Kansikuva

Kansikuva

lauantai 12. lokakuuta 2013

6-pack alulle ja kisa-ajatuksia

Eilen kävin Wolfilla tapaamassa Jukkaa, joka on Fitfarmin pt ja fysioterapeutti. Jukka vetää treenejä Tampereella sekä tekee fysioterapeutin töitä. Hän vetää pt-päivillä aina vatsalihastreenin, mutta mä en ole koskaan malttanut mennä sitä treenaamaan, kun pitää aina päästä vetämään niitä jalkoja :-)

Eilen kuitenkin käytettiin tunti mun vatsalihasten etsimiseen. Teen jatkossa kolmena päivänä vatsoja, yhden treenin kotona ja kaksi salilla normitreenin jälkeen. Kotona tehtävä treeni on lihasten aktivoimista. Löydettiin tuolta pehmusteiden (=läsän) alta paikat, mihin tökkäsen sormeni. Sitten ulos hengittämällä aktivoin korsetin lihakset ja pidätän hetken hengitystä. Tuota sitten jokunen toisto ja viikon eka treeni on hoidettu!

Toisen päivä treeni koostuu kahdesta liikkeestä. Molemmissa makaan selälläni penkillä ja koitan painaa selkää kohti penkkiä. Tehtiin Jukan kanssa tämä niin, että Jukan käsi oli selän alla ja kovasti yritin sitä litistää. Ensimmäisessä liikkeessä jalat on alkuasennossa koukussa vatsan päällä ja suoristan jalka kerrallaan yläviistoon. Ajatus on, että jossain vaiheessa jalan voi ojentaa ihan suoraksi vaaka-asentoon ja selkä pysyy silti penkissä kiinni. Toisessa liikkeessä otan suoriin käsiin levypainon ja taivutan käsiä pään yli taaksepäin ja painan samalla sitä selkää penkkiin. Hyvin alkoi vatsalihakset väpättäämän, kun tuota tein :-) Siinäkin vatsalihasten kehittyessä pystyy kädet viemään alemmaksi pään takana.

Kolmannen päivän treeni koostuu myös kahdesta liikkeestä. Toisen teen taljassa, en muista liikkeen nimeä, mutta halonhakkuuta se vähän muistuttaa. Eli molemmilla käsillä kahvasta kiinni ja kädet suorana taivutetaan yläkroppa kohti vastakkaista jalkaa. Toinen liike tehdään levypainolla tai kahvakuulalla. Selälleen makaamaan, jalat koukkuun ja aika lähelle peppua ja kädet painon kanssa pään taakse lattiaan. Sitten vauhdilla paino pään yli, kyykkyyn ja siitä seisomaan. Jos Jukka olisi kertonut mulle etukäteen tarkalleen tuon liikkeen, niin olisin varmasti sanonut, että en pääse ylös, mutta hienosti pääsin ja kotona kun testasin 8 kg:n kahvakuulalla, niin hyvin onnistui.

Noilla sitten alkuun virallinen 6-packin metsästys. Vähän epäuskoinen on olo vielä sen suhteen, että syntyykö tästä vatsasta jotain esittelyn arvoista, mutta sen aika näyttää!

Siitä päästäänkin taas kisajuttuihin. Juttelin tänään treenin jälkeen pukkarissa hetken ihanan Maijun kanssa, joka kilpaili syyskuussa Lahdessa Bikini Fitnessin SM-kilpailussa saavuttaen hienosti neljännen sijan! Kerroin, että on vielä vähän epäuskoinen fiilis tän projektin suhteen, koska näen itseni semmosena Itä-Saksalaisena kuulamörssärinä ja mun on vaikea nähdä itseni sellaisena pienenä ja sirona, mitä lavalla tulee olla. Maiju sanoi, että siihen lavalle nousemiseen pitää uskoa, homma ei toimi, jos ajattelee, että sitten kun mä ehkä sinne nousen. Jäin tätä sitten oikein miettimään ja kyllä mä uskon vahvasti, että mä lavalle nousen! Mä en ehkä ihan näen vielä itseäni niin pienenä ja sirona, kun mitä lavalla pitäisi olla. Johtuen siitä, että en ikinä ole kovin pieni ja siro ollut, enemmän sitä mörssärikamaa :-)

Tosi moni on mulle kuitenkin sanonut, että mussa on ainesta. Kropan malli on hyvä, lihaa on oikeissa paikoissa ja ei ihan kamalasti ylimääräistä missään, paitsi keskivartalossa. Ja tässä on vielä aikaa hankkia sitä lihaa lisää sekä tietty tiputtaa se ylimääräinen rasva pois. Ja mä haluan uskoa, että nuo meidän valmentajat ja pt:t kyllä tietää paremmin kun minä, että mihin musta on! Ne näkee mut eri tavalla, kun minä itse. Oma kehonkuva laahaa aina vähän vähän perässä. Tässä kuvassa testissä uusi villakerrasto tai sen yläosa. Vähän meinaa kinnata hartioista :-)


Tänään kävin treenaamassa selän ja takaolkapäät, oli hyvä treeni, vaikka vähän oli sopivien treenipainojen etsimistä joissain liikkeissä. Treeniohjelmassa on nyt myös leuanveto laitteessa, mikä on ihan mahtavaa! Kämmenet on selkätreeneissä aina kovilla ja tuntuu, että remmit tai Versa grippsit vielä pahentaa, mutta ilman niitä ei treeni mee oikein perille sinne, mihin pitäisi ja mavessa ei kyllä 100kg oikein ilman noita näpeissä pysy!

Nätit on kädet treenin jälkeen ja kipeät myös!
Valmistautumassa maveen
 Uudessa ohjelmassa on myös mave, mikä on mahtavaa ja samalla ihan kamalaa. Mavella on musta henkinen yliote, pelkään rautaa! Tänään tein suht kevyen mavetreenin, eka sarja 8 x 70 kg, 8 x 80 kg, 8 x 90 kg ja 4 x 100 kg. Olisi pitänyt tehdä 5 sarjaa, mutta tässä se henkinen kantti taas petti :-/ No, treenit jatkuu, vielä mä tosta tangosta otan yliotteen!

Mukavasti koomaten on sohvalla mennyt tämäkin päivää, onneksi on hyvää seuraa :-)


2 kommenttia:

  1. Tottakai susta on sinne lavalle, älä edes ajattele muuta :) Kuten sanoit, pt:t ja valmentajat tietävät asiat paremmin, luota heihin ja heidän ammattitaitoon ja niinhän sä teetkin. Samalla raivolla vaan eteenpäin. Marraskuun pt-päivillä varmaan törmätään. Ja tulehan vierailemaan välillä "minun luonani" :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Aikku! Olen mä sun luona vieraillutkin :-) Hyvin sulla on homma lähtenyt käyntiin ja koitetaan törmätä marraskuussa, olen ehdottomasti paikalla :-)

    VastaaPoista