Vyötärö 115 cm / 79 cm / -36 cm 
Lantio  120 cm / 93 cm / - 27 cm
Hauis   33 cm / 27 cm / - 6 cm
Reisi    60 cm / 52 cm /- 8 cm

Rinnanympärys 120 cm / 94 cm / - 26 cm

Painoa on siis kadonnut n. 30 kg ja senttejä hävinnyt reilun metrin :-)

Vuosi on ollut mahtava! Oon tehnyt hillittömästi töitä muutoksen eteen, mutta kovin vaikeata ei ole ollut missään vaiheessa. Suurimpia haasteita on aiheuttanut melkein koko kevään kestänyt makeanhimo, joka on nyt vähän helpottanut, mutta kun karkkia näen, kaupassa, mainoksessa, lasten lauantaikipoissa, niin mieli tekee! 

Laitoin just mun valmentajalle meiliä, mittoja ja muutenkin vähän ajatuksia tästä ekasta vuodesta. Kirjoitin, että olisin voinut tehdä enemmänkin töitä. Aina ei oo toteutunut kaikki treenit ja aamulenkit, joskus joku treeni on jäänut väliin tai lenkki, välillä lenkit on olleet lyhyempiä tai oon tehnyt ne vasta illalla. Oon kuitenkin koittanut kuunnella omaa kehoani, yrittänyt nukkua riittävästi ja nyt kesällä tietysti viettää aikaa myös perheen lomalaisten kanssa. 

Tiedän, että jatkossa töitä pitää tehdä enemmän, että siihen kisakuntoon pääsen. Toivon, että opintovapaalla mulla on myös treenille enemmän aikaa, pystyn treenaamaan myös viikonloppuisin, mikä ei oo nyt oikein onnistunut. Ehkä mulla on myös enemmän aikaa nukkua :-) Opiskelujen myötä tulee myös enemmän liikuntaa, kun tulee oltua paljon luonnosta, haluan myös kokeilla erilaisia liikuntalajeja, melontaa, kiipeilyä, talvella lumikenkiä ja sukset tulee varmasti myös hankittua, johan mä olen pari vuotta niiden ostoa harkinnut :-)

Tänään olin vuosipäivän kunniaksi treenaamassa Teron kanssa ja treenattiin selkää. Mulla oli ajatuksena päästä mavessa päälle 100 kg:n, mutta ei se kyllä onnistunut. Tiedän kuitenkin, että ens viikolla teen sitä varmemmin ottein, sain vahvistusta sille, että tekniikka on kunnossa, mun pitää vaan uskaltaa vetää se tanko maasta! Tehtiin paljon ylä- ja alataljaa, pitoja ja pumpaten, lopuksi giant settiä eli varmaan ainakin 10 eri liikettä ihan peräjälkeen, lopussa musta tuntui, että mun kädet vaan roikkui mukana ja Tero teki kaiken työn :-) Mutta oli tosi hyvä treeni, turhaan ei oo Teroa kehuttu, suosittelen!

Treenin jälkeen koitin ottaa pukkarissa kuvan päivän kunnosta, mutta vähän kädet tärisi, tässä kuitenkin paras otos:


Itsellä kuvassa katse kiinnittyy heti tohon keskikroppaan, siinä on tavaraa vielä ihan liikaa! Mutta vuoden päästä ei enää ole!

Ihanaa viikonloppua kaikille, mulla se menee töitä tehdessä, mutta tiistaina on taas seuraava vapaa ja sillon olisi taas pt-treeni tiedossa, keskiviikkona pääsen pitkästä aikaa hierojalle, mikä on ihan huippua! 

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Haastava kesä takana + pt-treenistä

Jäin äsken miettimään, että miksi tämä kesä on treenien suhteen ollut niin vaikea? Mulla on ollut muutama tosi hyvä treeniviikko, ja melkein kaikki treenit itsessään on olleet tosi hyviä, mutta se 5 treeniä viikossa ei ole toteutunut kun muutaman kerran, aamuaerobiset paremmin, niitäkin pitäisi olla se 5/vk.

Toki kesällä on niin paljon muuta ja töissäkin olen ollut heinäkuun kahta lomaviikkoa lukuunottamatta. Muu perhe kun on lomaillut enemmän, niin ei henno oikein lähteä töiden jälkeen enää salille. Haluu myös olla auringossa ja tehdä paljon muuta. Selityksiä, selityksiä :-)

Kesäkuun alussa oli se kumivenehässäkkä ja varmasti se on vaikuttanut myös paljon. Päässä on pyörinyt niin paljon monenlaisia ajatuksia kuten, kuka mä olen ja mitä haluan? Ei ihan helpoimpia kysymyksiä! Ei oo jaksanut oikein keskittyä tähän projektiin täysin energioin, enemmänkin tää on mennyt siinä sivussa.

Mulla on ollut myös tosi paljon erilaisia ruokahimoja, ihan näkkileivästä lähtien. Kävin pari viikkoa sitten juttelemaan Fitfarmin mentaalivalmentajan kanssa ja se auttoi tosi paljon. Sen jälkeen mielitekoja ei ole ollut ollenkaan niin paljon, heti, kun alkaa tehdä vaikka karkkia mieli, tulee päähän kuva musta melomassa tai kiipeilemässä. Aion ottaa tuon mentaalipuolen osaksi pian alkavaa toista valmennusvuotta, ilmaista se ei ole, mutta jätän sitten jonkun pt-treenin väliin, jos siltä tuntuu. Pääkoppa tässä on kuitenkin se, mikä tuolla treenatessa alkaa ekana pettämään eli se vaatii treeniä myös!

Eilen olin taas Harrin kanssa treenaamassa, Harri voitti juuri lauantaina Jyväskylän karsinnoissa oman sarjansa eli aika hyvissä käsissä sitä ollaan :-) Fitfarmi niitti muutenkin paljon menestystä, todella paljon valmentajia ja valmennettavia oli karsinnoissa mukana ja pääsi Lahdessa kuun vaihteessa oleviin SM-kisoihin, ens viikonloppuna on Oulussa vielä yhdet karsinnat ja varmasti sieltäkin vielä joku läpi menee. Olen itse menossa Lahteen motivaatiota keräämään ja kannustamaan noi oman tiimin upeita tyyppejä.

Mutta pt-treenistä. Oli jotenkin aika takkuinen treeni. Jalkoja treenattiin ja tehtiin sekä etu- että takareisiä, sillä en tällä viikolla pysty/jaksa/ehdi viittä treeniä ja jätän toisen jalkapäivän suosiolla pois. Tehtiin ensin etureidet, hackia ja reiden ojennusta, nousevin sarjoin ja pudotussarjoin. Hack on kyllä semmonen tappolaite ettei mitään rajaa, se on vaan niin vaikee ja sitten kun jää pohjaan, niin ylös ei meinaa päästä millään. Siinä on just toi korvien väli kovilla, kun sitä vaan miettii, että mä en jaksa, mä en jaksa, mä en jaksa ja sittenhän sinne pohjaan just jää. Kun vaan osaisi tyhjentää pään ja tehdä vaan.

Sitten tehtiin takareidet, prässiä ja reiden koukistusta maaten. Prässissä ei ollut montaa kiekkoa, mutta en meinannut millään jaksaa tehdä ekaa sarjaa, oli tosi vaikeeta ja pitkästä aikaa tuli itku kurkkuun ja jotenkin tosi paska fiilis. Koukistuksessa se vähän helpotti, kun se tuntui aika kevyeltä, tehtiin kyllä pitkä sarja ja lopussa oli kyllä ihan voimat lopussa. Toinen prässisarja meni jotenkin paljon paremmin, sain tyhjennettyä vähän päätä, etsin lattiasta kiintopisteen, mitä tuijotin ja tein vaan, koukistus tehtiin niin, että joka toinen pysäytyksellä. Kolmas prässisarja meni sitten taas ihan penkin alle ja taas itku kurkussa koukistusta tekemään. No, Harrin virnuilu nosti mielialan kuitenkin hyväksi ja ihan hyvillä fiiliksillä treeni loppui.

Nyt onkin jo etenkin persaus vähän kipeä, tietää kävelyn suhteen tuskaista loppuviikkoa :-) Perjantaina meen ekaa kertaa treenaamaan Superdieetti-ohjelmastakin tutun Teron kanssa, vähän jännityksellä odotan, sillä vaikka kovia treenejä teen Harrinkin kanssa, niin ei taida Terokaan mua kovin helpolla päästää. Selkäsaunan ajattelin Terolta ottaa, jos pääsisi vaikka mavessa sen 100 kg:n yli.

Perjantaina tulee vuosi farmia täyteen ja tarkoitus olisi kirjoittaa jonkinlainen kooste tästä vuodesta runsaiden kuvien kera. Mahdollisesti laitan vuosi sitten otettuja aloituskuvia, mitkä ei oo nättiä katsottavaa :-) Laitetaan tähän loppukevennykseksi kuitenkin eilen otettuja kuvia, missä oon mun vanhoissa työhousuissa, näitä käytin vielä reilu vuosi sitten, aika hurjaa!


Perjantaina sitten tiedossa lisää kuvaa ja muutakin. Sen verran painosta, että tänään meni -30 kg rikki eli viime vuonna näihin aikoihin painoin 30.2 kg enemmän kun tänään!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Paluu arkeen

Loma on tosiaan jo kaukana takana päin, eka viikko töitä kohta takana. Loma oli hyvä, Lapin reissu hieno! Teimme pari pidempää n. 13 km patikointireissua ja muutaman lyhyemmän. Kerran kävin salilla Levin kylpylähotellissa samalla, kun muut polskivat ja lopuksi menin minäkin polskimaan.

Lomalla pidin vapaasyöntipäivän ja kuten valmentajallekin meilissä tunnustin, niin pari ohisyöntiäkin loman aikana tapahtui, karkkia meni kolmena iltana :-( En ole tuosta ylpeä, mutta en jäänyt sitä sen enempää murehtimaankaan, eteenpäin mennään koko ajan, taakse on turha vilkuilla!

Tässä vielä vähän kuvia reissusta, ensin vapaasyöntipäivästä, sillä se oli ihana <3

Aamupalan karjalanpiirakka <3

Kauan odotettu ruisleipä juustolla <3

Tän olisin voinut jättää väliin, mutta Kittilässä ei ihan kauheesti ravintoloita ollut :-)

Näitä meni muutama.

Välipalalla taas karjalanpiirakka

Iltapalalla ruisleipää loimulohella <3

Karkki on liian hyvää <3
Söin myös yhden pehmiksen ja yhden Magnum-jäätelön päivän aikana ja lisäksi pizzan kaverina salaattia. Oli pään kannalta todella tarpeellinen päivä, viimeksi mulla on ollut vapaasyöntipäivä jouluna ja enpä usko, että seuraavaa ennen sitä tuleekaan.

Pakkasin reissuun luonnollisesti kaikki vitamiinit mukaan, otin 6pack-kylmälaukun mukaan ja siinä oli iltapalat ja aamupalat meille kaikille. Otin kolmea treeniä varten palautusjuoman minigrip-pusseihin annoksiin pakattuina, mutta tosiaan vaan yhdelle oli käyttöä.

Lisäravinteet
Menimme Lappiin yöjunalla ja junassa söin ilta- ja aamupalaksi rahkan piltin kera. Toi Muksun vadelmaherkku on mun ehdoton lemppari!
Ulkoilupuku on vaihtunut pienempään :-) Hyttyshattu oli mökin  ulkopuolella todella tarpeellinen, tuntureilla sitä ei onneksi niin tarvinnut.

Tässä ollaan noustu Aakenustunturin Moloslaelle.


Tankkasin vaelluksilla banaanilla ja riisikakuilla, muutoin ihan normiruoilla ja hiilariaterin söin vaelluspäivinä.


Näin huikeissa maisemissa käveltiin
Lomalle osui myös meidän 15:sta hääpäivä, tässä ollaan laavulla hääpäiväkahvilla, muilla suklaakeksejä, mulla riisikakku :-)

En ole koskaan oikein tykännyt lakoista, mutta tää setti oli hyvää! Puolet rahkaa ja puolet raejuustoa ja reilusti lakkoja. Todella herkkua!


Vielä loppuun vähän tän hetkistä kuntoa. Paino humpsahti viime viikolla ihan uudelle kymmenluvulle ja nyt oon enää 1.8 kg:n päässä siitä - 30 kg:sta! Vakaa aikomus on saada toi kuukauden aikana pois ja kun vuosi tätä projektia tulee täyteen, niin olisi toi 30 kiloa lähtenyt pois! Vaatii paljon treeniä, aamulenkkejä ja tietysti ennen kaikkea ruokavalion tiukkaa noudattamista ja sehän multa käy!

Kuvasta näkyy hyvin toi mun heikoin lenkki eli toi keskivartalo. Jalathan on paksut nekin, mutta ne on kyllä aika lihasta nykyään. Käsissä on toki myös vielä rasvaa ja selän puolella myös, mutta toi vatsa on se isoin "ongelma". Mutta sekin siitä vielä katoaa, tiedän sen!

Tällainen pikainen raapustus tällä kertaa. Eilen oli taas pt-päivät ja siitä voisin kirjoittaa ihan oman juttunsa. Oli taas treeniä ja parikin erilaista luentoa.

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille. Mä lähden ihan just töihin :-)

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

L O M A

Mulla alkoi just kesäloma ja palaan töihin seuraavan kerran parin viikon kuluttua. Olin jo toukokuun lopussa viikon ja syyskuulle jää vielä yksi lomaviikko. Tavallaan olisi kiva olla joskus 4vk putkeen lomalla, mutta toisaalta ihan ripotella niitä useammalle kuukaudelle, ei tuu kesästä niin pitkä. Olen joka vuosi jättänyt yhden viikon syksylle ja se on ollut tosi kiva aika lomailla, vaikka viime syksynä taisinkin olla koko viikon kipeä.

Mutta nyt siis on loma! Eilen käytiin miehen ja nuorimpien lasten kanssa Helvetinkolulla Ruovedellä vähän patikoimassa. Sää oli hieman nuhruinen, mutta ihan hyvää sää oli metsässä kulkemiseen. Ensi torstaina lähdetään reiluksi viikoksi Lappiin ja siellä olisi tarkoitus vaeltaa vähän enemmänkin, ihan päiväreissuja, muutama vähän pitempi ja useampi lyhyt lenkki. Vuokrasimme mökin keskeltä ei mitään (=miljoona verenjanoista hyttystä) ja lähellä on useampikin tunturi, mihin kivuta!

Helvetinjärveltä
Projekti kulkee eteenpäin myös kesällä. Ei ole mitään tarvetta lomailla tästä, kun tää on nyt tätä mun elämää :-) Lapin reissulla en ensin ajatellut treenata ollenkaan, mutta kyllä mä nyt otan kuitenkin treenikamat mukaan ja käyn jossain tunturihotellin kuntosalilla jotain tekemässä, en varmaan kuitenkaan sitä 5 treeniä viikossa. Enemmän aerobisella menee toi viikko.

Tällä viikolla olen taas pitkästä aikaa treenannut ihan kunnolla, semmonen kokonainen viikko treenin osalta. Torstaina kävin tekemässä taas Harrin kanssa jalat ja pitkästä aikaa mulla oli sellainen olo, että oli hyvä treeni! Pari edellistä meni ehkä vielä vähän koskenlaskun jälkitunnelmissa, mutta nyt olin taas kunnolla motivoitunut treenaamaan. Pari kertaa koin, että menin sen mukavuusalueen ulkopuolelle ihan rytinällä mm. hackissa vikassa sarjassa sain vaan tehtyä lisää toistoja, vaikka ensin ei siltä tuntunutkaan. Sain treenijuoman viimeisessä ruokavaliopäivityksessä ja nyt oli ekaa kertaa Intraa pullossa pt-treenin aikana, ehkäpä sekin auttoi. Aiemminhan olen treenannut ihan vedellä, minkä seassa on suolaa ja beta-alaniinia.

Ensi viikolla käyn tiistaina treenaamassa taas Harrin kanssa jalkoja ja torstaina päivällä on treenit sovittu  Killen kanssa, joka on myös Fitfarmin pt. Jännää mennä uuden pt:n kanssa treenaamaan, mutta tekee varmasti ihan hyvää! Suunnitelmissa on yläkroppaa tehdä, ehkäpä olkapäitä, kun hirveästi haluaisin nyt niihin saada muutosta! Parit treenit teen itsekseni ja yksi treeni jää varmaan tekemättä.

Olen tässä vuoden aikana muutaman kerran pyytänyt miestä ottamaan musta valokuvia. Niistä on kiva sitten itsekin katsella, onko mitään muutosta tapahtunut, koska jotenkin sitä ei vaan oma silmä näe. Tässä kuva musta takaa, tummahiuksinen versio on otettu 17.8. ja blondi eilen, vähän reilu 10kk väliä.


Kiloissa on eroa n. 26-27 kg ja esim. vyötärön kohdalta on senttejä kadonnut 30 eli muutosta on kyllä tapahtunut paljon! Kaikin puolin kroppa on pienentynyt, lihasta tullut paljon ja ainakin miehen mielestä näytän sporttiselta :-)

Mutta vielä on paljon tekemistä! Joten tiukkaa treeniä nyt vaan ja samoin tarkkana ruokavalion kanssa. Onneks mä tykkään tästä, kukaanhan ei mua pakota treenaamaan, aamulenkeille tai punnaamaan jokaisen suupalan. Aina ei oo kiva lähteä lenkille, välillä tekee mieli syödä muutakin, kun mitä ruokavaliossa on, mutta mun päätöksiä ne on silti aina.

Loppuun vielä mun mahtava hauis :-) Ihanaa sunnuntaita kaikille!