Aina ei oo helppoo!

Just nyt on hyvä flow päällä, vaikka väsymys onkin vielä aika johtava olotila. Näin eilen salilla yhden blogini lukijan ja pahoittelin hänelle, että en osaa oikein kirjoittaa niistä negatiivisista fiiliksistä. Jos joku on lukenut aikoinaan mun blogeja, kun asuin Kiinassa, niin silloin sain säännöllisesti palautetta siitä, että kirjoitan liian ruusuisesti elämästä. Ei aina voi olla niin helppoa.

Ei aina ole helppoa. Oon vaan maailman huonoin jakamaan niitä huonoja fiiliksiä, sekä näin kirjallisesti että ihan face to face. Toki mä etenkin miehelle joskus jostain rutisen ja valitan, mutta varmasti keskivertovaimoa vähemmän, ei oo vaan tarvetta, ehkä mulla on tuolla verkkokalvoilla jotkut pinkit kehykset, näen elämän vähän valoisammin kun moni muu :-)

Mutta siis aiheeseen, kyllä niitä heikkojakin hetkiä on vastaan tullut. Ne, jotka tuntee mut kauemmalta ajalta, tietää, että oon aloittanut aika monta koulua ja lopettanut melkein yhtä monta. Oon todellinen luovuttaja! Oon myös taistellut enemmän ja vähemmän kilojeni kanssa puolet elämästäni. Olen toki saanut joskus niitä aina pudotettuakin, mutta aina jättänyt leikin jossain vaiheessa kesken ja jälkimainingeissa kerännyt vielä jokusen kilon lisää. Monesti ajatellut, että en mä vaan pysty syystä tai toisesta kilojani pudottamaan. Ei oo rahaa, ei oo aikaa, ei oo energiaa, ei oo...

Viime syksynä, kun aloitin vuosivalmennuksen, oli ruokavalion noudattaminen todella helppoa. Mun ei tehnyt mitään mieli, eikä harmittanut pätkääkään ottaa omia eväitä joka paikkaan mukaan. Söin samoja ruokia kuukaudesta toiseen todella tyytyväisenä. Treenien kanssa alku oli vaikeampi. Sitä meni salille aika epävarmana, koki itsensä vain tosi isoksi ja ei ollut varma tekniikoista. Kun olin flunssassa, niin olin tosi helpottunut, kun ei tarvinnut mennä treenaamaan. Enkä varmaan ihan kaikkia aamuaerobisiakaan tehnyt tuolloin, vaikka niitä oli vaan muutama viikossa.

Vähitellen treeni alkoi kuitenkin kulkemaan tosi hyvin, voimaa alkoi tarttumaan ja lihasta. En kokenut oloani enää niin isoksi ja aloin tykkäämään touhusta todella. Aloin treenaamaan aina aamuisin seiskan jälkeen ennen työvuoron alkua ja oli tosi kivaa mennä ysiksi töihin, kun oli tehnyt jo treenin. Välillä väsytti ja joskus jäi treenejä väliinkin, mutta en koskaan ottanut niistä isompaa stressiä. Pääsääntöisesti hoidin kuitenkin treenit hyvällä sykkeellä ohjelman mukaan läpi!

Mut se ruoka, ei ollut enää joulun vapaasyöntipäivän jälkeen helppoa! Yli puolen vuoden ajan elin jatkuvien karkkihimojen keskellä, ei varmaan päivääkään ettei olisi tehnyt karkkia mieli! Joku joskus kysyi, että eikö mun tee mitään herkkuja mieli ja vastasin, että varmaan ainakin puoli tuntia päivässä mietin karkkia... Varmaan joskus enemmänkin. Kesäkuussa melkein ostinkin sen karkkipussin, mietin kaikki mielessäni valmiiksi, jos näen tuttuja tai mihin laitan karkkipaperit... Siitä täällä.

Onko se sitten hyvää elämää, että tekee herkkuja mieli, mutta ei saa niitä syödä? En tiedä, mutta kaikesta huolimatta mulla se toimii! Ei todellakaan haittaa, jos joskus ottaa yhden ylimääräisen suupalan, karkkipussin, juo siiderin, syö ravintolassa, ei se tätä projektia kaada. Mutta jos sitä antaa itselleen kovin helposti luvan livetä ruokavaliosta, niin on varmasti todella helppoa tehdä se myös uudestaan. Paljon helpompaa, kun ei ikinä koskaan syö ohi listan, noudattaa vaan ohjeita.

Olen muutaman kerran saanut luvan syödä ravintolassa, heinäkuussa sain pyynnöstä vapaasyöntipäivän ja nyt lokakuussa mulla on jopa neljälle ravintolasyömiselle lupa. Olen muutaman kerran syönyt "luvatta" kanasalaatin ravintolassa, aina ei ole mennyt tilaus ihan putkeen, mutta omatunto on silti noiden suhteen ihan puhdas :-) En ole toisaalta aina käyttänyt niitä optioita eli mennyt ravintolaan, kun on lupa ollut. Yleensähän sitä ei tee enää mieli sen jälkeen, kun lupa on saatu :-)

Kesälomalla söin kyllä ohi listan. Sain lomareissulle sen vapaasyöntipäivän ja se jäi vähän päälle. Liikuttiin tosi paljon, kun vaellettiin Lapissa ja varmaan söin liikkumiseen nähden vähän liian vähän. Karkkia teki mieli kauheasti ja päätin vastata kutsuun ja syödä sitä. Raportoin kyllä tuosta sitten valmentajalle ja en jäänyt sitä sen enempää murehtimaan. Mutta harmittihan se, sitä en voi kieltää.

Nyt sain niin hirveästi tota ruokaa syötäväksi, että ei oo tehnyt kyllä mitään ylimääräistä mieli. Nautin nyt isosta ruokamäärästä, yritän ainakin, sillä tiedän ettei tätä ikuisesti kestä. Vähän ahdistaa palloksi muotoutunut maha, mutta kyllä se siitä katoaa!

Pirusti duunia vaatii elintapojen muuttaminen. Mä maksan siitä hirmuisen summan, mutta ei mua silti kukaan tuu kotoa salille repimään eikä muutenkaan persuuksille potki. Itse täytyy se duuni tehdä! Mä saan kyllä ohjeet, tarkat sellaiset ja saan laittaa valmentajalle s-postia ihan niin paljon, kun vaan keksin ja hän kyllä niihin vastaa, mutta itse täytyy tästä hommasta vastuu ottaa. Ei se mun valmentaja tiedä, mitä mä täällä syön ja kuinka usein treenaan ja tuskin yöuniaan menettää, vaikka lopettaisin leikin kesken 10 kg painavampana kun valmennuksen alussa. Hän auttaa mua, jos on vaikeata, mutta itse täytyy olla aktiivinen ja rehellinen.

Mä olen onnistunut muuttamaan elintapani, mutta en oo vielä silti valmis. Tää kisahomma on tietysti iso tavoite, mitä kohti menen. Yksi tavoite on myös muuttaa suhtautuminen ruokaan. Vähän jopa kateellisena luin eilen Dean blogia, missä hän kertoi suhtautumisestaan ruokaan. Haluaisin myös ajatella, että ruoka on polttoainetta eikä nautintoa. Siis se voi olla myös nautintoa, mutta en haluaisi himoita vaikka just karkkia, mistä tulee huono olo, ihan fyysisestikin. Haluaisin, että karkki olisi mulle yhtä yhdentekevä kun vaikka alkoholi, ei kyllä ole reilun vuoden aikana tehnyt mieli pisaraakaan siideriä, viiniä tai muuta. Samanlaisen kun saisi vaikka ton karkin kanssa, mitään muita herkkujahan mun ei oikeastaan mieli teekään. Tai sitten mun pitää vaan jossain vaiheessa elämää opetella ns. kohtuukäyttö, 50 grammaa viikossa tai jotain :-)

Näihin tunnelmiin :-)